Jonotuksen jalo taito

Kun kaupassa kuuluu ”täälläonvapaakassa”, alkaa jonon viimeisimpien keskuudessa armoton taistelu elämästä ja kuolemasta. Kuka saa taivaspaikan, eli pääsee ensimmäisenä juuri avatulle kassalle. Ei sillä ole väliä, että jo jonossa olleet ovat olleet siinä pahimmillaan jo vuorokauden (joulusesongin aikaan loka-tammikuussa). Uusi kassa on aina viimeisenä jonoon tulleelle! Hauskinta on kuitenkin katsoa näiden samojen ihmisten hyvin tarkkaavaista seurantaa, jopa suunnittelua. Siis sitä samaa, jota näkee luontodokumenteissa Serengetin kansallispuistossa saalistavalla gepardilla. Pientä liikehdintää ja armotonta tarkkailua.  Jonoon ei kannata mennä heti, vaan ensin tarkastellaan siinä hieman jonon takana, josko jollain kassalla näyttäisi, että se ehkä kohta avataan. Mikäli suljetulle kassalle syystä tai toisesta menee työntekijä, alkaa levoton liikehdintä jonon viimeisimpien joukossa. Ostoskärryt tekevät pientä edestakais-liikettä. Tilanne on kuin F1 – kilpailun startista, viimeinen punainen valo on jo syttynyt, odotetaan hengittämättä koska syttyy tuo helpottava vihreä valo ja kuuluisi tuo taivaallinen lause ”täällä-on-vapaa-kassa!” Usein joku kokee ns. ennen aikaisen syöksyn ja syöksyy kassalle, jossa joku pahaa aavistamaton kassaneiti on tekemässä esimerkiksi inventaariota. Aivan huolimatta ”seuraava kassa”-kyltistä joku sinne syöksyy, koska siellä ei ollut jonoa. Ja vaikka kassa on kiinni, voidaan kyllä pyytää josko silti voisi siitä välistä nyt auttaa, kun on kiire – auto on sakkopaikalla.

Aivan tätä samaa allekirjoittanut on kokenut joskus omassa työssään milloin missäkin. Auta armias, mikäli edellinen asiakas ehtii lähteä ennekuin olet itse saanut kaiken järjestykseen tuo edellisen asiakkaan jäljiltä. Seuraava asiakas on jo naamassasi kiinni hokien asiaansa. Ei auta, vaikka sanot, että ”hetki olkaa hyvä”. Ei auta, vaikka sanot uudelleen ”hetki olkaa hyvä”. Palvelua tarvitaan heti, koska nyt on minun vuoroni.  Usein on myös tilanne, jossa asiakaspalvelijana joudut odottamaan että asiakas suoriutuu omasta tehtävästään, kuten esimerkiksi rahojen etsimisestä, papereiden täyttämisestä, yms.. Tällä välin on kohteliasta luoda katsekontaktia takana odottaviin. Tämä kohteliaisuus kuitenkin usein koituu kohtaloksi. Useille ihmisille tämä katsekontakti on merkki siitä, että on heidän vuoronsa, hassua kyllä tämä pätee usein myös viereisessä jonossa oleviin. Eli huolimatta siitä, että edellinen perhe edelleen on asiakaspalvelijan edessä paperit tiskillä, olet toisessa jonossa, edelläsi muita asiakkaita, on sinun vuorosi, koska sait katsekontaktin. Tässä kohtaa tietysti tarkkaavaiset lukijat huomasivat, että puhuin jonoista. Kyllä, jonotustakin näkee, huolimatta siitä, että ns. häröpallo on myös suosittu muodostelma.

Jokaisessa palveluammatissa on myös tilanteita, jolloin joudut syystä tai toisesta menemään oman osastosi ulkopuolelle. Tai omalle osastolle tilanteessa, jossa ei kuitenkaan ole päivän agenda. Tämä sama levoton liikehdintä alkaa väkijoukossa välittömästi. Huolimatta ovatko kätesi täynnä esimerkiksi kansioita tai oma lounaslautanen, on joukon viimeinen välittömästi edessäsi ja ilmoittaa huoneen numeron. Olenpa kerran nähnyt jopa kun huoltomieheltä, joka oli työn touhussa vastaanotossa, tuli asiakas pyytämään uloskirjautumista.

