Siisteys & lapsi (tai toisinpäin)

En ole koskaan ollut järin siisti tahi järjestelmällinen persoona. Uskon että nämä asiat ovat yhteydessä lapsuuden kodista saatuihin neuvoihin, opastuksiin ja käskyihin.

Olen siis tietyllä tapaa lapsen tasolla siisteyden tasolla. Siisteyden suhteen olen myös onnekas. Minulla on nimittäin ihan oma lapsi, eli empiiristä tutkimusaineistoa on, joka myös todistusaineistosta hyvin menee.  Kerron salaisuuden; lapsi lähtökohtaisesti ei ole järjestelmällinen eikä siisti. Tämän nimittäin huomaa joka päiväisessä lapsen kanssa elämisessä.  Kaikki vanhemmat tietävät muutaman kirosanan, jota yön pimeidessä, jos myös päivänvalossa on tullut käytettyä, kun tämä pieni possu osui lego-palikkaan. Nykypäivänä tästä on tietysti vielä oma versionsa, sillä nykyiset legopalikat yms. lelut pitävät itsekin ääntä. Se että se varvas osuu leluun, aiheuttaa paitsi kipua, myös erilaisia musiikki- tai hassun hassuja ääniä.  Koska päivän viimeinen lelujen kerääminen tapahtuu usein nuorimmaisen ollessa juuri nukahtanut, nämä kiroilut yhdistettynä hassuihin ääniin eivät ole omiaan pitämään pikku prinsessaa höyhensaarilla.  Oma lukunsa ovat tietysti lelut, jotka mystisesti katoavat löytyäkseen joskus myöhemmin mitä ihmeellisimmistä paikoista. Tämähän ei sinällään ole harmistuken paikka, sillä nykyään lapsella on enemmänkin käpylehmiä kuin vain se yksi. Tämä siis ihan ilman että vanhemmat olisivat ostaneet yhtään lelua rakkaimmalleen. Leluja kertyy. Eli vaikka yksi lelu on viemärissä, toinen katonrajassa ja kolmas siellä, mihin aurinko ei paista, ei haittaa. Leluja riittää. Miksi lelut muuten pitää yksi kerrallaan repiä ja heittää lelulaatikosta pois? Vasta tämän jälkeen mietitään millä ehkä haluttaisiin minuutin verran leikkiä. Junior Bond teema ”kun lelulaatikko ei riitä” ihmetyttää myös. Kaikki laatikot ja kaapit ovat otollista maaperää tavaroiden ulosrepimiseen. Yritäpä siinä sitten siivota jotain muuta kun lapsen juuri sotkemaa. Eihän se työssä olevalle vaimolla siis näy, että jotain olisi siivottu, vaikka koko päivä olisi huhkittu rakkaan lapsen sotkuja. Vaimohan ajattelee lähtökohtaisesti, että lapsi ei ole juuri silloin sotkenut, kun isä on lapsen kanssa ja isä ei ole tehnyt mitään, vaan käyttää lapsen sotkemista verukkeena siihen, että mitään ei näy tehdyn.
Lapsen omat lelut eivät siis kuitenkaan riitä. Aikuisten vimpaimet ovat kiinnostavampia, varsinkin nykypäivänä, jolloin jokaisessa lusikassakin on kosketusnäyttö. Harmin paikka tässä kiinnostavuudessa on että myös niitä on mukava piilottaa ja kadottaa. Tälläkin hetkellä mm. pankkitunnukset ovat paikassa x. Kotiavaimet ovat olleet parikin kertaa eri paikoissa ja ne löytyivät sattumalta. Sillä etsimällä näitä esineitä ei löydä. Nämä ovat nimittäin näihin paikkoihin asetettu tarkkaa harkintaa käyttäen. Harmistus tässä on se, että logiikka on eri kuin aikuisella, mutta taito piilottamiseen parempi.  On positiivista, kun iPhonen löytää ja siinä lukee ”puhelin on tilapäisesti lukittu, yritä 70 min päästä uudelleen”. Se on nimittäin koettu. kyllä sen kestää. Sen sijaan kun iPhone on löytynyt 5 tunnin etsinnäin jälkeen wc-pöntöstä, on kestämisen osalta kerättävä itseään hieman kauemmin, tai kauempaa. No, iPhone oli korvattavissa, omavastuun kera.

