Kyllähän sitä
ihmisten ahneutta miettii lukiessaan artikkeleita ja uutisia esimerkiksi
tuloerojen kasvusta, tai vielä enemmän yritysjohtajien palkoista, osingoista,
bonuksista samaan aikaan kun työntekijöiden palkkoja alennetaan ja työntekijöitä
pistetään pihalle. Mikä siinä ylipäätään on, että sellainen 65 000 euroa
kuukaudessa ei riitä?
(Tilastokeskus; 38 suurimman pörssiyrityksen toimitusjohtajan
vuosiansio on ollut vuonna 2008 keskimäärin 770 000 euroa eli 64 000
euroa kuukaudessa. Mukana ovat rahapalkka ja bonukset, mutta eivät optiot tai osakepalkkiot.
Luku on keskiarvo ja johtajien palkkaerot ovat melkoiset: pienin vuosipalkka on
202 000 euroa (kuukautta kohden 16 800 e) ja suurin
2 041 000 euroa (170 000 e).) hs.fi.
Silti pitää saada lisää, jopa sen kustannuksella, että se kirjaimellisesti
otetaan työntekijöiden, jotka ansaitsevat satakertaisesti vähemmän,
selkänahasta? Tai yhtälailla viimepäivien mielipidekirjoituksia, jossa 100 000
euroa vuodessa ansaitsevatkin ruikuttavat, että eivät he ole hyvätuloisia, tai
ainakaan raha ei riitä. Lisää! Lisää! minäminäminäminä. Houston, we have a
problem.
Kateellisen panettelua? Totta munassa! Olisinko
itse erilainen suurituloisena? Toivottavasti. Vaan ei huolta, vaikka
lottoankin.
Näista asioista voisi varmasti kirjoittaa paljon
enemmänkin, mutta tässä kirjoituksessa yllä oleva rikkaiden haukkuminen on
kuitenkin vain alustusta tulevaan. Aiheeni kun tällä kertaa on oikeastaan suora
jatkumo edelliseen kirjoitukseen ”jonotuksen jalo taito” http://sami-yoto.blogspot.fi/2012/10/jonotuksen-jalo-taito.html
ja liittyy
toki myös kirjoitukseeni ”käyttäytymisestä” http://sami-yoto.blogspot.fi/2010/12/kayttaytymisesta.html
Eli kyllä muutkin, kuin alansa huiput ovat ahneita.
Me tavalliset pieni- tai keskituloiset olemme myös ahneita. Ja se ahneus saa
usein koomisia piirteitä jos siihen kiinnittää huomiota.
Tinkimisen sinällään ymmärrän, siinä kun
parhaimmillaan säästää rahaa ja kuten huomattu, sitä ei ilmeisimmin kenelläkään
ole tarpeeksi. Mutta kaikenlaisen ylimääräisen tavaran haalimisen tuomitsen.
…tai sitä ainakin ihmettelen. …ainakin osaa siitä haalimisesta. Itse kukin
meistä kun kuitenkin joskus syyllistyy sellaisen tavaran haalimiseen, millä ei
varsinaisesti käyttöä ole. Inhoan kuitenkin ahnehtimista.
Yksi ahnehtimisen ja
itsekkyyden muoto lienee se, kun ilmainen etu ei kelpaa, vaan halutaan jotain
parempaa tai enemmän. Usein jonkinlainen kanta-asiakaslahja tai –etu on eri
aloilla asiakkaille käytössä. Esimerkiksi rahan arvoinen kuponki. Jo
verotuksellisista syistä näissä kupongeissa on jouduttu määrittelemään sen,
mitä sillä kupongilla saa. Usein kuitenkin asiakas yrittää saada sillä kaikkea
muuta, ”koska mä haluun”. Ja sitten haukutaan koko systeemi kun ei saatu sitä
mitä haluttiin, VAIKKA KOKO HOMMA OLI LAHJA!
Eräässä hotellissa sain suuren kunnian toimia
vuoroni lomassa myös baarimikkona. En nyt flairtendannut, mutta kyllä
perushommat osasin tehdä. Eräällä yrityksellä oli tuossa firmassa juhlat ja
työntekijöillä oli drinkkiliput, joissa ei ollut hintakattoa, firman piikkiin.
Fiksua? Tiedä häntä. Eräs työntekijä sitten tuli kysymään
”mikäteilonkalleinjuoma?” ja kallein silloin oli jokin konjakki. Valitettavasti
en muista mitä konjakkia tuo oli. Ei se Henri IV Dudognon Heritagea ollut, mutta ei toki halvinta Alberrot’akaan.
No, tämä kuukauden työntekijä tähän kommentoi, että ei oikein pidä konjakista,
mutta otetaan sitä, koska se on kallein. Mitäpä tähän kommentoimaan, asiakas
kun kaiketi on oikeassa.