Ehkäpä tämän takia jokaisessa asiakaspalvelupaikassa tulisi olla vuoronumerot. Vaan tiedä häntä auttaisiko tämäkään, sillä eräs ärsyttävimmistä kiilaustavoista on ”pieni asia”. Vaikka olisi kuinka paljon asiakkaita jonossa, aina löytyy joku, jolla on riittävän pieni asia, jotta hän kokee sen takia voivansa tulla jonon ohi tätä asiaa tiedustelemaan. Kuitenkaan esimerkiksi paikan näyttäminen kartalta, aukioloaikojen selvittäminen yms.eivät ole kuitenkaan asioita, jotka muissa jonossa olijoissa aiheuttaisivat positiivista hykertelyä.

Voiko maksullisen naisen kanssa toimia samoin? yksinkertaisesti mennä seuraavana vuorossa olevan asiakkaan ohi ja sanoa, mulla on vaan tällanen nopea… tai pieni.

Tietysti kiire on myös vähintään yhtä pätevä syy etuilla. Esimerkiksi lentokentän turvatarkastujonossa törmää usein henkilöihin, jotka etuilevat, koska heidän lentonsa lähtee. Näin ei-ammattilaisen näkökulmasta uskoisin että sen saman saa*a*a* syyn takia ne muutkin siinä jonossa kiltisti jonottavat, myös heidän lentonsa on lähdössä, enemmin tai myöhemmin.

Ja - kiitos vinkistä Janina - tähän voidaan lisätä esimerkiksi kentällä jonotuksen apuna käytettävät viivat, joissa lukee "odota tässä, wait here, vänta här" tai jopa pysy viivan tällä puolella....siinä vaaditan jo keskittymistä ja luetun ymmärtämistä...ja kielillä puhumista. Ei vaan voi vaatia pieneltä kansalta kaikkea.

Ajatellaanpa mikäli puhelinpalvelussa voisi käyttää samoja kikkoja. Kun juuri vuoroon tullut asiakaspalvelija avaa linjansa, voisivat viimeisinä jonoon tulleet siirtyä tälle linjalle. Heistäkin toki vain he, jotka ehtisivät nopeitten painaa numeroa 3. Jos asiakkaalla on vain nopea kysymys, painamalla numeroa 7 pääsee kaikkien ohi. Myös juuri sillä hetkellä menossa oleva palvelutilanne keskeytyy ja hän jää odottamaan nopean asian selviämistä.  Mikäli ko. firman toimistossa sattuu käyskentelemään esimerkiksi lähetti tms., kytkeytyy seuraavana jonossa oleva puhelu automaattisesti hänen kännykkäänsä. No mutta onneksi kuitenkaan näin ei tapahdu. Puhelinpalvelussa nimittäin jonotetaan kiltisti. Ja kauan. Onneksi puhelusi on kuitenkin meille tärkeä.

 

Jonotukseen tarvitsisimme joka tapauksessa etikettikoulutusta. Esimerkiksi Ison Omenan City Marketissa on pika kassa, johon saa tulla maksimissaan viiden ostoksen kanssa. Ihan kuin se nyt täysin toimisi, samat nalle luppakorvat tulee sinne 6-12 ostoksen kanssa, mutta kuitenkin, on edes jotain yritystä. Samassa paikassa on myös ns. hidas kassa, jossa on nojatuolit yms. Eikä tosissaan ole kiire. Ehkäpä voisimme lanseerata myös tällaisen ei jonotusta palvelun. Tulet kun tulet ja tappelet itsesi jonon eteen. Mikäli homma toimii, niin tässä vaiheessa asiakaspalvelija käskee sinun silti painumaan helvettiin.

Asiakaspalvelu on silti pääosin hienoa. Asiakkaana ole on myös usein hienoa, kiitos kärsivällisten asiakaspalvelijoiden.

Joskus on mukava matkustaa lähelle. Joskus on mukava olla yksin, kuten jossain blogissa olen maininnutkin. No, oli taas kokouksen aika. Kokous oli Kööpenhaminassa. Koska olen edelleen yhdistyksemme Scandinavian Zone Director, tuli minun käväsitä myös Tukholmassa. En mene tässä blogissa virallisiin asioihin, vaan käsittelen lähinnä epävirallista jaksoa..

