Mitä on ihmisarvoinen elämä? Mitä on ihmisarvoinen kuolema? Tätä joutuu miettimään nykypäivänä kun kohtaa ihmisiä vanhainkodeissa ja sairaaloissa. Ja toki kaikkialla muuallakin..
Elämäänsä voi kaiketi elää kuten haluaa. Toivottavasti. Näin toki ajateltuna hyväosaisena (mikä ja kuka on hyväosainen?) Mutta mitä kun ei voi enää päättää omasta elämästään? Saako kuolemaa pyytää? Mitä jos et voi tilasi takia enää pyytää kuolemaa? Mitä ihminen tuntee ja kokee jos hän on ns. ”vihannes”? Jos hän ei tunne , eikä tajua mitään, onko järkeä jatkaa hänen elämäänsä? Voiko tätä kysyä taloudellisessa mielessä, onko se eettisesti oikein? Mitä jos hän tuntee ja ymmärtää, mutta ei voi kommunikoida? Onko silloin oikein jatkaa hänen elämäänsä? Onko eutanasia oikein? Voiko kukaan päättää eutanasiasta? Jos voi, voiko joku päättää myös kuolemanrangaistuksesta? Onko kuolemanrangaistus oikein? …silmä silmästä, kuten raamatussa sanotaan? ..onko oikein kuolla rangaistuksena jos on tappanut jonkun? …jos taas istuu tuomiotaan ennen kuolemantuomion toimeenpanoa, kärsiikö ihminen silloin tarpeeksi? Silloin kai ihminen osaa mukautua tuomioonsa ja saattaa olla aikanaan sinut kuolemansa kanssa. Onko rangaistus silloin oikein? Onko itsemurha oikein? Mitä jos ihminen kuolee ennenaikaisesti rakastamansa asian parissa? Jos basehyppääjä kuolee kun varjo ei avautunutkaan, onko kuolema parempi, kuin jos hän kuolisi ylittäessään suojatietä? Mitä jos joku ryyppää itsensä hengiltä? Silloin hän kuolee pitämänsä asian parissa & sen vuoksi, huolimatta siitä että kyseessä on alkoholismi ja sitä kautta sairaus.. miten silloin suhtautua kuolemaan?
Jos ihminen on sinut kuolemansa kanssa, miten tulee muiden surra kuoleman jälkeen? Jos taas ihminen tietää kuolevansa, mutta ei halua kuolla, miten toimia?
Miten surra ylipäätään kuoleman jälkeen? Onko jotain yleistä ohjeistusta, miten pitää toimia? Ilmeisesti on, sillä sain rivien välistä kuulla kuinka en surrut tarpeeksi näkyvästi, kun isäni kuoli. Muistan hyvin omat tunteeni, jotka vaihtelivat lähinnä ihmettelystä epävarmuuteen, epäuskosta ikävään usean päivän ajan. Onko se surua? Onko se osa surua? Pitääkö itkeä näkyvästi? Saako olla yksin jos haluaa? Saako kuolemalle nauraa? ..kaikelle pitäisi saada nauraa, kaikesta pitäisi saada tehdä huumoria, kunhan pitää rajat. Rajat pitää pitää kaikessa, mutta muuta, yleistä ohjeistusta ei mielestäni ole. Saako kenellekään sanoa, ettei sure oikein? Saako olla iloinen jonkun kuolemasta? Saako surra lemmikkinsä kuolemaa? itse surin rakkaan lemmikkikissani kuolemaa paljon, jopa näkyvämmin kuin isäni kuolemaa. Tarkoittaako se, että välitin kissasta enemmän kuin isästäni? ..tuskin. Mutta eikö lemmikkiä saa rakastaa kuin läheistä ihmistä? Missä menee raja? Vai meneekö ollenkaan? Onko joku oikeutettu sanomaan juuta tai jaata? Josif Stalin sanoi, että yksi kuolema on tragedia, miljoona kuolemaa on tilastotiedettä. Kaikessa irvokkuudessaan oliko hän oikeassa?
Kun puhutaan eutanasiasta tai itsemurhasta, pitää miettiä myös, onko luonnollista kuolemaa, jos venytetään elämää? Tai onko se luonnollista elämää, jos nykytekniikan avulla elä 157 vuotiaaksi?
Osaako ihminen käsitellä kuolemaa, vaikka kuolema on väistämätön ja näin ollen luonnollinen tapahtuma.. Onko ihminen erkaantunut kuolemasta? Tosin eläimetkin osaavat surra, esim. tutkimus jossa tutkittiin apinoiden reaktioita lauman jäsenen kuolemaan. Yhtälailla on kertomuksia esimerkiksi koirista, jotka onnettomuuksien jälkeen istuvat kuolleen isäntänsä vieressä, kuin surren.
Isän kuolemasta tällä viikolla vuosi, mummin kuolemasta viikko. Harmaa maaliskuu. R.I.P.
If you live, you will die (Sonata arctica)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti