Synnytysblogi

Ihana verilöyly synnytys-salissa.

Kyllä on jännä, miten niin rujo, jopa makaaberi tapahtuma kaikkine huutoineen ja sairaalaympäristöineen jne. voi olla niin kaunista, kuin synnytys on. Se vetää sanattomaksi. Paitsi että isällä on iso huoli puolisostaan, kun tämä on selvästi tuskissaan ilman, että puoliso voisi juuri mitään tehdä. Samaan aikaan se kuitenkin nivoo pariskuntaa minuutti minuutilta lujemmin yhteen.
No, synnytimmekö me Rovaniemellä, Jorvissa, terkkarissa vai Naistenklinikalla?


Mitäpä jos synnyttää kotona? Kuulen tänne asti kaikki kauhistuneet kirkaisut ja huokaukset. Itsekään en ollut tällaisesta vaihtoehdosta kovin innoissani, sillä ajattelen edelleen, että kaikenlaiset komplikaatiot ja muut ongelmatilanteet pystytään varmasti sairaalassa hoitamaan. Vaimo sen sijaan tätä vaihtoehtoa tutki ja selvitti, diplomi-insinöörin tarkkuudella ja karjalaisella sinnikkyydellä. No, joka tapauksessa, ajatelkaapa kuinka kauan ihminen on synnyttänyt sairaalalla vs. kotona (johon mukaan luettakoot sauna tms. kotipiiriin laskettavat rakennukset, eläinsuojat ehkä pois lukien) Maailmalla tämä ei olekaan mitenkään epätavallista. Enkä tässä nyt tarkoita pimeintä Afrikkaa, vaan esimerkiksi ”pimeintä ” Hollantia ja ”pimeintä” Englantia, joissa valtio tähän jopa kannustaa. No, Suomessa tämä ei oikeastaan ole vaihtoehto. On toki kuitenkin olemassa ihmisiä, jotka yrittävät ajaa tätä asiaa. Siihen on olemassa jopa yhdistys. Tuo aktiivisynnytys ry toki on muutenkin luonnollisen syntymän ja kasvun asialla, siihen voi tutustua lisää netissä. Tähän piiriin kuuluu kokeneita kätilöitä, jotka sitten ovat valmiita hoitamaan kotisynnytyksiä. Vaan, eivät kuitenkaan ensisynnyttäjiä. Itse koin tämän maailman hyvin kaksinaamaiseksi, samalla kun kannustettiin kotisynnyttäjäksi, kieltäydyttiin auttamasta. Vaimolle oli kova paikka huomata että kätilöä ei kotisynnytykseen meinaa löytääkään ja oli kovan työn takana että sellainen löytyikin. Huolimatta, että olisin itse ehkä valinnut synnytyksen sairaalassa, olin ja olen hyvin, hyvin vihainen näille ihmisille, jotka kieltäytyivät auttamasta. Tämä siksi, että kun vaimoni saadaan surulliseksi, minä otan sen henkilökohtaisesti! Minun vaimoani ei rangaistuksetta itketetä – olkoonkin rangaistus vain hiljainen suuttumukseni. Vaimo ei näin jyrkkää kantaa heihin ottanut, sillä hän on silti kokenut saaneensa heiltä arvokasta tietoa. Hyvä niin.


No, koska vaimo ehdottomasti halusi synnyttää kotona, koin, että ainoa vaihtoehtoni on tukea häntä 100% tässä asiassa. Kerroin hänelle kyllä huoleni ja mielipiteeni, mutta lupasin olla täysillä tukemassa.. Yhtälailla vaimo päätti synnyttää 100% luonnollisesti, ilman mitään lievennyksiä, minkä tietysti kotisynnytys takaisi. Uskon kyllä tutkimuksiin, joissa kerrotaan vauvan saavan paremman kosketuksen maailmaan ilman puudutusaineita, jotka häneenkin sitten vaikuttaisivat, kuten myös että syntymä on vauvalle stressittömämpi kotiympäristössä. Korostan toki että tiedostan kyllä, etten itse ole synnyttänyt, enkä voi asiasta tietää, samoin kuin en millään tavoin pyri tuomitsemaan ketään, joka ottaa spinaalit, epiduraalit, ilokaasut yms. yms. No, kotisynnytystä suunniteltiin ja kaikki valmiiksi laitettiin, saimme kuin saimmekin kotisynnytykseen suostuvan kätilön, sekä terveydenhoitajan. Ostimme tavaroita, kuten esimerkiksi ison pumpattavan synnytysaltaan