Melkeinpä
faktana voi sanoa, että suomalainen ottaa jos se on ilmaista. Jos laittaa
paskaa tiskille niin kyllä sen joku ottaa. Eräässäkin hotellissa tiskin ns.
työntekijäin puolella oli pinossa langattoman verkon tunnuksia, joita
asiakkaille jaettiin tarpeen niin vaatiessa. Ja mikäs vaatiessa jos laite oli
omasta takaa, langaton yhteys kun suomessa yleensä on ilmainen, niin tuossa
hotellissakin. Eräs jo keski-iän ohittanut pariskunta oli lähdössä kotia
kohden, kun herra kouraisi tiskin yli mukaansa nipun näitä tunnuksia. Vaimonsa
sitten tokaisi siihen hetken kuluttua, että ”et sinä niitä tartte, ei meillä
ole konettakaan”. Tässä kuitenkin ilmeisesti päti tuo ”se on ilmaista, ota
se”-mentaliteetti. Joskin hän palautti nämä sittemmin.
Toisessa
hotellissa tiskillä oli korvatulppia kulhossa, jotkut kun eivät nuku sikeästi
ja kokevat normaalin hotelli- ja kaupunkimelun liian suureksi nukkuakseen. Eli
kun menet huoneeseen, ota korvatulppia pussi, jossa molemmille korville oma
tulppa, nuku hyvin. Eräskin asiakas
maksettuaan huoneen, nappasi niitä kourallisen mukaansa ja poistui ovesta. Vaan
tämä oli lähtiessä, ei tullessa. Juuri tähän tarkoitukseenhan ne olivat, eikö?
En toki tiedä herran ammattia tahi kotitarvetta näille korvatulpille, mutta
olin uskaltautunut ajattelemaan jokaisen tajuavan korvatulppien tarkoituksen
tässä hotelli-tapauksessa. Vaan ei, ahneudessaan joku sitten päätti niitä
kotiin ottaa. Toivottavasti oli hyötykäyttöön. Ei jälleenmyyjille.
Yhtälailla
ihmettelen ns. omimista. Jo omalle lapselle yritän opettaa, että leluja ei saa
omia. Ei että itse niillä haluaisin leikkiä, en ainakaan kovin usein. Mutta
hienon huono esimerkki oli herra joka halusi lukea iltapäivälehden. Tai lehdet.
Baarien yms. ovilla usein on päivän lehdet asiakkaille luettaviksi. Lehtiä ei
ole yhtä paljon, kuin asiakaspaikkoja. Kuitenkin juuri vähän aikaa sitten näin,
kun herra käveli ravintelin ovelle ja otti kaikki kolme lehteä; molemmat
nimeltämainitsemattomat iltapäivälehdet, sekä pääkaupungin sanomat. Yksin.
Itselleen. Siinäpä ei sitten kukaan muu lukenut lehtiä. Hurjinta kaikessa oli
se, että eipä lukenut kukaan lehtiä herran jälkeenkään, sillä herra vei lehdet
mukanaan. Joskus törmää ajatellutapaan, että ”jos en minä, niin ei kukaan
muukaan.” Tässä vallalla oli ajattelutapa ”Minä, mutta ei kukaan muu”.
Oma lukunsa on tietysti ne, jotka eivät halua maksaa minibaarista. Täyttelevät sitten vodkapullot vedellä ja konjakki- ja viskipullot... niin, millä lie. Limupullot avataan niin, ettei korkista huomaa lain avaamista. Tietyllä tapaa ajattelen, että kun tuollaisen effortin näkee, olkoon, pitäkööt rahansa. Mutta vaikka nämä ehkä ajattelevatkin, että ei siinä kukaan tappiota tee, iso kansainvälinen kapitalistifirma pärjää kyllä, ei taaskaan ajatella isoa kuvaa. On hyvin ikävää seuraavalle asiakkaalle, jos hän vahingossa menee maistamaan tällaista tuotosta, paha mieli tulee joka tapauksessa. Kerroitaja saa mahdollisesti kuraa niskaansa huolimattomuudesta ja lisätyötä tulee usealle henkilölle.
Siinä mielessä "you touch you buy" käytäntö sopisi kyllä allekirjoittaneelle.
Siinä mielessä "you touch you buy" käytäntö sopisi kyllä allekirjoittaneelle.
Vaikka aihe
on kirjoituksissani eri, asia on sama. Ovatko näissä esiintyvät ihmiset samoja?
Usein varmaankin näin. Tohtori Joutsenvuo kuitenkin opastaa edelleen: ajatelkaa
isommin, ajatelkaa muitakin. Itsekkyys on tervettä, mutta vain tiettyyn rajaan
asti.