pre-matkablogi

Seuraava teksti olisi mitä luultavimmin jälleen perinteinen matkablogi. Muutamasta edellisestä matkasta, kuten Bukarest & Tallinna, sekä tietenkin Joukon ja allekirjoittaneen mökkimatkasta ei tullut kirjoitettua (joskin tästä aihio on), mutta jos nyt tulevasta Singapore-Melbourne-Auckland-Queenstown-Sydney-Bankok matkasta saisi jotain aikaiseksi. Tämä luonnollisesti sikäli mikäli pääsen matkalle lähtemään. Lentoon on aikaa 12 tuntia, mutta lähteminen ei ole varmaa.

Miten voi Herra Murphy käväistäkin niin sopivasti, kuin kävi. En ole erityisen loukkaantumisherkkä, ainakaan siis fyysisesti. Muksuna jokainen kipsi ja tikki olisi ollut ylepyden aihe, mutta ei. Ei vammoja. Kerran tipuin puusta ja menin itkien kotiin. Äiti väänsi kättä ympäri ja totesi että kaikki hyvin. Kun vielä puolentoista viikon jälkeen sattui, kutsui röntgen. Solisluu oli murtunut, mutta lähtenyt jo luutumaan, joten ei kantosidettä. Perkele.

Selästäni löytyi varhaisteininä patti, joka päätettiin poistaa. Tämä oli ensimmäinen kerta kun huomattiin, että puudutusaine ei tehoa minuun. Sittemmin tämä on huomattu myös hammaslääkärissä. Se sattui, kun veitsi vietiin selkään. Sittemmin sitten nukutuksessa jorvissa tuo patti poistettiin. 

Edesmennyt isäni haki minut muuten korvasta pitäen seuraavana päivänä pesäpallokentältä, sillä olisi viikko pitänyt olla liikunnan iloista nauttimatta. Hammaslääkärissä on vedetty hammasta niin että kaksi settiä puudutetta on päässä, mutta ei vaan toimi. 

En ole adrenaliinin ystävä, en harrasta mitään extremeä, en kotona, en ulkona. Koko päivän lasketelleeni Luoston kauniissa maisemissa oli päätetty seuraavan laskun olevan viimeinen. Päätinpä ihan pienesti oikeaista ja siellähän oli kuoppa. Pää tuli ruoskana tonttiin ja voin kertoa että lento takaisin pääkaupunkiimme oli tuskaisa, samoin kuin seuraavan päivän työvuoro, kun niskaa ei vain meinannut voida pitää pystyssä. 

Armeijassa molempiin olkapäihin on laitettu kortisonia, kyseisten päiden tulehduttua.

Nilkka on mennyt ympäri useasti, niin treeneissä kuin intissäkin, mutta mitäpä noita hoitamaan. pari minuuttia taukoa ja takaisin kentälle. Tämähän on sittemmin kostautunut ja nivelsiteet eivät tue nilkkaa juurikaan ja jalan pieniä luita on päässyt hieman siirtymään. Tämä on silloin tällöin aiheuttanut jalan turpoamista, sekä täyttä kosketusmahdottomuutta, esimerkiksi lakana jalan päällä on ollut liikaa. Usein tämä turpoaminen on sattunut sopivasti esimerkiksi silloin, kun vaimo on ollut lähdössä työmatkalle jonnekin kaukaiseen maahan, kuten Norjaan. Ongelma tässä on ollut että silloin olisi pitänyt pitää huolta vuoden vanhasta tyttärestämme.        

                 

No, tuo kolmen viikon matka olisi nyt siis edessä, mutta lähteminen ei osoittautunutkaan yksinkertaiseksi, itsestäänselvyydeksi.

Vaikka en siis ole erityisen loukkaantuva henkilö, pyysi vaimoni minua välttämään urheilua tällä viikolla, jottei vain sattuisi mitään, sillä olisihan viikon loppupuolella matka Singaporeen ja sieltä sitten eteenpäin. No minäpä tottelin. Ei urheilua, ei edes juoksua, vaikka puolimaraton lähestyy. Ettei vain kävisi mitään. Päätinpä sitten hyvänä isänä vähän leikkiä tyttäreni kanssa ja laskuduin toisen polveni  varaan ja PAM, enkä tarkoita tuota kovasti neuvottelevaa ja sopivaa ammattiliittoa. Viiltävä kipu ja pikkuhiljaa alkava turvotus. Ei muuta kun leikki jatkukoon, jäitä parin päivän päästä jods tarvis, perus-settiä.. Kävipä niin, että polven sisäkierukka oli repeytynyt. No yllätys, muutamaa päivää ennen matkaa, joka käsittäisi 7 pitkää lentoa. Leikkausta tarjottiin pikaisesti, mutta eihän se onnistuisi. Lääkärin terveiset olivatkin siis että ”paska matka tulossa”.

 Eihän siinä, kalliita matkoja, joten mikäs siinä jos ei pysty kaupunkeihin tutustumaan.  Puhumattakaan lentojen nautinnollisuudesta.  Tämän lisäksi hartasti treenamani tavoite, Helsinki  cityrun, eli puolimaraton oli tätä myöten selvä, samoin kuin säbäkausi paketissa. Ongelmaksi muodostui kaiken lisäksi se, että jalka tuli päivä päivältä vain kipeämmäksi ja turposi. Lääkkeetkään eivät tuntuneet auttavan. Lähtöpäivänä jouduin menemään päivystykseen ja siellä(kin) lääkärin leuka loksahti kun kerroin että lähtisin samana päivänä Singaporeen. No, eihän siinä. Polvi punkteerattiin ja kas, kun tuo puudutusaine kun ei tehoa, päätti hän punkteerata ilman puudutusta. Ei kuullostanut hyvältä, mutta ei se pahalta tuntunut. Kolme ruiskullista keltaista tavaraa polvesta ja hieman paremmalta tuntui.

Ja vähän lisää lääkkeitä. Eli vaikka ei ole mustaa vyötä judossa, niin on punainen kolmio lääkkeissä!

Sitä paitsi saamieni lääkkeiden ohjeistuksissa kiellettiin mm. imettäminen. Myöskään koneita eikä työkaluja saisi käyttää, mikäli näkö hämärtyisi.

Voi tätä. Sanon kuitenkin, että Herra Murphy on käynyt, toivottavasti itse matka olisi kuitenkin onnistunut, matkablogia odotellessa. Muistakaa seurata seuraavia ohjelmia; Suomen tulli, Australian rajalla & ulkomaalaisena Thaimaan vankilassa, ken tietää vaikka jatkaisin tv-uraani näissä ohjelmissa.