Matkablogi; Coburg - Sambafestival

Matkamme Saksanmaalle johtui yli tuhatvuotisen kapungin, Coburgin sambafestivaalista, joka on lajissaa Euroopan suurin. Vaimo kun tanssii sitä ja tekee omat pukunsa. Minun osani oli tietysti olla kuskina ja lapsenvahtina. Autonvuokran sain hieman halvemmalla yhdistyksen kautta ja ihan mukava tuolla mersulla oli ajella. Kyseessä oli siis tyttäremme ensimmäinen ulkomaanmatka ja eikun klo 04 ylös ja kohti Helsinki-Vantaata ja Frankfurtia.

Saksa on paska maa, sanoi Seppo Räty. No tiedä häntä, on Saksassa aika paljon hyvää, mutta jos siitä paskasta aloitetaan, niin kyllä ihmetyttää tuon Euroopan talouden veturin meno tietyissä asioissa näin 2010-luvulla.

Aloitetaan esimerkiksi langattomista verkoista. Onko niitä Saksassa? Vaikea sanoa, kun en oikein löytänyt. Ravintoloissa esimerkiksi ei juurikaan niitä ole, kyselin nimittäin. Paljon. Hotelleissa pääsääntöisesti onneksi on, mutta varsin hitaita olivat verkot. Onneksi oli ilmainen, sekään kun ei todellakaan ole Suomen ulkopuolella selviö. No, ehkä ei pitäisi valittaa, Suomi kun on vaan niin poikkeava, että täällä kun on hyvään tottunut, niin sitä vaan on tullut mukavuuden haluiseksi.

Hotelli meillä Saksassa oli pieni perhehotelli nimeltä Gondel. Se ei ollut ihan lähellä Coburgia, jossa nuo sambafestivaalit olivat, jonka takia matkalla siis olimme. Se sijaitsi pienessä Altenkunstadtin kylässä, jossa ei sitten oikeastaan mitään muuta ollutkaan. Hotellia pyöritti Herra X, kutsuttakoon häntä vaikka Güntheriksi kun en nimeä kysynyt ja ilmeisesti hänen vaimonsa, jota voimme kutsua Heikeksi. Töissä oli myös muuta sukua. Kaikki oikein mukavia. Minua aina hymyilyttää kun asiakas työssäni sanoo, ettei ikinä koskaan missään ole kysytty luottokorttia tai pyydetty täyttämään majoituskorttia. Joopa joo ja niinpä niin, eipä! No, Gondelissa ei kysytty kumpaakaan. Eli ehkä asiakas on aina oikeassa… Palvelu oli ystävällistä ja jopa englanti taittui joten kuten

 

Jatketaan maksutavoista. Käteinen käy. (Ja Eurobilltracker kiittää, kun sitä käteistä piti kerran hankkia) Luottokortti käy joissain paikoissa, mutta isoilla varauksilla. Ja jos käy, niin luultavimmin Visa ei käy. Ja jos käy, niin ei toimi juuri sillä kertaa. Joka kerta piti olla varuiksi käteistä mukana. No rahamiehiähän tässä tietysti ollaan, tietenkin, no problem. Tai siis kein Problem.

Ajokulttuuri on myöskin oma lukunsa. Autokanta on tietysti hyvää ja tiet hyvässä kunnossa. Mutta muuten ei härmän juntti tajua; alueella, jossa me olimme, on miljoonia, jos ei satoja, ainakin kymmeniä pikkukyliä. Näiden välillä tien koosta riippumatta nopeusrajoitus on 100km/h. Ongelma minun mielestäni, joskaan ilmeisesti ei saksalaisten, on jotta kylien väli on vain muutamia kilometrejä. Kylissä nopeusrajoitus tien kapeudesta riippumatta on 50km/h. Kylien välissä syystä tai toisesta kuitenkin rajoitus välillä tippui 70 tai 80 kilometriin tunnissa. Tämä siis tarkoitti sitä, että kylästä lähdettäessä kiihdytin 100km/h tiputtaakseni sen välittömästi 70km/h jatkaakseni taas satasta tiputtaakseni sen viiteenkymppiin nostaakseni sen taas kohta sataseen. Ja jos en siihen sataseen nostanut, oli perässä samoin tein saksalainen jono. Autobahn oli sitten oma lukunsa. Ongelma oli siinä, että hitaimpien ja nopeimpien väliset nopeuserot ovat kuin Kimillä ja Heikillä. Kun itse ajaa 180km/h on takana taas jono. Tällöin tuli siirtyä viereiselle kaistalle, jossa rekka-autot jurnuttivat maksimissaan satasta. Sitten kun sitä katsoi, että olisi hyvä väli palata sille nopeammalle kaistalle ohittaakseen nuo rekka-ajoneuvot, tuli kiire. Tuollainen automaattivaihteinen mersedes kun ei vaan kiihdy satasesta kahteen ihan noin vaan. Joten kun siirtyy tuolle kaistalle ja takaa tulee autoa kahtasataa, on jännäkakka lähellä. Silloin se (ajelu, ei jännäkakka) oli ok, kun kaistoja oli useita, mutta kun autobahnit ovat kuin kehä III, eli välillä on kaistoja 12, välillä 2, oli homma vaikeaa. Välillä. 

