Asiakastottelemattomuus

Ihmisiä eikä asiakkaita ole selkeästi luotu tottelemaan. Ei ohjeita, aikamääreitä, eikä vastaanottovirkailijoita. Ei millään. Ennemminkin teemme kuin lapset, jotka tosin kai voidaan luokitella usein ihmisiksi ja joskus asiakkaiksi. Esimerkkejä löytyy esimerkiksi hotellimaailman saloista.

Tuntuu, että on oikeastaan vain kahdenlaisia hotellin aamiais-asiakkaita. Ensimmäinen ryhmä tulee norkoilemaan aamiaishuoneen eteen puoli tuntia ennen avaamista. Olen tätä asiaa aina ihmetellyt. Ymmärrän että jotkut ovat aamuvirkkuja, mutta miksei joko nautita aamun rauhallisuudesta maksetussa huoneessa, tai esimerkiksi mennä pienelle aamukävelylle sen sijaan, että he seisovat puoli tuntia aamiaishuoneen oven edessä toivoen paratiisin porttien avautuvan muutamaa minuuttia aikaisemmin.

 Ääripäänä tästä ryhmästä on henkilö, joka vaatii aamiaista vaikka lähtee jo klo 3 aamuyöllä. Huolimatta siis siitä, että aamisaika on ilmoitettu varatessa ja saapuessa. Hän on kuitenkin mielestään siitä maksanut joten se on saatava, vaikka oikeastaan se vain kuuluu huonehintaan. Hän haluaa aamiaista koska se kuuluu hänelle. Samat ihmisethän kohtaavat hotellissa ongelman, jota eivät kohtaa risteilylaivoilla; hotellista pääsee suoraan ulos. Risteilylaivoilla sen sijaan aamiaisen jälkeen pääsee joukossa odottamaan laivan saapumista satamaan ovien eteen jo Utön kohdalla.

Tämä toinen ryhmä sen sijaan tulee aamiaishuoneeseen aikaisintaan minuuttia ennen sen sulkeutumista, yleensä kuitenkin hieman sen jälkeen. Hän ihmettelee miksi kuivatut ananakset ovat liian kuivia ja nakit jo haaleita ja miksei serbialaista Pule-juustoa ole jäljellä enää laisinkaan. Mielestään hänelle kuuluvat aamiaistarpeet, joita hän ei enää aamiashuoneelta saanut hän hakee hotellin aulan kahviosta, ihmetellen miksi niistä pitäisi maksaa. Ääripäänä tämä henkilö haluaa että hotellin keittiö tekee hänelle vähintäänkin chateaubriandin kun hän kello kolme iltapäivällä ilmoittaa että heräsi juuri ja oli pettynyt kun aamiaista ei enää tarjoiltukaan.

Verrokkiryhmässä yksi mainitun risteilymatkustus-esimerkin vuoksi mainittakoon että laivalla tämän ryhmän jäsenet poistuvat hytistä siivojaan kolmatta kertaa huomautettuaan että herätä pitäisi ja sitten jätettyään oven auki.

Ilmeisesti näiden kahden ryhmän välissä aamiaishuoneella käy jotain epämääräistä asiakasainesta, joiden toimet kuitenkin kestävät päivänvalon, eivätkä näin ollen aiheuta blogikirjoitustoimenpiteitä.

Yhtä kaikki, miksei ihminen juurikaan kykene asiakkaana noudattamaan annettuja ohjeita? Jatkuvasti toitotamme asiakkaan olevan kuningas – huolimatta siitä onko hän nainen vai mies- ja asiakkaana aina oikeassa –huolimatta siitä onko hän nainen tai mies. Onko nyky yhteiskunta todellakin asettanut asiakkaan siihen asemaan, että hän todellakin saa tehdä mitä haluaa?

Pienen kirahvin kokoisin kirjaimin kirjoitettu kyltti "luethan lehdet vasta maksettuasi" on yhtä pieni vitsi. Huvittuneena voi seurata, kuin asiakas toisensa jälkeen ymmärtää kyltin sanoman päinvastaiseksi "maksathan vasta luettuasi, mutta älä tähän." Kerta toisensa jälkeen lehti viedään pöytään ja luettua se palautetaan, jos palautetaan takaisin hyllyyn. Kaupoissahan tätä ohjetta ei ole, joten vanha viidakon sanonta "mikä ei ole kiellettyä, on sallittua" pätee ja lehtiä voi lueskella lehtihyllyn edessä rajoittamattomasti.