Joka tapauksessa piti siis mennä Stokikseen ja päätinpä mennä laivalla yli, kun kaverin kautta sain halvan hinnan ja upgraden hytin suhteen. Laivalla lähinnä hyvän kirjan (Kaunasin sivut) lukemista, käynti Happy Lobsterissa syömässä ja katsomassa midnight shown. Midnight showt ovat kyllä olleet mielestäni hienoja kun muksuna vanhempien kanssa on niitä päässyt katsomaan. Nykyään tuntuvat olevan aika skeidaa.. tai sitten omat standardit midnightshown suhteen ovat tiukentuneet.

No, tuli tehtyä myös moka. Olin saanut tuon upgraden, joten minulla oli ylimääräinen hytti. Laivan yökerhossa sitten näin nuoren tyttöparin hyvin kiihkeässä kanssakäymisessä. Nooh, olevinaan skeneä tuntien, kiitos rakkaan siskoni, ajattelin olla hienosti laupias samarialainen kun selkeästi tunnistin tilanteen..  Sain kysyttyä, ovatko yhdessä matkalla, eivät olleet. Ei yhteistä hyttiä..  Ehdin sen jälkeen  sanoa suunnilleen, että ”hei, mulla on ylimääräinen hytti…” kun tytöt lähtivät sanoen ”…EI KIITOS!” ..ja minusta tuli tuhma setämies. Hyvä tarkoitus, huono menestys. Vähän kuin suomen olympiajoukkueella. No, laivamatka muutoin siis rauhallinen, aamulla ylös ja kohti hotellia Tukholmassa.

Hotelli Tukholmassa oli Grand Hotel Stockholm. Tunnen ko. hotellin Chef Conciergen, jolle sain kunnian aikanaan antaa kultaiset avaimet univormuunsa. Nyttemmin olemme myös hyvät ystävät. Siinä vasta loistotyyppi!! Sattui niin, että minulle annettiin varsin mukava huone. Tämän huoneen sijainti tosin oli 2. kerroksessa, pääsisäänkäynnin yläpuolella. Noh, samaan aikaan hotellissa majoittuivat pitkäasikaiset tuttuni,  Brasilian jalkapallomaajoukkue. Parit yläfemmat Kakán kanssa, Kaká tosin ei ollut silloin paikalla. No, hotellin edusta oli luonnollisesti tukossa faneista, jotka halusivat nähdä silmäyksen kavereistani. Oli siis pari kertaa aivan pakko mennä parvekkeelleni tuon väkijoukon eteen ja postailla. Olisin halunnut vilkuttaa, mutten kehdannut. Olen Grand Hotelleista kokenut nyt Oslon ja Tukholman. Grand Hotel – Rok Rok.

Olen ns. aikuisiällä onnistunut tutustumaan Tukholmaan muutoinkin, kuin välillä Viking Line terminal – Gamla Stan. Suosittelen muillekin. Nyttenkin kävelin paljon. Södermalm on kiinnostava paikka. kävin jälleen oluella legendaarisen paskasta palvelustaan tunnetussa Gröne jägerissä, kysykään Heikiltä. Joukolta on turha kysyä, koska jouko ei muista, uskoisin. Palvelu ei pettänyt nytkään. Södermalmilla kävin myös hienossa, hienossa hotellissa, Rival hotellissa . Suosittelen. Siellä on hieno mies conciergena, kannattaa lukaista hänen blogiaan, http://stockholmtourist.blogspot.com/

Välissä tosiaan oli virallista osuutta koko päiväksi,mutta illalla minut vietiin paikalliseen salaisuuteen ”so to speak”, ravintola, baariin nimeltään Akkurat Restaurang & Bar. Siinäpä paikka oluen ja viskin ystäville, tarjontaa riittää, mm. hieno jouluolut nimeltään ”there is no santa”. Joskaa ei yhtään suomalaista olutta. Hyvä vai huono, siitä kai voidaan kiistellä. Livemusiikin parissa nautimme sitten kukin kattilallisen sinisimpukoita. nam nam, joskin kattilallinen oli hieman ….paljon.

