odotusblogi 2

Vko 41+5. Tässä vaiheessa itse olin jo 3kk vanha. Synnyinhän 10 viikkoa etukäteen. Se oli 70-luvulla. Selvisin. Eli mitä pelättävää täällä on? Vauvamme mielestä varmaankin aika paljon, sillä merkkejä synnytyksen lähenemisestä ei ole. Merkkejä siitä, että merkkejä pitäisi olla sen sijaan voi lukea vaimon kasvoilta, eleistä ja ihan suorista lauseista. Täällä kun on päivittäin emotionaalinen ilmaveivi.
Päivän rutiineihin kuuluu aamiaisen jälkeen 5-10km kävelylenkki ja portaissa hyppely. Päivällä ehkä elokuvan katsominen, jonka jälkeen muutaman ässän läpikäynti – sauna, siivous, sek.. slähellä olo. ( Ei mieskään mikään kone ole!) Tämä jälkeen koittaa päivän toinen kävely. Kas, tässä välissä on kuitenkin pienen turhautumisen aiheuttaman energiapiikin purku, ja allekirjoittaneen pään tyhjennys 20-30 km pyöräilylenkki. Tämä joka päivä. Illalla sitä onkin sitten sen verran poikki, että toivoo, ettei synnytys käynnistyisi heti alkuyöstä, että ehtisi edes vähän nukkua sitä ennen. Aamulla ottaa päähän kun ei käynnistynytkään. No, ainakin tuli nukuttua. Tähän kun lisää kerran viikossa salibandytreenit ja pari kertaa sulkapalloa, luulisi että paino putoaisi, sitä kun olisi mitä pudottaa. Vielä kun tähän lisää oluen jättämisen ruokavaliosta, luulisi että se todella putoaisi. Jos olisin itseni personal trainer, antaisin itselleni kenkää, sillä ei ole painoa pudonnut.

Mutta siis keinoja synnytyksen käynnistämiseen on. Toimiiko mikään niistä? Onko tieteellistä näyttöä? Mikäli nainen katsoo Ihmemiestä kun synnytys käynnistyy, kertoileeko hän tuleville synnyttäjille, että ”Ihmemiehen katselu toimii!” ?
Onneksi on mahdollisuus ”pitää” sama terveydenhoitaja läpi raskauden. Sillä jo niillä muutamilla kerroilla, kun kaikista riippumattomista syistä se meillä vaihtui, kysyttiin aina samat kysymykset, alusta lähtien. ”no, ensimmäinen raskaus?” ”miltä nyt tuntuu?” ”miksi olette päätyneet tähän ja tähän ratkaisuun tässä ja tässä asiassa?” Eikö niitä vastauksia joko laiteta mihinkään ylös kun ne ensimmäistä kertaa kysytään? ...tai vaihtoehtoisesti eikö tämä sijainen ymmärrä, että nämä tiedot ovat jo sillä ”meidän omalla” hoitajalla, jonka tykö taas seuraavalla kerralla menemme. No, kyllä se oma hoitajakin aina kysyi ne samat ”turvottaako?” kysymykset vaimolta. Ymmärrän. Mutta se, että joka kerta minulla olisi pitänyt olla sikinnyt kysymyksiä? joka kerta kysyttiin, että joko isällä olisi kysyttävää? ..lähellä oli, että en ruvennut ottamaan kotoa Trivial Pursuit-kortteja mukaan ja ruvennut kyselemään.


Harmi etten pitänyt kirjaa siitä, kuinka monta kertaa minulta tai vaimolta kysyttiin ”missä aiotte synnyttää?” On se jännä, kuinka tärkeä tieto tuo ihmisille on. Ok, tällaisessa suurkaupunkikeskittymässä kun on varaa valita Jorvin (johon on muuten 12 minuutin ajomatka kotoamme, kokeiltu on.) Naistenklinikan (jossa olen itse syntynyt) ja Kätilöopiston (johon ilmoittauduimme) väliltä. Olisikohan helpompaa, jos asuisi Tuurissa. voisi valita kyläkaupan ja lähimmän sairaalan väliltä. Tai Raja-Joosepissa, jonka lähin sairaala on varmaan Petroskoi, mutta varmaankin Rovaniemelle mentävä. Ei tarvitsisi kysyä. Vaan, missä synnytys tapahtuu… selviää seuraavassa blogikirjoituksessa.


Mikäköhän siinä on, että tässä vaiheessa tuntuu, että joka ikisessä elokuvassa ja tv-sarjassa, jota tulee katsottua, synnytetään. Ei ennen tilaamme tällaista ollut. Kaikki leffat jotka käteen osuvat pitävätkin yht’äkkiä sisällään synnytystä ja lapsenhoitoa. En ole uskaltanut katsoa nyt Ramboa, pelastakaa sotamies Ryania, saati lottoarvontaa tai päivän säätä niissä mahdollisesti olevien synnytyskohtausten pelossa.


Jossain määrin raskasta aikaa on siis lasketun päivän molemmin puolin, kun lapsi saattaa putkahtaa maailmaan koska tahansa. Tämä siksi, että menojen suunnitteleminen on vaikeaa. Kaikkeen täytyy ottaa tuo vara siihen, että synnytys käynnistyykin. Toki kaikki muu on vähemmän tärkeää, mutta onhan se silti stressaavaa. Toki ratkaisuja on, kuten neuvo jääkiekon MM-finaalin lähestyessä; Mikäli lapsi syntyy juuri silloin, ota synnytys nauhalle.” 
Noh, tässä tarvitse mitään nauhalle ottaa. Kaikki on jo tullut, kaikki on nähty, paitsi vauvaa. Syntymää ruvettiin odottamaan jo ennen laskettua aikaa, se kun olisi ihan mahdollista ollut. Laskettu aika tuli. Ja meni. Meni viikko. Meni toinen. Sitä ei näin ollen ole jaksanut enää sillä tavalla ”fiilistellä” joka päivä. Tilanne on vähän kuin 16 viime vuotta MM-lätkässä; kiinnostus loppui kun Suomi tippui, mutta kisat jatkuvat silti. Noh, eipä hätää, innostus jäi vain telakalle, vesille laskettavaksi kun synnytys iskee. Ehkä jo ensi yönä..