 Jos vain vitsi "missä kääpiöt hotelleissa työskentelevät? –minibaarissa" pitäisikin paikkansa, olisi asiat helpommin. Vaan kun minibaarit ovat miehittämättömiä. Näin ollen asiakas usein syystä tai toisesta päättää tahi päättelee että ottaessaan vain yhden tuotteen, ei sitä tarvitse maksaa. Tai jos ottaa paljon tuotteita, voi pari tuotetta jättää maksamatta.

 Lainatut adapterit, sakset, teippirullat, lusikat, uima-asut, laturit, tyttöystävät jäävät kaikki palauttamatta, pyynnöistä huolimatta. Onko siis niin että kuninkaina tilaisuus saattaa tehdä varkaan?

Ylipäätään annettuja ohjeita ei rekisteröidä, aikamääreitä ei noudateta, käskyt ignoorataan.

Olisiko tähän vastauksena sanktiot ja sakot? Ei. Sillä kuningas tietää ettei nitä tarvitse maksaa. Anna palautetta että mikäli sanktio toteutuu, laitat viestin twitteriin. Ja ehkä facebookiinkin. Ja osoita tämä uhkaus mahdollisimman korkealle hierarkiassa. Sanktio ei toteudu ja sosiaaliseen mediaan voit tämän sijasta laittaa päivityksen toimiko vatsa aamulla vai ei.

Miksi meitä ei kiinnosta? Ei ketään muutakaan kiinnosta, miksi siis minua. Itsekkyys maan perii!

Matkablogi; Touring USA

Vihdoin tuli eteeni syy lähteä Amerikan yhdysvaltoihin. Edellinen kerta oli joskus tämän vuosituhannen alussa, kun matka suuntautui Los Angelesiin ja Las Vegasiin. (ja n. 5 minuttia ajoimme myös Arizonan puolella).

Hollywoos

Universal Studios

Stratosphere, Las Vegas

Bellagio, Las Vegas

 Nyt syy lähteä oli serkkupojan häät Etelä-Dakotassa. Ei muuta kuin matkaan. Suosittelen takistamaan passin kunnolla ennen matkaa. Kun olin jo maksanut maahantuloon vaadittavan ESTA:n (https://esta.cbp.dhs.gov/esta/), huomasin passin etusivun repsottavan puoliksi irti. No, onhan tuota passia käytettykin :( mutta matkaan oli aikaa n viikko. Nihtisillan poliisiasemalla tuli jonotettua jonkinaikaa, mutta tiskille päästyäni valitin ja vaadin uutta passia välittömästi koska mielestäni passi ei saa hajota sen voimassaoloaikana. Sain uuden passin 2 vrk tästä. Ilman maksua. Sami 1,poliisi 0.

Pakkohan se on olla tyytyväinen solmittuihin suhteisiin (enkä puhu nyt avioliitosta) vaan ystävällisistä ammattiin liittyvistä suhteista... oli nimittäin varsin mukava saada upgrade American Airlinesin Helsinki-Chicago lennolla. Kone oli vanha ei selkänojissa ollut näyttöjä, mutta jalkatilaa oli! Mutta pääsy koneeseen olikin sitten oma lajinsa. Se että suomalainen virkailija kysyy ensin ”oottextemenoscicagoon?tulkaatähä” ja sen jälkeen vaihtaa jenkki-moodiin ”Hei, olen paulipetteri ja työskentelen American Airlinesilla ja esitän teille nyt muutaman kysymyksen” Ei kuulosta luonnolliselta.  Ei sen puoleenkaan kysymykset kaikesta mitä sinulla on mukana pakattuina ja koska ne on ostettu. No, ei siinä. Mutta että siskoni meni myöntämään että yksi kirja ei ole oma, vaan kirjastosta lainattu. Siitäpä kysymystulva jukkajaakolta tuli; ”oletteko tarkistaneet kirjan kaikki sivut, ettei siellä ole esimerkiksi huumausaineita kaiverrettuna?” …minä haluaisin tuntea, tai ehkä en tuntea, mutta tietää sellaisen ammattihuumediilerin joka on valinnut kirjaston vantaalta, huomannut että sisareni on menossa yhdysvaltoihin, ja että juuri hän tulee asioimaan tässä kyseisessä kirjastossa, tehnyt johtopäätöksen että sisareni lainaa juuri kirjan x, oli se sitten Jane Austinia tai Ilkka Remestä, tai vaikka Pablo Nerudan runoja, ja kaivertanut juuri tähän kirjaan 120 kg kokaiinia. Perun puheeni, jos olen joskus puhunut että huumediilerit eivät näin ollen olisi viisaita. Tarkistakaa silti tavaranne, älkää kuljettako, saati käyttäkö huumeita!