 Loppuilta Hiltonin terassilla ja sitten nukkumaan.  Aamulla oli nimittäin nousu junaan.

kun olin pieni, perheemme joka kesäinen matka alkoi osuuksilla Silja Line Hki-Sto ja juna Sto-Cph. Ajattelinpa kokea tuon junamatkan aikuisenakin. (tein tuon jo 3v sitten, mutta myöhäisellä junalla, jolloin maisemat olivat …pimeitä) Joten junalippu VR:ltä, onnistuu. Matka oli mukava.  Käväisin (yllättäen) ravintolavaunussa. Se oli täynnä jenkkejä, jotka suureen ääneen ihmettelivät erilaisten köpingien määrää matkalla, oli jönköpingiä, oli norrköpingiä ja muuta. No, joku luoteiseurooppalainen vaunussa oli ainoa, joka joi olutta kun tulin paikalle. Ostettuani itse olueni, kuvitteli hän meidän luonnollisesti oluesta johtuvasti bondaavan ja tulin välittömästi luokseni. No, kiitos mutta ei kiitos. Tällä matkalla olisin yksin. Ja olin. Itse junamatka kesti 5 tuntia. Jos lentomatkaan laskee siirtymän lentokentälle ja sieltä pois, odottelut yms. en usko hävinneeni ajassa hirveästi. Asemalta sitten kävely hotellille, joka oli yksi Kööpenhaminan uusimmista, Hotel Tivoli. Iso kongressihotelli, jossa vilskettä riittää. Ei paras kokemus, mutta ei missään nimessä huono valinta kuitenkaan. Ensimmäinen ilta oli ihan vain minä ja ystäväni Köpiksestä. Hän päätti viedä minut Bakkenille, maailman vanhimpaan toiminnassa olevaan huvipuistoon.

 Enpä ollut ikinä kuullutkaan, kunnes pääsimme perille jotain heräsi silläin. Soitto äidille ja varmistus, kyllä, 7 kertaa olen siellä käynyt. Suosittelen kaikille, keskellä metsää hieno huvipuisto. Ja vinkki, vuoristoradassa, joka muuten on melko identtinen Linnanmäen vastaavan kanssa, kannattaa aina katsoa taaksepäin. Vain alitajuntani ymmärsi mitä takana tapahtui.

Seuraavana päivänä sitten asiat eskaloituivat. Lähdimme suomalaisten ystävieni kanssa lounaalle. N. tunnin ajomatka päässä Kööpenhaminassa on idyllinen kalastakylä nimeltään Gilleleje. Siellä on hieno, hineo brasserie, jossa olen jo kerran käynyt. Omistaja on varsin hulvaton mies, josta en kaikkia tarinoita tässä kerro. Jokatapauksessa koska hän tuntee meidät, tarjosi hän ikimuistoisen lounaan.

 Siinä ruoan lisäksi kului muutama olut ja useampi pullo Akvaviittiä. Uskoakseni enempää ei tarvitse kertoa. 

Tämän lounaan ja nukkumaan menon välissä oli ohjelmaa, mm. illallinen, mutta ei niistä enempää. Kerrottakoon, että tulin hotellille takaisin pitäen päällä kahta pikkutakkia, käydäkseni katsastamassa hotellin skybarin, josta olinkin juuri tullut, jonka huomasin siis kun astuin terassille. U-käännös ja takaisin hissiin siis...

Seuraava päivä olikin sitten virallisesta ohjelmasta, sekä mahdollisesti edellispäivästä johtuen varovaisempi. Lounas oli ravintolassa Sticks’n’ sushi, joka sijaitsee tuolla edellä mainitussa Sky barissa. Ensireaktio edellisen illan, ja päivän, jälkeen oli jotakuinkin, ”ei saatana, ei sushia!” Mutta suosittelen, sushi oli loistavaa! 

Ja maisemat hienoja! Illallinen ei sekään ollut huonommasta päästä, ravintola L’Osteria Grappolo Blu. oih ja voih, maistui! Jos rahaa löytyy, kannattaa tsekata!

 Sieltä sitten jatkot yökerhossa. The Jane! varmasti ihan jees ja kiva. En vain voi sietää yökerhoja, joten nopeasti pois. En pidä yökerhojen musiikista, enkä tykkää sitä tanssia. ko. paikassa tosin ei tarvinnut, sillä paikka oli niin täyteen sullottu, että n 0,487 sekunnin välien joku tönäisi jostain suunnasta, jolloin omat liikkeet olivat omaa parasta tanssiani. Eli pari tyyppiä mukaan, muuta jatkoivat bailaamista. Näiden muutaman frendin kanssa löysimme pubin nimeltään Scott’s ja siellä oli loistava trubaduuri ja loistava meno!