(V-mäinen täyttää, hyvin V-mäinen tyhjentää, wink wink), letkun täyttöä varten, sekä letkun poistoa varten, pumpun sekä ilmatäyttämiseen, että veden poistamiseen. Ostimme pressuja alle, synnytystä varten jumppapallon, kaiken tarvittavan. Keittiöveitsiä en sentään teroittanut mahdollista sektiota varten. En ole varma josko olen kenellekään maininnut, että synnytys ei käynnistynyt laskettuna päivänä. Näin ollen ongelmaksi alkoi muodostua aika, tuo mittaamattoman arvokas ”luonnonvara”. kotisynnytystä ei voisi suorittaa enää 42 viikon jälkeen. Tästäpä johtuen vaimon naamasta hermostuneisuus näkyi, viitaten edelliseen blogiini, jossa kerroin ilmaveivin viuhuvan meillä päivittäin, itku oli herkässä ja huoli oli kova.
Kotisynnytys-suunnitelmista johtuen ”missätesynnytätte” –kysymykset olivat kiusallisia. Mahdollisesta vastustuksesta ja kysymys- ja opastustulvasta johtuen, vastasinkin pääsääntöisesti että olemme ilmoittautuneet Haikaranpesään, mikä pitikin paikkansa. Joka tapauksessa pahoitteluni niille, jotka kokevat minun valehdelleeni pahasti ja loukanneen, tarkoitukseni oli suojella synnyttäjää. No hard feelings 
No, aika rupesi olemaan täysi ja supistuksia tuli. Kätilö ja terveyden hoitaja tulivat paikalle asuntoomme ja ruvettiin tarkkailemaan ja odottelemaan. Joku saattaa jopa sanoa että ”haa, aivan” kun kerron, että synnytyksessä kaikki ei mene aina suunnitelmien mukaan. Synnytys ei lähtenyt edistymään ja homma laitettiin telakalle, apujoukkomme olivat hyvin epävarmoja synnytyksestä, sen käynnistymisestä, sen hoitamisesta kotona. Lieneekö syynä hieman yli mennyt aika vai heidän omat kiireensä, he kuitenkin päättivät poistua. Ilmoittivat tulevansa tarvittaessa takaisin, mutta käytännössä mahdollisuus kotisynnytykseen suli käsiin, vain tunteja ennen synnytystä. Ymmärrettävistä syistä tämä rassaa synnyttäjää, niin silloin, kuin vielä nytkin. Päätimme käydä kätilöopistolla tarkistuttamassa tilanne ja sinnehän jäätiin. Eli te, jotka kirkaisitte pari kappaletta aiemmin, vetäkää henkeä, hengittäkää paperipussiin, kotisynnytys jäi muille tällä kertaa. Homma kättärillä eteni kuin U-juna Kirkkonummelle, ilman turhia pysähdyksiä. Siinä vauhdissa tuskakin – enkä tarkoita tuota kesän kevyen musiikin festivaalia – on sitä luokkaa, että puuduteilta ei nyt kuitenkaan kieltäydytty. (Vaikka siellä festivaaleillakin jokainen puuduttaakin itseään, kuka milläkin olutmerkillä) Epiduraali ja ilokaasu olivat käytössä. Itse en kokeillut kumpaakaan. Olen muutenkin aina iloinen eikä alapäässäni tuntunut kipua, joten ei ollut tarvetta kummallekaan. Kivunlievityksenä se vesi olisi voinut auttaa, mutta veteen emme päässeet, vaikka tuo allas oli mukana. Synnytys eteni sen verran vauhdilla, että jouduimme pysymään maan kamaralla. En itse asiassa kunnioita sen enempää heitä, jotka synnyttävät täysin luomuna, kuin heitä, jotka ottavat jotain puudutetta. Jokainen synnytys on erilainen (ulkoa opeteltu fraasi, josta vain voin uskoa, että pitää paikkansa) ja nostan jokaiselle synnyttäjälle hattua. (kymmenen pistettä tälle aviomiehelle, kiitän) Mitä puudutteisiin tulee, tuntuu että moni synnyttäjä kokee, että niitä tuputetaan välillä puoliväkisin. Kyllähän siinä hyvää tarkoitetaan, eihän kenenkään haluta kivussa olevan, kun kerran kipua on mahdollisuus lievittää. Kuitenkin tuli mieleeni, josko kätilöt jossain määrin haluavat helpottaa omaa työtään huolehtimalla synnyttäjän puudutuksesta – onhan se miellyttävämpi työskennellä, kun potilas ei karju, rääy, vingu ja huuda ”vittusaatanaperkelettä”. Tästähän ei toki mitään konkreettista todistetta, joten en lähde ammattietiikasta puhumaan. Synnyttäjää voisi ehkä kuitenkin kuunnella enemmän.