Sen sijaan tietyt asiat eivät ole korvattavissa. Inhoatko sinäkin ehjiä cd-levyn kansia? Ovatko albumien etiketit ruman ehjiä ja siistejä? Ovatko albumisi aivan turhaan täydellisessä järjestyksessä juuri sinua varten? Ei hätää, hanki lapsi ja nämäkin ongelmat ovat pian historiaa. Eikä tässä vielä kaikki, kaupan päälle osa levyistä uskomattomasti hajoaa myös. Kaikkien levyjen hajoittamiseksi mahdollisesti tarvitaan lisäosa. Paitsi että puolet asunnosta on tyhjennetty turvallisuusmääräysten saavuttamiseksi ja tavaroita siirretty toisiin huoneisiin joihin mukulalla ei ole asiaa, tekee mukula parhaansa myös niissä huoneissa, joissa tavaraa vielä on. Yhtälailla kun lapsi löytää tyhjästä huoneesta suuhunsa pantavaa, onnistuu hän tiirikoimaan itsensä joka ikiseen tilaan sekunneissa. Kun olet silmääsi räpäyttänyt, on lapsi kadonnut näköpiiristä ja on teleportannut itsensä työhuoneeseen, johon ei pääsyä ole edes avainten haltijalla. Tässä huoneessa on mukava tehtä taikojaan, kuten repiä huolella järjestettyjä cd-levyjä alas. Kerta toisensa jälkeen kiltisti haet lapsen pois ja järjestät levyt uudelleen vain huomataksesi joka kerran muutaman levyn taas rikkoutuneen.  Onneksi on youtube, iTunes ja Spotify, josta muutenkin musiikkini normaalisti kuuntelen. Vaan kun nuo työhuoneessa olevat levyt ovat parin vuosikymmenen ajalta hankittuina, olisi kuitenkin mukava, jos ne olisivat ehjiä vielä kun olen vanha. Ei että olettaisin tyttäreni innolla kuuntelevan Dj Boboa tai Mötley Crüen ”girls gils girls” levyä (joka muuten on ihka ensimmäinen albumini) poikaystävänsä kanssa tyttären vieraillessa vanhoilla vanhemmillaan. Mutta ehkä, EHKÄ allekirjoittanut niitä fiilistelisi linimentin helliessä jalkoja ja kettukarkkien hyväillessä ikeniä.

Vaan sitä saa mitä tilaa, sen edestään löytää minkä taakseen jättää. Edesmennyt isäni jaksoi kyllä muistuttaa mitä tapahtui ja minkälaisessa kunnossa oli hänen sarjakuvakokoelmansa, joka muuten oli varsin tyylikäs näin vanhempana ajatellen. Lapset ovat lapsia?

Onneksi tuo lapsi on oma. Oma lapsi, muiden kakarat. Vai miten se oli…? Onhan sitä omaa odotettu, kuten aiemmista kirjoituksista tietää;

http://sami-yoto.blogspot.fi/2011/03/odotusblogi-1.html

http://sami-yoto.blogspot.fi/2011/05/odotusblogi-2.html 

http://sami-yoto.blogspot.fi/2011/06/synnytysblogi.html

Koska olen aikuisten oikeasti parantanut siisteystasoani ja järjestelmällisyyttäni varsinkin haikaran perheessämme käytyä, on helppo nähdä tämä kaikki. Ongelma tietysti on se, että parempi puoli tästä avioliitosta tosiaanuskoo harvoin selitystä, että ”olen siivonnut, mutta vaahtosammutin on sotkenut”.  Joskin tietysti samaan aikaan oma tasoni verrattuna lapseni tasoon on varsin korkea, mikä nostaa pisteitä. Omissa silmissäni. Vaimo on toinen tarina. (monella tapaa)

Oletteko muuten kiinnittäneet huomita miten alkoholistit muistuttavat pieniä lapsia? Kävelytyyli on ensimmäinen asia, katkokävely on molemmilla hyvin samanlaista. Ruokailu on jossain määrin yhtä siisitä molemmilla. Lopetan vertaukseni nukahtamisasentoihin, ne ovat mitä luovimpia!

Tarinaa erilaisesta sotkemisesta voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään, mutta pitääkseni angstini kurissa ja rakkauteni eloisana, en jatka tältä erää enempää. 

Kirjoituksessa käytetyn ”aikuisten oikeasti” ilmaisun osalta pyydän anteeksi, sillä ymmärrän ilmaisun olevan joidenkin mielestä ärsyttävä. Toisaalta niin on varmasti myös suomen ärsyttävin sana ”jaxuhali” jota en ollut edes koskaan kuullut ennen Helsingin sanomien artikkelia 17.1.2013 http://www.hs.fi/elama/Jaxuhali+on+suomen+%C3%A4rsytt%C3%A4vin+sana/a1358319559353. Eli koska en ollut aikaisemmin edes kuullut koko sanasta, sen silti ollessa suomen ärsyttävin sana, oletan ”aikuisten oikeasti” ilmaisun olevan vielä tarpeeksi neutraalilla maaperällä sitä käyttääkseni.

Täällä Sami Joutsenvuo, Utopia.