Satuinpa olemaan avustajana eräässä mainoselokuvassa. En ihan ensimmäistä kertaa ollut pappia kyydissä toki. Jo muksuna vihan päivät elokuvassa melkein cameo- rooli kerjäläisenä. Se oli hienoa, maskeerauksessa joka päivä n. tunnin. Koko kesän. Muissa avustajan rooleissa valitettavasti ihan omissa vaatteissa. Kaikessa tylsyydessäänkin varsin mielenkiintoisaa hommaa tuo avustajan osa. Eihän tuota nyt varsinaiseksi metodinäyttelemiseksi voi kutsua, kun haahuilee edes takas katsomatta kameraan, mutta mielenkiintoista yhtäkaikki.
Tuli kuitenkin tehtyä havaintoja. Aikuiset ihmiset ovat kuin lapsia, mikä ei varmaan juuri kellekään tule ihmetyksenä. Ainakaan naisille tietenkään. Kielläpä lasta tekemästä jotain ja odota josko hän ainakin kokeilee tuota kiellettyä asiaa. Ja mitäpä lapset edellä, sitä aikuiset perässä. Tai mahdollisesti toisinpäin. Ensimmäisenä esimerkkinä varmaankin Aatami ja Eeva omenansa kanssa.
Hyvänä esimerkkinä menneenä vuotena viranomaisten antamat hätätiedotteet, joissa pyydettiin ihmisiä pysymään sisällä koska alueella liikuskeli karhu. No, murr, mitä kävi? Puoli kaupunkia oli ulkona katsoskelemassa josko sitä karhua näkyisi. Ottamatta sen enempää kantaa sanalle kaupunki, mikä Pieksämäki siis on.
Ja tietysti joka päivä liikenteessä punainen tarkoittaa ”mene!” Lieneekö se sen takia, että formuloissa näin on. Ja tästä punaista päin ajamisesta kun tulee kolari ja tällä en tarkoita paikkakuntaa Kolari, vaan ihan ajoneuvo-onnettomuutta, ei toki edesauteta viranomaisia sillä, että jäädään hidastelemaan ja pällistelemään turmapaikalle. Mutta yleensä jäädään silti.
No, kiellot on tehty rikottaviksi, eikö?
No, miksi tämä nyt mieleeni hypähti? Noh, siksi, että tämä mainosfilmin kuvaus tapahtui paikassa, jossa oli paljon myös muita ihmisiä. Ihmiset pääsivät halutessaan kävelemään kuvausalueen läpi ja nehän kävelivät. Eikä siinä, kävelkööt, samanlaisina statisteinahan nekin menivät. Tai menisivät jos osaisivat. Vaan suomalainenhan ei osaa. Moni pysähtyi kohdallemme kuullessaan ”ääni, käy, kamera, käy” ihmettelivät hetken ja sitten jatkoivat eteenpäin, tajutakseen puolivälissä, että perkele, kyllä tässä nyt oikeasti kuvataan ja kääntyivät takaisin. Poikkeuksena tietysti ne, jotka jäivät suoraan kameran eteen kyselemään ”mitä täällä tapahtuu?” ”kuvataaxtääljotain?” Halusipa yksi jopa kesken oton ruveta juttelemaan näyttelijälle. Kaikki nämä ovat asioita, joita jokainen olisi varmasti tekemättä, jos kotona kysyttäisiin että tekisitkö, täh? Olipa niinkin, että kun meidän tähtien ulkopuolisille ilmoitettiin, että älkää katsoko kameraan, niin yksikään ei tehnyt kuten piti – katsonut ns. luonnollisesti hieman kameran ohi ja jatkanut tekemistään, vaan puolet katsoivat suoraan kameraan ja puolet päättivät tehdä todella työtä käskettyä ja katsoivat taivaalle, 45 astetta sivulle tms. No sehän vasta luonnolliselta näyttikin sitten.
Ehkä ihmiset sitten ajattelivat, että kun siihen kameran tielle menee lompsimaan, niin kyllä se lopullisellekin rainalle asti varmasti pääsee ja pam, 15 minutes of fame! No, valitettavasti nämä päätynevät korkeintaan filmifirman pikkujouluihin.
Eli kaikki mikä on kiellettyä tai outoa, on mielenkiintoista. Huonoa kasvatusta, vai luonnollista uteliaisuutta? Vai kenties luonnollista tyhmyyttä?
Niin se ”näytteleminen”… En odota Jussia, en odota Oscaria. Nimi. ”Don’t quit the dayjob..” Ainiin, eihän mulla ole oikein sitäkään.. hmm..
