Joukon kanssa Puolassa

No niin. Olihan siitä jo aikaa. Mieli halajaa veljeni Joukon (nimi muutettu yksityisyyden suojaamiseksi) kanssa ulkomaille epätasaisin väliajoin.

Kontaktiverkkoni peittää melko mukavasti osan maailmaa. Syystä tahi toisesta Puolalainen kollegani, jonka olin tavannut Lontoossa, piti minua jonkinlaisena jumalana. En tiedä pitääkö enää. Siitä myöhemmin. Hän jokatapauksessa oli pyytänyt minua jo useampaan kertaan koti kyläänsä pohjois Puolaan.

Kolobrzergn historia on varsinkin toisen maailman sodan historiasta kiinnostuneille mielenkiintoinen. En kerro tässä siitä enemmin, halukkaat tarkistakoot sitä erehtymättömästä wikipediasta. http://fi.wikipedia.org/wiki/Ko%C5%82obrzeg. Toki Kolobzerg on myös Porin ystävyyskaupunki, mutta tämä ei varsinaisesti koskettanut meitä, jos ei ilmeisesti paikallisiakaan.

Tarinamme alkakoon kuitenkin suomesta. Taksi haki minut 05.10 jonka jäkeen haimme Joukon (nimi muutettu yksityisyyden suojan varmistamiseksi), joka iski käteeni oluen. No mikä jottei, olihan kello siis jo yli viiden. Kentällä ehdimme kaikkien tuntemaan ”The Oak barrell’iin”.  Vaan älkäätte huolehtiko, ehdimme toki lennollemme Osloon. 

 Halpalento Norwegianilla ei paljoa kukkaroa riistänyt, 0,33 tölkki olutta kun ei maksanut kuin 10 euroa. Niitä meni neljä. Gardemoenissa ei tarvinnut huolehtia lennosta, sillä baari oli portin vieressä.  Avot, lento Berliinin Schoenefeldiin.   4 olutta, á 10 euroa. Berliinissä oli menossa maailman kuulut filmifestivaalit, mutta saimme kuitenkin huoneen viiden tähden hotellista, Kempinski Bristol Berlin hotellista. Viva Clefs d’Or! Hotellista ei sen enempää, mutta Berliini oli hyvä! I am sex enough for Berlin! Kyllä se vaan on niin, että tietyt asiat pysäyttävät. Berliinin muuri esimerkiksi.  Pysäyttävää! No, Berliini ei ole tämän tarinan clue.

Aamulla meillä oli kyyti kohti puolaa. Kutsun tässä tarinassa ko. kyytiä limousineksi. Kysyin aikaisemmin josko olisi ok juoda olutta matkalla. Vastaus ”ottakaa vaikka shampanjaa, kokaiinia ja saksalaisia huoria, tämä on Puola” olikin mielenkiintoinen. No, jos ei ”limousinessa” ollut olutta, ei luojan kiitos ollut mainittuja hyödykkeitäkään. Ostimme itse olutta. Matka kesti 3,5 tuntia.

Kolobzerg on sellainen Matinkylä-Olari kokoinen alue, mutta varsin neuvostoliitto-henkinen.  Kyseessä oli vähän Soviet re-union fiilis. Meren rannalla ollut hotellimme ei mielestäni ollut ihan viittä tähteä, vaikka se itseään sillä mainostikin. Huoneemme sen sijaan oli. Sviitti kahdessa kerroksessa, parvekkeella merelle oli varsin mukava. www.marinehotel.pl Hotellissa ei toki ollut mitään valittamista.

Ensimmäisenä iltana istuimme iltaa jonkinlaisessa rokkibaarissa. Jouko jopa sai pusun hipsteriltä, jonka poikaystävä, tai ehkä rakastaja, joka oli mahdollisesti noin kuusikymppinen, istui vieressä. Piste Joukolle. Kiilautui toki omaankin kylkeeni paikallinen punkkari. Piste allekirjoittaneelle. Kyseinen punkkari vei minut kävelylle kaupungin kauniille laiturille, joka puolaksi tunnetaan nimellä ”molo” (!). Erittäin kaunista, huolimatta siitä että oli kovin pimeää. Joimme oluet punkkarin ja punkkarin miespuolisen ystävän kanssa, jonka jälkeen palasin hotellille, jossa pääsin tarkistamaan, että Jouko oli kyennyt kapuamaan huoneen toiseen kerrokseen.
Aamuthan alkoivat yleensä sillä kun parvekkeen ovi kävi. Jouko meni savukkeelle.  Tämän jälkeen ääni ilmoitti oluttölkin avautuneen…pssshhh. Tunti, pari tämän jälkeen allekirjoittanut suostui nousemaan. Ensimmäisenä aamuna sviittiin tuotiinkin muhkea aamiaiskärry, josta allekirjoittanut söi muutaman viinirypäleen ja Jouko leivän.