Chicago on yhdysvaltain kolmanneksi suurin kaupunki. Asukkaita siellä on n 8,3 miljoonaa. No, toki tämä tarkoittaa ns. metropolialuetta, eli pitää laskea Chicagon espootjavantaat mukaan. Itse kaupungissa 2,7 miljoonaa asukasta tallustelee. Tätä en jotenkin huomannut. Chicago oli jokseenkin rauhallinen kaupunki mielestäni.

Aivan hirveästi ei kerrottavaa jäänyt. Moni asia, kuten tietyistä tv-sarjoista (esim. Teho-osasto) tutut katujen yllä kulkevat junat ja puiset asemalaiturit,

 mahtava rantaviiva, kohteliaat ihmiset löytyivät kaupungista. Aikaa meillä ei ollut montaa päivää, joten esimerkiksi madhouse at the Madison jäi näkemättä. Chinatownin näin, ja olin erittäin pettynyt. Lähinnä mieleen tuli Los Angelesin kadut kiinalaisilla ihmisillä täydennettyinä.

Chicagosta lensimme Minneapolikseen, josta jatkoimme suoraan vuokra-autolla eteenpäin. Ajoimme n. 8 tunnin matkan ohi Sioux Fallsin, josta pääsimme päämääräämme Huronia.

 Huron ei ole yhdysvaltain suurimpia kaupunkeja, asukkaita siellä on n. 12 000. Jos tähän haluaa vertailupintaa, niin Matinkylässä Espoossa asuu yli 18 000 asukasta, huomattavasti pienemmällä alueella. Ei tarvitse edes kärkkäästi sanoa, että tämä oli aitoa amerikkaa. Ei sen aidompaa, kuin losissa tai chicagossakaan ehkä, mutta aitoa ehdottomasti…  Suunnitellusta poiketen majoittauduimme paikalliselle ranchille, jossa tilaa tosiaan oli. Suoraa hiekkatietä lähimmältä K-martilta 8 mailia peltojen keskellä ja avot, siellä tuo majapaikkamme sijaitsi. Äärimmäisen kaunis, hyvin amerikkalainen asunto. Yhtä asiaa vain en tajua vieläkään; kokolattiamattoa, joka huoneessa. Suosittelisin näin ollen miehillekin istumapissausta.

 Majoittautumisen jälkeen suuntasin välittömästi serkkuni luokse, rodeoon. Ei, emme ratsastaneet oikeastaan millään tasolla. Kyseessä oli joka tapauksessa elämäni ensimmäinen ja mahdollisesti viimeinen rodeo. 

En voi kieltää etteikö sinällään olisi ollut kyse mielenkiintoisesta tapahtumasta, mutta en voi väittää etteikö se mielestäni olisi ollut kuitenkin hieman tylsää ja ehkäpä hieman omituista urheilua. Monta kertaa joku kysyi amerikan englannilla jotta eikö olekin hienoa. Vastasin myöntävästi, vaikka olisin halunnut kertoa heille jääkiekosta. Paikallisia mahtoi hieman ”syödä” fakta, että rodeon voitti herra Brasiliasta. Boa sorte!  

