odotusblogi 2

Vko 41+5. Tässä vaiheessa itse olin jo 3kk vanha. Synnyinhän 10 viikkoa etukäteen. Se oli 70-luvulla. Selvisin. Eli mitä pelättävää täällä on? Vauvamme mielestä varmaankin aika paljon, sillä merkkejä synnytyksen lähenemisestä ei ole. Merkkejä siitä, että merkkejä pitäisi olla sen sijaan voi lukea vaimon kasvoilta, eleistä ja ihan suorista lauseista. Täällä kun on päivittäin emotionaalinen ilmaveivi.
Päivän rutiineihin kuuluu aamiaisen jälkeen 5-10km kävelylenkki ja portaissa hyppely. Päivällä ehkä elokuvan katsominen, jonka jälkeen muutaman ässän läpikäynti – sauna, siivous, sek.. slähellä olo. ( Ei mieskään mikään kone ole!) Tämä jälkeen koittaa päivän toinen kävely. Kas, tässä välissä on kuitenkin pienen turhautumisen aiheuttaman energiapiikin purku, ja allekirjoittaneen pään tyhjennys 20-30 km pyöräilylenkki. Tämä joka päivä. Illalla sitä onkin sitten sen verran poikki, että toivoo, ettei synnytys käynnistyisi heti alkuyöstä, että ehtisi edes vähän nukkua sitä ennen. Aamulla ottaa päähän kun ei käynnistynytkään. No, ainakin tuli nukuttua. Tähän kun lisää kerran viikossa salibandytreenit ja pari kertaa sulkapalloa, luulisi että paino putoaisi, sitä kun olisi mitä pudottaa. Vielä kun tähän lisää oluen jättämisen ruokavaliosta, luulisi että se todella putoaisi. Jos olisin itseni personal trainer, antaisin itselleni kenkää, sillä ei ole painoa pudonnut.

Mutta siis keinoja synnytyksen käynnistämiseen on. Toimiiko mikään niistä? Onko tieteellistä näyttöä? Mikäli nainen katsoo Ihmemiestä kun synnytys käynnistyy, kertoileeko hän tuleville synnyttäjille, että ”Ihmemiehen katselu toimii!” ?
Onneksi on mahdollisuus ”pitää” sama terveydenhoitaja läpi raskauden. Sillä jo niillä muutamilla kerroilla, kun kaikista riippumattomista syistä se meillä vaihtui, kysyttiin aina samat kysymykset, alusta lähtien. ”no, ensimmäinen raskaus?” ”miltä nyt tuntuu?” ”miksi olette päätyneet tähän ja tähän ratkaisuun tässä ja tässä asiassa?” Eikö niitä vastauksia joko laiteta mihinkään ylös kun ne ensimmäistä kertaa kysytään? ...tai vaihtoehtoisesti eikö tämä sijainen ymmärrä, että nämä tiedot ovat jo sillä ”meidän omalla” hoitajalla, jonka tykö taas seuraavalla kerralla menemme. No, kyllä se oma hoitajakin aina kysyi ne samat ”turvottaako?” kysymykset vaimolta. Ymmärrän. Mutta se, että joka kerta minulla olisi pitänyt olla sikinnyt kysymyksiä? joka kerta kysyttiin, että joko isällä olisi kysyttävää? ..lähellä oli, että en ruvennut ottamaan kotoa Trivial Pursuit-kortteja mukaan ja ruvennut kyselemään.


Harmi etten pitänyt kirjaa siitä, kuinka monta kertaa minulta tai vaimolta kysyttiin ”missä aiotte synnyttää?” On se jännä, kuinka tärkeä tieto tuo ihmisille on. Ok, tällaisessa suurkaupunkikeskittymässä kun on varaa valita Jorvin (johon on muuten 12 minuutin ajomatka kotoamme, kokeiltu on.) Naistenklinikan (jossa olen itse syntynyt) ja Kätilöopiston (johon ilmoittauduimme) väliltä. Olisikohan helpompaa, jos asuisi Tuurissa. voisi valita kyläkaupan ja lähimmän sairaalan väliltä. Tai Raja-Joosepissa, jonka lähin sairaala on varmaan Petroskoi, mutta varmaankin Rovaniemelle mentävä. Ei tarvitsisi kysyä. Vaan, missä synnytys tapahtuu… selviää seuraavassa blogikirjoituksessa.