Saako mies muuten valittaa synnytyksessä, esimerkiksi että kädet puutuvat, kun joutuu hieromaan ja rauhoittelemaan tuntikausia? Tottakai saa. Sillä saahan flunssastakin valittaa, vaikka samaan aikaan esimerkiksi Haitissa kärsitään hirmuvallan, korruption ja hirvittävien luonnonkatastrofien keskellä. Asiat täytyy vain suhteuttaa. Aina saa valittaa ja sitä myös teen! On hyvä vain tietää, että käsien puutuminen ja jano on aika pieni puro siinä meressä mitä nainen kokee synnyttäessään. Eipä tosin tullut mieleen valittaa mistään, sitä yritti vain tehdä sen pienen osan, mitä tehtävissä oli. Tosin salamaakin nopeampana olo ei silti aina riittänyt, kun vaimo jotain asiaa halusi – äänenpainosta huomasi, että nopeus ei aina riittänyt vaimon tavoiteaikoihin. Huomasin, että kannattaa olla sen verran itsekäs, että muistaa huolehtia myös itsestä. Pieniä asioita, kuten juominen (-veden) ja esimerkiksi hedelmän syöminen auttaa jaksamaan jaksamaan vaimoa. Mutta siis helppoa ei ole miehenkään osa. Sillä varsinkin raskauden viimeisinä aikoina, sitä saa kyllä kuulla vuoroin kuulla olevansa paras mies, mitä Suurpellosta löytyy, ja vuoroin olevansa melkeinpä kädettömin henkilö, joka Suomessa kulkee. Omia mielipiteitä saa olla, kunhan ne eivät ole eriäviä. Näitä ohjeita en aina muistanut noudattaa, joka välillä meinasi vavisuttaa parisuhdetta. No hard feelings, ilmeisesti. Toisesta korvasta sisään, toisesta ulos. ( ja pinnan alle kytemään.) Myös alan ammattilaiset saivat kuulla vaimoni eriäviä mielipiteitä. Asiakashan on aina oikeassa, oli kyseessä hotelli tai kätilöopisto… Synnytys sairaalaolosuhteissa valitettavasti pisti toteen usean asian, jota kotisynnytyksellä pyrittiin välttämään. Olimme kuitenkin sikäli onnekkaita, että henkilökunta kätilöopistolla oli ihanaa, huolimatta puudutteista. 99,2 pistettä sinne!

29.5.2011, klo 20.31; 34950 g, 49 cm. Tuuheahiuksinen kaunotar.
Tuon verran vaatii, että menee vaimon ohi elämäni naiseksi.




Teksti on hyväksytetty synnyttäneellä. Allekirjoittanut toimii synnyttäneen mediavastaavana, joten KAIKKI mahdolliset kysymykset synnytyksestä toistaiseksi allekirjoittaneen kautta kiitos.




Muutama seuraava blogi saattaa käsitellä tätä pientä pirulaista ja siihen liittyviä asioita. Katsotaan ja kuulostellaan, jos jotain muitakin aiheita mieleen juolahtaisi.