Olimme ilmeisen onnekkaita, että Huronin metropolissa oli käynnissä etelä dakotan osavaltiomessut. Tämä siksi, että kaupunki oli jokseenkin täyteen pakattu etelädakotalaisia natiiveja. Pääsimme näin ollen tutustumaan paikalliseen elämään syvemminkin. Maatalouskoneiden kokoluokasta lienee appiukkonikin kateellinen. Itse en koosta välitä, en osaa käyttää kuitenkaan. 

 Tuli maistettua vihdoinkin esimerkiksi ”corndog” ja muutamaa muuta periamerikkalaista herkkua. Sen sijaan ehdottomasti kieltäydyin joistakin, kuten esimerkiksi uppopaistetusta voista… kyllä, ”deep fried butter” ei ehkä olisi tässä vartalossa näkynyt, mutta allekirjoittanut sanoo ”no thank you, I am fine”. Jälkiruoaksi olisi voinut ottaa vaikka uppopaistetun snickersin. Vaikka miehet ovat ehkä marsista ja naiset siten ehkä snickersistä, en halua sitä silti uppopaistettuna. Ostin kyllä popcorn-pussin. Kämpillä maistettuani yhden ja huomattuani että ne olivat sokeroituja, en maistanutkaan enää toista.

Häät pidettiin. Olin best man. Nautin tästä kunniasta. Helsinkiläinen nuorimies ja etelädakotalainen nuori nainen saivat toisensa. Koska blogini nimi ei ole 9-iltaa, en häistä paljasta juurikaan enempää. Jääkööt häiden kulun tarinat asianomaisille. Luulin tosin seurueemme olevan ainoat suomalaiset, mutta yllätyksekseni serkkuni sisar ja serkku tulivat myös paikalle. Tästä peukut. Täytyy todeta että positiivisesti yllättynyt olin, erinomaisia naisia. Vaan miksei, ovathan erinomaisen serkkuni kanssa samaa verta.

Häiden jälkeen lähdimme takaisin koti Minneapolista. Tällä kertaa eri reittiä, pienempiä teitä. Tämä reitti oli jotenkin hyvin peri amerikkalainen. Käytyämme Laura Ingalsin (siis tuon Maija Vilkkumaan laulun hahmon) kotitalolla tuli vastaamme jatkuvalla syötöllä jokseenkin sympaattisia, mutta samaan aikaan säälittäviä pikkukaupunkeja, kuten ”Blue earth”, ”Olivia”, ”Sacred eart”, ”Buffalo Lake”, ”Stewart”,  Ja jostain syystä suomalaiseen musiikkin iskeytyneet ”Volga” ja ”Hector”, jossa lunta ei ollut edes enkelin eteiseen tekemiseksi.  Jokainen kyläpahanen näytti aikalailla samanlaiselta toisiinsa verrattuna. Säälin kaupungin nimen osoittaman kyltin vastaavasta, sillä kyltissähän lukee myös kaupungin väkimäärä,  ”Olivia, population 534”. Aamulla kun syntyy kaksoistytöt ja illalla jonkun kissa kuolee, on kyltintekijä joutunut töihin jo kaksi kertaa.

Minneapoliksen siluetti on jokseenkin futuristinen. Kaupunki itsessään on hyvin siisti.  Satuimme osumaan paikalle ”labour day” päivänä, joten kaupunki oli jokseenkin kuollut.  Vaan erinomaisena esimerkkinä voinen nyt sanoa, että vaikka olet täysin vieraassa kaupungissa, hiljaisena aamuna hiljaisessa kahvilassa, vältä olemasta omalla kielelläsi röyhkeä. Röyhkeitä emme onneksi olleet, sillä viereisessä pöydässä istunut paikallinen kertoi meille isäpuolensa olevan suomalainen. Hän ei ehkä mahdollista röyhkeyttä olisi ymmärtänyt, suomen kielen sanavarastonsa ollessa varsin rajallinen. Tämä kuitenkin taas osoitti sen, että pieni suomenkielemmekin on tunnistettavissa varmasti miltei missä tahansa maailman kolkassa. Olkaa siis korrekteja niin suomeksi kuin muillakin kielillä! Vaikka kaupunki oli tyhjä, ei sitä ollut ”Mall of America”, maailman suurin kauppakeskus. En lähtisi Isoa Omenaa kauppakeskuksena esittelemään sinne päin. En, vaikka siellä Matinkylässä kuinka on se 18000 asukasta. Tuo aluehan tunnetaan nimellä ”twin cities”, koska toinen miljoonakaupunki, St. Paul, jossa muuten muuan Minnesota Wild mikkokoivuineen, mikaelgranlndeineen ja niklasbäkstörmeineen pelaa. Eli sain ”vyölleni” kaksi miljoonakaupunkia kerralla. Ja vaikka olen käynyt kuuden NHL seuran alueella, tämä oli ainoa, jossa onnistuin käymään hallissa. Sainpa yhden pelaajan kautta alennuksen vaatteista, hienoa!