Vuokra-auton osalta tein niin, että otin yhteyden Les Clefs d’Or – Saksan kavereihin ja heidän kauttaan sitten päädyin vuokraamaan auton Europcarilta. Siellä sain sitten ilmaisen upgraden.

 Vaan kyllä niin mahdottoman kaunista on kuitenkin tuo keskieuroopan metsämaisema!

Kielimuuri on tietysti oma lukunsa. Tiedä häntä sitten josko sitä on itse ylimielinen, kun menee muille maille ja haluaa että kaikki puhuisivat englantia. Mutta kun ei ne puhu. Onneksi oma (sian)saksa oli siinä kunnossa, että jotain ymmärsi ja jotenkin pärjäsi. Bist du AP Nikkola? Studio Julmahuvista, sekä tietysti donnerwetter, HALT... AAAGH sekä muut korkeajännitys-sanastot. (http://koti.mbnet.fi/gabbahey/Aargh!/kielioppi.htm)

Saksa ja olutkulttuuri. Ah. Niin monta biergartenia, niin monta olutmerkkiä, niin halpaa. Vaan en kuskin ja huoltajan ominaisuudessa ehtinyt yhtään olutta Saksan matkalla juomaan.

 

Ja se sää. Nyt eletään 2010-lukua eikä keskiaikaa. Hei hei heinäkuu ja lämpötila +13 astetta. Eikä siinä vielä kaikki. Ihmeellisintä oli sateen ja auringon paisteen välinen agitointi toistensa toimintaan. Valehtelematta n. 10min välein satoi, sitten paistoi. Sitten taas satoi. Sitten taas paistoi. Sitten taas satoi. Sitten taas paistoi. Sitten taas satoi. Sitten taas paistoi. Tätä jatkui koko matkamme ajan. Käsittämätöntä toimintaa. No, ei se sade itseä haitannut, mutta tytär ei tietysti halunnut istua rattaissa sateensuojan alla, vaan halusi sateiden aikana syliin. Toinen sateinen ongelma oli sambaajien puvut, joista höyhenet ja sulat kastuivat.

Niin, ne festarit. Ne olivat isot festarit ne. http://www.samba-festival.de/

Helsinkiläinen sambakoulu Imperio do Papagaio lähti sinne kokonaisvaltaisella paketilla. Festareilla tuntui pääasiassa olevan isoja baterioita, eli rumpuryhmiä, ilman tanssijoita, soittajia tai laulajia. Ei siinä, kuulosti varsin hienolta, itseasialta aika huumaavalta. Toki paikalla oli myös tanssiryhmiä. Osa ryhmistä vain tuntui olevan paikalla ilman mitään taitoa, lähinnä ehkä pitämässä hauskaa, ei väärin sekään. Mutta kyllähän se särähtää korvaan, kun ”soittajat” paukuttavat eri tahtiin. Oli myös tanssijoita, jotka eivät osanneet tanssia, vaan panostivat ...ulkonäköön, voisi sanoa, että ratsastivat seksillä, jos ei ihan pårnålla... mutta liikaa kuitenkin.

Silti on sanottava, jotta paitsi että Papagaion ihmiset osaavat soittaa ja tanssia, myös näyttävät hyviltä. Coburgin seksikkäimmät tytöt olivat Papagaiosta. Paitsi että ihan oikeasti näyttivät hyviltä, osin siksi, että olivat omia itseään, ei liikaa showta, mutta nauttivat tekemisestään ja osasivat asiansa! Toki kyseessä on harrasteporukka, mutta virheitä saakin tulla. Vaimo kun suri (eikä nyt puhuta siitä Cruisen Surista) erästä mokaansa annoin hänelle esimerkin; jos naiselta sattuisi tippumaan yläosa miesjoukon edessä miesjoukolla ei viiden minuutin päästä olisi enää muistissa yhtään miltä ko. nainen näytti, mutta muistaisivat että näkivät tissit! Jos show on hyvä, ei yhtä tai kahtakaan virhettä muisteta! Vaimon virhe ei tosin ollut yläosan putoaminen.

Kaikkia papagaion show’ta en itsekään nähnyt, sillä osa oli kovin myöhään. Tämä tarkoitti sitä, että nukutimme tyttären autoon ja minä istuin autossa shown ajan. Mutta jos showta pääsin näkemään, oli usein odottamassa pyyntö kuvata show. Mikäs siinä, kuvasin kyllä, mutta lapsi sylissä, joka välillä itkien tarvitsi hoivaa ja huomiota, oli kuvaaminen haastavaa. Shown jälkeen pääsin backstagelle, kun oli backstage-passi. Tämä oli hyvä, jotta ei eksynyt tyttären äidistä esitysten välillä. Ja tytär sylissä sitä tietysti sai tanssijoita ympärille siellä backstagella Juhuu!

Kiitos että sain olla mukana.