Mikä helvetti siinä on, että lennon myöhästymiset ilmoitetaan kymmenen minuutin sykleissä? Sanokaa suoraan jos menee 1,5h, niin ehtii tehdäkin jotakin. No, sunnuntaina joka tapauksessa kävimme ensi brunssilla. Kansallismuseon brunssi sopii ko. olotilaan varsin mallikaasti. Ravintolatila on kuin mikä tahansa opiskelijaruokala, mutta kuten sanottu, selvisimme, mainiosti. Aloitimme tosin skumpalla, jonka ensimmäisen erän tarjosi alá suomalainen ystävämme ja toisen erän alá tanskalainen järjestäjätaho. Toimi kuitenkin kuin lentokoneen keittiö! Tästä jatkoimme kuitenkin jalan kohti Christianiaa. http://fi.wikipedia.org/wiki/Christiania

Toiset kiinnostuivat välittömästi vapaakaupungin tarjonnasta, joihin en kuulunut. Siis en kuulunut tarjontaan, mutta en myöskään tarjonnasta kiinnostunut. Toiset olivat sitä mieltä, että koko alue tulisi lanata, joihin en myöjään kuulunut. En siis lanattaviin, mutta en myöskään mielipiteen jakajiin. Paikallisen ystävämme toimiessa oppaana, kävelimme tosin hieman missä sattuu, mutta loppujen lopuksi pääsimme kuitenkin Tivoliin, joka köpisreissulaisen must-paikkaan. Siellä söimme hyvin ja sain kaverini vielä yhteen laitteeseen astumaan. Tässä en yhtään tissiä nähnyt, mutta nautin täysin rinnoin, toisin kuin ystäväni, joka järkytykseltään sai hermostuttua ja sitä kautta naurettua.Pidettyään kaksin käsinkatjuista kiinni sai ehkä katsottua alaski... Annan vinkin, päästä kädet irti ja nauti!

No, jokainen matka tulee päätökseensä, myös tämä. Koneen myöhästymisen vuoksi olin kotona vasta kahden jälkeen yöllä. Tyttäreni, joka nukkuu yöt kuin tukki, heräsi kun tulin sänkyyn ja yli puolituntia hihkui ja hymyili isin tultua kotiin. Tämä asetti realiteetit taas paikalleen. borta bra men hemma bäst!... josta tulikin mieleeni, että seuraava matka blogi parin viikon päästä Hong Kongista..

Matkablogi; Coburg - Sambafestival

Matkamme Saksanmaalle johtui yli tuhatvuotisen kapungin, Coburgin sambafestivaalista, joka on lajissaa Euroopan suurin. Vaimo kun tanssii sitä ja tekee omat pukunsa. Minun osani oli tietysti olla kuskina ja lapsenvahtina. Autonvuokran sain hieman halvemmalla yhdistyksen kautta ja ihan mukava tuolla mersulla oli ajella. Kyseessä oli siis tyttäremme ensimmäinen ulkomaanmatka ja eikun klo 04 ylös ja kohti Helsinki-Vantaata ja Frankfurtia.

Saksa on paska maa, sanoi Seppo Räty. No tiedä häntä, on Saksassa aika paljon hyvää, mutta jos siitä paskasta aloitetaan, niin kyllä ihmetyttää tuon Euroopan talouden veturin meno tietyissä asioissa näin 2010-luvulla.

Aloitetaan esimerkiksi langattomista verkoista. Onko niitä Saksassa? Vaikea sanoa, kun en oikein löytänyt. Ravintoloissa esimerkiksi ei juurikaan niitä ole, kyselin nimittäin. Paljon. Hotelleissa pääsääntöisesti onneksi on, mutta varsin hitaita olivat verkot. Onneksi oli ilmainen, sekään kun ei todellakaan ole Suomen ulkopuolella selviö. No, ehkä ei pitäisi valittaa, Suomi kun on vaan niin poikkeava, että täällä kun on hyvään tottunut, niin sitä vaan on tullut mukavuuden haluiseksi.