New Yorkiin siirtyminen siirtyi hieman lennon peruuntumisesta johtuen. Tämä oli sikäli sääli, että ensimmäistä  kertaa elämässäni koin, etten ehtinyt tarpeeksi kokemaan jotain kaupunkia. Toki ymmärrän että kolmessa-neljässä päivässä en ole nähnyt koko Chicagoa, Losia, Sydneyä, Bangkokia, you name it, mutta olen silti yleensä ollut tyydytetty. Nyt näin ei käynyt, joudun menemään takaisin. Mitä pikemmin, sitä parempi. Voin epärehellisesti sanoa nähneeni Andy Murrayn pelaavan US. Openissa! La Guardian lentokenttä sijaitsee niin keskellä kaupunkia, että laskeutuminen tapahtui aivan USTA National Tennis Centerin yltä. Tarkistin nimittäin heti nettiyhteyden saatuani, että kenen peliä minulla oli lentokoneen ikkunasta hetki seurata. Todisteiden puuttuminen johtuu valitettavasti elektronisten laitteiden käyttökiellosta laskeutumisen yhteydessä. Kentältä matkasimme hotellillemme pidennetyllä limousinella. En valitettavasti voi tämän johtuvan yteyksistäni, vaan korkeintaan karmastani. Mitä ilmeisimmin ko. limousine oli juuri saattanut asiakkaan kentälle ja kuljettaja halusi kyydittävät paluumatkallekin. Satuimme kohdalle ja saimme limon miltei taksin hinnalla, ilman jonottamista. 

Hotellina meillä oli yksi maailman hienoimmista, Waldor Astorian ns. hienompi puoli, The Waldorf Towers. Limousinesta huolimatta ovimieskin oli epäileväinen, olemmeko varmoja että me olemme juuri oikealla sisäänkäynnillä. Olimmehan me. Mahtava hotelli! New Yorkissa ei silti kannata jäädä hotelli makoilemaan. Nähtävää on paljon, enkä silti ehtinyt nähdä juuri mitään. Jo Manhattanin kiertäminen vie päiviä. Ehdimme toki nähdä Brooklyn Bridgen, Wall streetin ja pörssin, New Jerseyn näin rannalta. Näimme Mahtavia hotelleja, Times Squaren, vapauden patsaan. Kävimme Staten Islandilla, kävelimme Central Parkissa, josta ehdin nähdä vain murto osan. Se että asun kävelymatkan päässä espoon keskuspuistosta ei ole vertailukohta New Yorkin ”keskuspuistoon”. Suurimman vaikutuksen teki silti 9/11 terrori-iskun teko paikka. Itse erehdyin kutsumaan paikka nimellä ”ground zero” jostai sain huomautuksen. Paikka on nykyään ”9/11 memorial”. Vesialtaat, menehtyneiden nimet ja kertomukset mistä he olivat – ensipelastajia, firmojen työntekijöitä, traagisten lentojen matkustajia, tai jopa 1993 pommi-iskussa menehtyneitä saivat hiljentymään. Varsinkin se, että juuri siinä kohdalla kaikki tapahtui. Suosittelen vierailua 9/11 memorial parkissa.