Mikäköhän siinä on, että tässä vaiheessa tuntuu, että joka ikisessä elokuvassa ja tv-sarjassa, jota tulee katsottua, synnytetään. Ei ennen tilaamme tällaista ollut. Kaikki leffat jotka käteen osuvat pitävätkin yht’äkkiä sisällään synnytystä ja lapsenhoitoa. En ole uskaltanut katsoa nyt Ramboa, pelastakaa sotamies Ryania, saati lottoarvontaa tai päivän säätä niissä mahdollisesti olevien synnytyskohtausten pelossa.


Jossain määrin raskasta aikaa on siis lasketun päivän molemmin puolin, kun lapsi saattaa putkahtaa maailmaan koska tahansa. Tämä siksi, että menojen suunnitteleminen on vaikeaa. Kaikkeen täytyy ottaa tuo vara siihen, että synnytys käynnistyykin. Toki kaikki muu on vähemmän tärkeää, mutta onhan se silti stressaavaa. Toki ratkaisuja on, kuten neuvo jääkiekon MM-finaalin lähestyessä; Mikäli lapsi syntyy juuri silloin, ota synnytys nauhalle.” 
Noh, tässä tarvitse mitään nauhalle ottaa. Kaikki on jo tullut, kaikki on nähty, paitsi vauvaa. Syntymää ruvettiin odottamaan jo ennen laskettua aikaa, se kun olisi ihan mahdollista ollut. Laskettu aika tuli. Ja meni. Meni viikko. Meni toinen. Sitä ei näin ollen ole jaksanut enää sillä tavalla ”fiilistellä” joka päivä. Tilanne on vähän kuin 16 viime vuotta MM-lätkässä; kiinnostus loppui kun Suomi tippui, mutta kisat jatkuvat silti. Noh, eipä hätää, innostus jäi vain telakalle, vesille laskettavaksi kun synnytys iskee. Ehkä jo ensi yönä..

Tasa-Arvoa

Odotusblogi vol.2 on jo kirjoitettu loppua lukuun ottamatta, mutta sitä ei voi vielä julkaista, sillä siinä on juonipaljastuksia. Tuo blogi kuitenkin tulee varmaankin viimeistään ensi viikolla.

Tulipa vain mieleeni kuinka tärkeää nykypäivänä on sukupuolten tasa-arvo.
Miksei olisi, kyllähän kaikkien tulisi tasa-arvoisia olla. Tasa-arvo kun ei nykypäivänä(kään) toteudu kunnolla. Jännä asia sen sijaan miten se ymmärretään. Miehen näkökulmasta tuntuu, että toteutuakseen miesten tulisi mieluummin antaa naisten mennä ohi ja yli. Esimerkiksi ”sama palkka samasta työstä” on looginen ajattelutapa, mutta entäs tosielämän tilanteessa, jossa molempia sukupuolia työskentelee palveluammatissa. On hetkiä, jossa tietyssä tilanteessa eteen osuu fyysisyyttä vaativa osuus, jolloin ”vaaditaan” miespuolista työntekijää tekemään ko. suorite? Samasta työstä sama palkka? Mikäli joku tekee enemmän, pitäisikö hänen saada enemmän? Miten tasa-arvoa määritellään tilanteessa, jossa tietyt työn osa-alueet määritellään sukupuolen mukaan? Onko miehen silloin pakko suostua tekemään suorite, koska on ainakin periaatteessa vahvempi vain sen takia että on mies? Voidaanko olettaa, että nainen näin ollen on se, joka sitten tekee työt, kun kyseessä on esimerkiksi asiakkaan lapsen hoitoon liittyvä ongelma?