Hotelli meillä Saksassa oli pieni perhehotelli nimeltä Gondel. Se ei ollut ihan lähellä Coburgia, jossa nuo sambafestivaalit olivat, jonka takia matkalla siis olimme. Se sijaitsi pienessä Altenkunstadtin kylässä, jossa ei sitten oikeastaan mitään muuta ollutkaan. Hotellia pyöritti Herra X, kutsuttakoon häntä vaikka Güntheriksi kun en nimeä kysynyt ja ilmeisesti hänen vaimonsa, jota voimme kutsua Heikeksi. Töissä oli myös muuta sukua. Kaikki oikein mukavia. Minua aina hymyilyttää kun asiakas työssäni sanoo, ettei ikinä koskaan missään ole kysytty luottokorttia tai pyydetty täyttämään majoituskorttia. Joopa joo ja niinpä niin, eipä! No, Gondelissa ei kysytty kumpaakaan. Eli ehkä asiakas on aina oikeassa… Palvelu oli ystävällistä ja jopa englanti taittui joten kuten

 

Jatketaan maksutavoista. Käteinen käy. (Ja Eurobilltracker kiittää, kun sitä käteistä piti kerran hankkia) Luottokortti käy joissain paikoissa, mutta isoilla varauksilla. Ja jos käy, niin luultavimmin Visa ei käy. Ja jos käy, niin ei toimi juuri sillä kertaa. Joka kerta piti olla varuiksi käteistä mukana. No rahamiehiähän tässä tietysti ollaan, tietenkin, no problem. Tai siis kein Problem.

Ajokulttuuri on myöskin oma lukunsa. Autokanta on tietysti hyvää ja tiet hyvässä kunnossa. Mutta muuten ei härmän juntti tajua; alueella, jossa me olimme, on miljoonia, jos ei satoja, ainakin kymmeniä pikkukyliä. Näiden välillä tien koosta riippumatta nopeusrajoitus on 100km/h. Ongelma minun mielestäni, joskaan ilmeisesti ei saksalaisten, on jotta kylien väli on vain muutamia kilometrejä. Kylissä nopeusrajoitus tien kapeudesta riippumatta on 50km/h. Kylien välissä syystä tai toisesta kuitenkin rajoitus välillä tippui 70 tai 80 kilometriin tunnissa. Tämä siis tarkoitti sitä, että kylästä lähdettäessä kiihdytin 100km/h tiputtaakseni sen välittömästi 70km/h jatkaakseni taas satasta tiputtaakseni sen viiteenkymppiin nostaakseni sen taas kohta sataseen. Ja jos en siihen sataseen nostanut, oli perässä samoin tein saksalainen jono. Autobahn oli sitten oma lukunsa. Ongelma oli siinä, että hitaimpien ja nopeimpien väliset nopeuserot ovat kuin Kimillä ja Heikillä. Kun itse ajaa 180km/h on takana taas jono. Tällöin tuli siirtyä viereiselle kaistalle, jossa rekka-autot jurnuttivat maksimissaan satasta. Sitten kun sitä katsoi, että olisi hyvä väli palata sille nopeammalle kaistalle ohittaakseen nuo rekka-ajoneuvot, tuli kiire. Tuollainen automaattivaihteinen mersedes kun ei vaan kiihdy satasesta kahteen ihan noin vaan. Joten kun siirtyy tuolle kaistalle ja takaa tulee autoa kahtasataa, on jännäkakka lähellä. Silloin se (ajelu, ei jännäkakka) oli ok, kun kaistoja oli useita, mutta kun autobahnit ovat kuin kehä III, eli välillä on kaistoja 12, välillä 2, oli homma vaikeaa. Välillä. 

Vuokra-auton osalta tein niin, että otin yhteyden Les Clefs d’Or – Saksan kavereihin ja heidän kauttaan sitten päädyin vuokraamaan auton Europcarilta. Siellä sain sitten ilmaisen upgraden.

 Vaan kyllä niin mahdottoman kaunista on kuitenkin tuo keskieuroopan metsämaisema!