No, päivä saatiin käyntiin. Olin jo ajoissa varmistanut, että löytyyhän tuosta kylästä varmasti sporttibaari, joka näyttää eeppisen olympiataiston suomen ja norjan NHL-miesten täyttämien jääkiekkojoukkueiden välillä. ”No problem!” meille kerrottiin. Meille ilmoitettiin että taksikuski kyllä tietää mihin meidät vie. Ehkä tiesi, ehkä ei, so not. Hetken palloiltuamme jouduin soittamaan paikalliselle isännällemme että mihinköhän tässä nyt pitäisi mennä, kun varsinaista Sports Academya ei halmeilla näkynyt. Vastaus oli pelkäämämme, olimme jo kerran käyneet kyseisen paikan ovella mutta perääntyneet. 

Tuo sporttibaari jääkiekkonäytöksineen oli pieni pizzeria, josta meille oli varattu keskellä oleva pöytä. Pizzeria oli täynnä pariskuntia, sillä käynnissä oli ystävänpäivän alkunäytös. ”Screeni” oli noin 30 tuuman televisio katonrajassa ilman ääntä. Siinä Joutsenvuon pojat istuivat suomen pelipaidat päällä ja ihmettelivät. Tilasimme näön vuoksi pizzat, jota emme loppuun asti syöneet, sillä pientä makueroa oli maidemme välillä pizzojen suhteen havaittavissa. Suomihan ilmeisesti voitti tuon ottelun. Tai ottelut, mikäli myös pizzamaaottelu otetaan huomioon.

Meitä oli vannotettu olemaan ”kunnossa” kun ilta koittaa, sillä tuo pyhän valentinuksen päivä kun on muualla maailmassa, mm. puolassa varsinainen rakastavaisten päivä.  Me lupasimme ja pidimme lupauksemme (sikäli kun pystyimme ja muistan).  Ehkä pientä liioittelun makua oli havaittavissa sen suhteen, mitä meille tarjotuista bileistä kuulimme. Sillä meille ei varsinaisesti mitään bileitä ollut. Kiersimme kolmea yökerhoa läpi muutamaan otteeseen. Eräässä näissä meidät sitten istutettiin hetkeksi Kolobzergin pormestarin pöytään. Tuo nallekarhumainen, mukava mies oli sopivasti tunnelmassa kiinni ja vaihdoimmekin siinä muutaman sanan. Samalla sain tarkistettua mikä puvun kengässäni oikein hiertää. Se oli lego. Rakas tyttäreni oli jättänyt terveiset. Legoja löytyi samasta kengästä illan aikana vielä kaksi lisää. Usko että nekin olivat tyttäreni jäljiltä, eivätkä tyrmäystippojen tapaan baari-illan aikana sinne sujautettuja.

Koska jotain menoa ilmeisesti oli saatava, päätti Jouko ruveta joraamaan. Jos olette ikinä nähneet Joukon joraavan, tiedätte mitä tarkoitan. Jossain vaiheessa kaksi jääkaappi-pakastin-yhdistelmää kävi sitten Joukolle kiltisti ilmoittamassa että Joukon joraaminen, ainakaan niin lähellä paikallisia tyttöjä ei ole suotavaa. Tällöin isäntämme neuvoi Joukoa, että Puolalaisten jääkaappi-pakastin-yhdistelmien neuvoissa on takuu. Itseäni puristettiin perseestä, eli takapuolesta. Kääntyessäni katsomaan, että mikä minua puraisi, hymyili vähän matkan päässä mahdollisesti paikallinen tyttö. Hymyilin takaisin, mutta en reagoinut muuten, vaikka sinkku olenkin. Näissä asioissa kokemattomana en luonnollisesti ajatellut että humalainen puolalaistyttö ehkä yritti tehdä tuttavuutta. No, tästä ei tyttö tykännyt, vaan huomasin että hän itki pöydässään, jolloin otin tuon pari askelta hänen suuntaansa kysyäkseni josko kaikki oli kuitenkin kunnossa. Hänen kuitenkin läppäistyään minua käsivarteen itkuisine silmineen, päätin että meidän on aika vaihtaa paikkaa. Jäin siis, ilmeisesti ihan omaa tyhmyyttäni, ilman ystävänpäiväheilaa. No, ei tuo ilta mitenkään legendaarinen ollut millään tavoin.