 Yhden asian haluaisin myös nostaa esiin. On hienoa, että Helsingissä pystyttiin rakentamaan ”baana” käytöstä poistetun rautatien tilalle.  Ennen kuin ylpistymme siitä liikaa, menkäämme katsomaan mitä New Yorkissa tehtiin. käytöstä poistetun rautatien, joka kulki katujen yläpuolelle on rakennettu ns. kaupunkilaisten olohuone. Kävelykatu puistoineen. Tämän tekivät kaupunkilaiset itse! 

Tätä suosittelen ja tästä oppia ottamaan kannatan! 

New Yorkista en ehtinyt nähdä paljoa. Amerikan yhdysvalloista en ole ehtinyt nähdä paljoa. Toivon että vielä näen ja koen. Sinivalkoisin siivin JFK:lta helsinkiin saavuimme turvallisesti. Haluan takaisin.

Palautteen antaminen

Palautetta saa ja pitää antaa! Näinhän aina sanotaan. No ei muuten pidä. Ei aina.

Kaikkihan me tiedämme, että positiivista palautetta ei anneta niin paljon, kuin olosuhteet sallisivat. Negatiivista palautetta sen sijaan tulee nykypäivänä, kiitos rajattomien palautekanavamahdollisuuksien, kuin paskaa tuutista – mitä ikinä toisaalta tuo sanonta sitten tarkoittaakaan. Samaan aikaan tietysti sanotaan, että palautetta ei uskalleta antaa tarpeeksi. Koetaan, ettei siitä ole hyötyä, tai ollaan liian nöyriä laittamaan palautetta. Palautetta kannattaa aina laittaa. 

Mutta miten sen palautteen laittaa onkin sitten oma taiteen lajinsa. Käytöskoulutus on jo pitkään ollut tietyillä alueilla, aloilla, kova juttu. Ns. nettiketin opettelu tulee koko ajan tärkeämmäksi. Voisimmeko lisätä tähän listaan myös palautteen annon abc:n?

Positiivista palautettahan emme varmaan koskaan koe saavamme tarpeeksi. On selkeää, että positiivinen palaute tulee usein kasvotusten, henkilökohtaisesti. Joskus, tai jopa usein se ei edes tule suoraan, vaan se on rivien väleissä. Tällöinhän usein tekisi mieli sanoa asiakkaalle ”voisinko saada tuon kirjallisena kiitos”. Ei välttämättä siksi, että olisi pakottava tarve tehdä kaikille selväksi, kuinka hyvä on, edes tuon yhden asiakkaan mielestä, vaan siksi että sitä negatiivista palautetta tulee kaksin, ellei kolmin verroin enemmän. Saisi vähän edes tasattua puntteja. Negatiivinen palaute nimittäin harvemmin tulee suoraan kasvotusten. Se palaute menee kirjallisesti esimiehelle ja johdolle.

Olen huono vastaanottamaan kritiikkiä, mutta tiedostan, etten ole aina se taitavin inkkari kanootissa. Eli kun palautetta tulee, se voi joskus olla jopa ansaittua. Silloin pitäisi siis tietysti mennä hieman itseensä ja oppia virheistään.

Vaan usein palaute on aivan käsittämätöntä. Tai ainakin hieman käsittämätöntä. Usein asiakas tuntuu kokevan, että kokonaisuus on mennyt pieleen, kun palvelija ei ole hymyillyt. En kyllä itse tiedosta että en hymyilisi, mutta pakko se on myöntää, että varmasti näin on, en aina hymyile. Vaikka uskoisin pääsääntöisesti olevani hymyilevää sorttia. Mutta onko se tosiaan niin, että hymyn puute pilaa koko palvelutilanteen, sekä siitä seuraavan maksetun kokonaisuuden?  Usein nimittäin palautteen mukaan palvelija on siten myös ollut välinpitämätön, tyly, töykeä, röyhkeä ja mulkku. Hän on selkeästi työhönsä kyllästynyt, ehkä jopa elämäänsä. Hän lienee seuraava josta luemme iltapulusta, kun jotain pahaa tapahtuu.  Yllättäen juuri tällöin, kuin virkailija ei siis hymyillyt, myös kollegat olivat perseestä. Toisen osaston ihmiset olivat ihania, mutta juuri tämän osaston, missä tuo elämäänsä kyllästynyt paskiainen ei hymyillyt, muutkin työntekijät tuntuivat olevan paskiaisia. Hekään eivät hymyilleet. Kysyttäessä he vain mumisivat ja olivat selkeästi vihaisia asiakkaille. Tuntui ettei heitä saisi häiritä ollenkaan.