Kielimuuri on tietysti oma lukunsa. Tiedä häntä sitten josko sitä on itse ylimielinen, kun menee muille maille ja haluaa että kaikki puhuisivat englantia. Mutta kun ei ne puhu. Onneksi oma (sian)saksa oli siinä kunnossa, että jotain ymmärsi ja jotenkin pärjäsi. Bist du AP Nikkola? Studio Julmahuvista, sekä tietysti donnerwetter, HALT... AAAGH sekä muut korkeajännitys-sanastot. (http://koti.mbnet.fi/gabbahey/Aargh!/kielioppi.htm)

Saksa ja olutkulttuuri. Ah. Niin monta biergartenia, niin monta olutmerkkiä, niin halpaa. Vaan en kuskin ja huoltajan ominaisuudessa ehtinyt yhtään olutta Saksan matkalla juomaan.

 

Ja se sää. Nyt eletään 2010-lukua eikä keskiaikaa. Hei hei heinäkuu ja lämpötila +13 astetta. Eikä siinä vielä kaikki. Ihmeellisintä oli sateen ja auringon paisteen välinen agitointi toistensa toimintaan. Valehtelematta n. 10min välein satoi, sitten paistoi. Sitten taas satoi. Sitten taas paistoi. Sitten taas satoi. Sitten taas paistoi. Sitten taas satoi. Sitten taas paistoi. Tätä jatkui koko matkamme ajan. Käsittämätöntä toimintaa. No, ei se sade itseä haitannut, mutta tytär ei tietysti halunnut istua rattaissa sateensuojan alla, vaan halusi sateiden aikana syliin. Toinen sateinen ongelma oli sambaajien puvut, joista höyhenet ja sulat kastuivat.

Niin, ne festarit. Ne olivat isot festarit ne. http://www.samba-festival.de/

Helsinkiläinen sambakoulu Imperio do Papagaio lähti sinne kokonaisvaltaisella paketilla. Festareilla tuntui pääasiassa olevan isoja baterioita, eli rumpuryhmiä, ilman tanssijoita, soittajia tai laulajia. Ei siinä, kuulosti varsin hienolta, itseasialta aika huumaavalta. Toki paikalla oli myös tanssiryhmiä. Osa ryhmistä vain tuntui olevan paikalla ilman mitään taitoa, lähinnä ehkä pitämässä hauskaa, ei väärin sekään. Mutta kyllähän se särähtää korvaan, kun ”soittajat” paukuttavat eri tahtiin. Oli myös tanssijoita, jotka eivät osanneet tanssia, vaan panostivat ...ulkonäköön, voisi sanoa, että ratsastivat seksillä, jos ei ihan pårnålla... mutta liikaa kuitenkin.

Silti on sanottava, jotta paitsi että Papagaion ihmiset osaavat soittaa ja tanssia, myös näyttävät hyviltä. Coburgin seksikkäimmät tytöt olivat Papagaiosta. Paitsi että ihan oikeasti näyttivät hyviltä, osin siksi, että olivat omia itseään, ei liikaa showta, mutta nauttivat tekemisestään ja osasivat asiansa! Toki kyseessä on harrasteporukka, mutta virheitä saakin tulla. Vaimo kun suri (eikä nyt puhuta siitä Cruisen Surista) erästä mokaansa annoin hänelle esimerkin; jos naiselta sattuisi tippumaan yläosa miesjoukon edessä miesjoukolla ei viiden minuutin päästä olisi enää muistissa yhtään miltä ko. nainen näytti, mutta muistaisivat että näkivät tissit! Jos show on hyvä, ei yhtä tai kahtakaan virhettä muisteta! Vaimon virhe ei tosin ollut yläosan putoaminen.

Kaikkia papagaion show’ta en itsekään nähnyt, sillä osa oli kovin myöhään. Tämä tarkoitti sitä, että nukutimme tyttären autoon ja minä istuin autossa shown ajan. Mutta jos showta pääsin näkemään, oli usein odottamassa pyyntö kuvata show. Mikäs siinä, kuvasin kyllä, mutta lapsi sylissä, joka välillä itkien tarvitsi hoivaa ja huomiota, oli kuvaaminen haastavaa. Shown jälkeen pääsin backstagelle, kun oli backstage-passi. Tämä oli hyvä, jotta ei eksynyt tyttären äidistä esitysten välillä. Ja tytär sylissä sitä tietysti sai tanssijoita ympärille siellä backstagella Juhuu!

Kiitos että sain olla mukana.