Seuraavana päivänä allekirjoittanut vietti suurimman osan aamupäivästä lukien kirjaa. Jouko teki omia asioitaan. Kuuntelimme molempien iTunes-listoja, josta muuten on mainittava, että isäntämme kyseli jälkikäteen "sitä suomenkielistä naislaulajaa" joka pitkän pohdinnan jälkeen ilmeni Sanniksi. Hän latasi koko tuotannon. Iltapäivällä pääsimme kuitenkin isäntämme kotiin ruokailemaan. Iso omakotitalo kaupungin laidalla yllätti meidät täysin. Tästä ei sen enempää, mutta tarjoiluista kyllä. Olen ollut tätä mieltä toki aina ja pyrkinyt tähän kun matkustan. Sanon sen kuitenkin taas: mikäli eteen tulee mahdollisuus syödä paikallista kotiruokaa, tartu mahdollisuuteen! Aina! Aina mahdollisuuden tuoma makuelämys ei ole positiivinen, mutta se on kokemisen arvoinen. Tällä kertaa tuo elämys oli positiivinen. Alkuun täydellistä, varsinkin olotilaamme nähden , jonkinlaista riisi-tomaattikeittoa. Pääruoaksi jonkinlaista schnitzeliä ja paikallisia herkkuja, kuten suolakurkkusalaattia, sieniä yms.  Ja toki talon emännän tekemään kotipolttoista  cytrynowkaa.

 Illemmalla saimme ilmoituksen, että isäntämme oli emäntänsä ilmoituksesta johtuen estynyt saapumaan viimeiseen illan viettoomme. Hän ilmoitti että meille oli varattu pöytä hotellimme yökerhosta. Tuo nyt ei itseasiassa juurikaan houkutellut ainakaan allekirjoittanutta, sillä väsymys oli vallalla ja kaksin yökehossa istuessa, paikallisten sosiaalisuudesta jotain oppineena, olisi tiedossa varmasti vähemmän kummallinen ilta. No, yökerho oli varsin valoisa, ei ”discovaloja” ja musiikki oli varsin pienellä volyymilla. Kun kuitenkin pöytä oli järjestetty ja yökerho ainakin pöytien osalta oli täyteen bookattu, emme kehdanneet olla menemättäkään. Tuntuu että yökerho-, baari-, kioski- ja lähikauppa-otannallamme Finlandia vodka on yleisin vodka puolanmaassa. Finlandia-pullo odotti myös meitä yökerhon pöydällä. Kyllä sitä hieman mietitytti, että istummeko siis paikallamme juoden puoli pulloa vodkaa per poika. No, ehkä en ihan puolikasta juonut. Jouko hoiti kyllä loput ja ehdotti vielä toista samanlaista settiä. Tähän en kuitenkaan suostunut, jota Jouko seuraavana päivänä kiittelikin. 

Seuraavan päivän matka Berliinin Tegelille odotti kutsuvana. Nyt voitiin jo puhua limousine-tason kyydityksestä.  Allekirjoittaneella oli matkassa kuulokkeet sekä kirja, joten matka meni rattoisasti. Jouko sen sijaan kärsi hieman matkan aikana.

Välilaskun tällä kertaa teimme Riikassa, lentoyhtiönä Air Baltic, 13. lentoyhtiö jolla olen lentänyt. Ja tulipa noita lentokenttiäkin koettua lisää,  45. kenttä. koettavaa siis vielä on. Matkat jatkukoot!

Huomattavaa lienee kuitenkin se, että kävimme tällä matkalla läpi 5 lentokenttää, mutta passia, tai muuta henkilötodistusta ei meiltä kysytty kertaakaan. Vapaa liikkuvuus on hieno asia, mutta ehkä tässä jotain oli pielessä…

Sekä allekirjoittanut, että Jouko ovat edelleen hengissä. Matkamme isäntä kovasti lupailee saapuvansa vastaavalle matkalle Helsinkiin kesän kynnyksellä, katsotaa mitä saamme aikaiseksi.