Millä tavalla tasa-arvoa ajavat naiskiintiöt? Sehän on väärin, että tietyissä paikoissa miehet ovat aikanaan miehittäneet esimerkiksi johtoasemat, mutta millä tavalla tämä epäkohta korjataan kiintiöillä? Onko tarkoitus, että väkisin laitetaan naisia esimerkiksi johtotehtäviin niin paljon, että he pystyvät enemmistönä, tai vähintäänkin hyvin edustettuina valitsemaan lisää naisia samoille paikoille? Mennäänkö tässä sitten toiselle puolelle metsää? Puhummeko sitten 50 vuoden kuluttua samaa tarinaa mieskiintiöistä? Pätevyyden kai tulisi olla tärkein valintaperuste. Mitä käy, kun vähemmän pätevä valitaan sukupuolensa perusteella? Ja tämä siis toki tulee toimia molemmin päin, ei miestäkään saa valita kenenkään ohi vain siksi, että on mies. Mitä sitten kun kiintiö ylittyy? Ei ilmeisesti mitään, siinäpä ylittyy, tuskin kuitenkaan siinä vaiheessa, luodaan mieskiintiötä. Mutta eihän rasismiakaan kitketä pistämällä jokaiseen kaveriporukkaan ”kiintiö-värillinen” . Ajatelkaamme armeijaa, jossa löytyy naiskiintiöitä. Kas, kun sota syttyy, voisi ehkäpä oikeutetusti kysyä, tuleeko silloin armeijassa olevien kaikkien pystyä tekemään samat asiat, sukupuolesta riippumatta? Pahimmassa tapauksessa kiintiön takia valittu henkilö ei pysty tositilanteessa hoitamaan hommaansa, esimerkiksi jos lääkintämies ei jaksakaan kantaa haavoittunutta? Sen sijaan normaaleista pääsykokeista, psykologisista tai fyysisistä, selvinneiden ei tarvitsisi selitellä. Sehän olisi tasa-arvoa.
Jos oikein tasapäistetään miehet ja naiset, miksemme poistaisi raja-aitoja urheilustakin. Kaikki samoihin keräilyeriin vaan. Siinähän sitä sitten taas ihmeteltäisiin sitten, kuinka epäreilua urheilu on. Tämä siksi, että tasa-arvovaltuutettu on ottanut kantaa urheilun näkyvyyteen; naisurheilua näkyy liian vähän verrattuna miesurheiluun. Molempien sukupuolten urheilu, ilmeisesti lajista riippumatta kun kiinnostaisi yhtälailla, mutta media säätelee kiinnostavuutta tahtonsa mukaan. Saanen olla erimieltä, mielestäni naisurheilu saa hyvin palstatilaa, seuraan sitä itsekin. useita lajeja, viimeksi muodostelmaluistelua, kun naiset hienosti ottivat kaksoisvoiton, sitä ennen ringetteä, kun naiset hienosti voittivat maailman mestaruuden. Ja kannattaa muistaa, että katsomoihin saa mennä aivan vapaasti, mediasta riippumatta.
Mitä tulisi ajatella sellaisista aloista, joille suuntautuu pääasiallisesti vain toista sukupuolta, kuten Hotellli- ja ravintola-alalle, tai vaikkapa kosmetologeiksi, joihin koulutetaan pääasiassa naisia. Tai vaihtoehtoisesti rakennus- ja autoaloille miehiä. Voidaanko näitä aloja tuomita tasa-arvon puutteesta?
Voidaanko puhua tasa-arvosta, kun uimahalleissa miesten pukuhuoneissa ja suihkutiloissa pyörii nais-siivooja. Sen sijaan kun mies-siivooja menisi naisten puolelle, keskusteltaisiin asiasta lööpeissä viikko. Joissain asioissa se, kun nainen tekee, on tasa-arvoa, mutta kun mies tekee samaa, kyse onkin jopa sovinismista, tai pahimmillaan seksismistä.
Auttaako tasa-arvo-ongelmassa feminismi, tuo sukupuoliroolien muuttamiseen tähtäävä liike ? On se ainakin hyviä asioita saanut aikaan, kun on ajettu naisille äänioikeutta ja yhtenevää palkkaa miesten kanssa. Täytyy kuitenkin muistaa, että myös feminismi ääripäänä ei auta ketään.
Mikä on feministin vastakohta? Sovinisti? Ei, vaikka pahimmillaan molemmat syrjivät toista sukupuolta. Miehillä ei taida feminististä liikettä juuri ollakaan, ehkäpä tarvitsisimme sellaisen.
Kaiken ei tarvitse olla tasa-arvoista, naiset ja miehet ovat erilaisia, osin päteviä eri asioissa. Mutta asioissa, joissa molemmat voivat olla yhtälailla hyviä, määrätköön pätevyys, ei sukupuoli. Muistakaamme, että meillähän on Presidenttinä nainen. Pääministerinä nainen. Puoluejohtajina on naisia. Ministereinä on naisia. Yritysten hallituksissa on naisia. Armeijassa on naisia. Mutta aina vain liian vähän.
Itse en koe olevani epäreilu, tasa-arvoa vastaan, sovinisti.Olen ehdottomasti kaikenlaista syrjintää vastaan. Ehkäpä vain joskus harmissani, ehkäpä pätemätön joihinkin ammatteihin ja siksi katkeroitunut.

Tämäkin teksti kävi vaimoni ankaran seulan läpi ja sai hyväksynnän. :)