En missään nimessä sano, etteikö tylyä palvelua olisi. En missään nimessä sano, ettenkö olisi itse koskaan syyllistynyt huonoon palveluun. Kun usein sanotaan, ettei palautetta uskalleta antaa riittävästi, haluaisin useimmin sanottavan, että palautteen sisältöä ja rakennetta olisi mietittävä tarkemmin. Mikäli joku kokee että palvelijalla on huono päivä, voisiko tosiaa olla näin? Hänellä on huono päivä, eikö meillä kaikilla joskus ole? Onko hän kokonaan pilannut oman päiväsi? Haluatko todella vielä lisätä vettä kiukaalle haukkumalla kaiken mitän hän teki ja jätti tekemättä? Vai onko kyse siitä, että sinä itse satuit kärsimään huonosta päivästä ja siitä johtuen palvelijan huono hymy, huono ryhti, väärät sanat yms. saivat sinusta johtuen järisyttävät mittasuhteet, joita et saanut mielestäsi vielä kotonakaan, laittamaan palautteen. Koska nykypäivän kulttuuri on sellainen, että asiakas tosiaan on virallisesti aina oikeassa, saa tämän huonon hymyn omaava palvelija(si) lokaa ja kuraa niskaan oikein urakalla, koska hän kohteli sinua väärin.

Palautetta saa ja pitää antaa. Niin negatiivista, kuin positiivistakin. Mietitäänpä kuitenkin vielä miten palaute annetaan. Onko se todella tarpeellista. Jos on, laita palautetta.

Tekstin kirjoittaja joko on tai ei ole saanut työssään joskus palautetta.

Matkablogi, Road to New Zealand & Back. Osa II

Matkan tässä vaiheessahan en enää käyttänyt kyynärsauvoja lain. Mutta olihan ne takaisin kotiin vietävä. Joten lentokentällä niitä sitten raahasin mukana. Qantasin henkilökunta kun tämän näki, tulivat kertomaan että haluavat saattaa minut liikuntarajoitteeni vuoksi ensimmäisenä koneeseen. Sanoin kyllä ettei tarvitse, vaan heidän mielestä tarvitsi. sain ehkä muutaman pahan katseen niiltä, jotka olivat nähneet että vain kannoin keppejä…  No, lennolle pääsimme, varsin mukaville paikoilla, jotta jalkatilaa olisi vammautuneelle tarpeeksi.

Laskeutuminen Queesntowniin on epävirallisestikin yksi maailman vaikuttavimmista. Suosittelen. Tuo matka läpi kapeiden notkojen ja solien, vuorten lämpimässä syleilyssä on todellakin vaikuttava. Lentokenttä sen sijaan on kuin Rovaniemen vastaava. Pieni.  Kätevää. Queenstown itsessään on pieni kaupunki, kuten tietysti Rovaniemikin. Tämä aavistuksen kiehtovampi kapunkin sijaitsee Uuden Seelannin eteläisellä saarella Wakatipu järven rannalla. En itse, jos ei varmasti kukaan mukaan ole koskaan osallistunut Les Clefs d’Or kongressiin näin pienellä paikkakunnalla. Kävellä pystyi miltei kaikkialle. Kaupungin pienuudesta kertoo mielestäni hieno ”skybar” joka sijaitsee toki rakennuksensa ylimmässä kerroksessa, kerroksia tosin oli vain kaksi. 

 Johtuen matkan pituudesta ja tätten matkatavaroiden suuresta määrästä ajattelin ostaa Finlandia Vodkat lentokentiltä. Se ei onnistunut, sillä rakkaan naapurimme Absolut brändi oli hyvin vallannut aasian kentät. Jouduimme siis ostamaan absolutia. ….vain huomataksemme että tuon pienen Queenstownin useat paikalliset systembolagetit tarjosivat kaikki Finlandiaa… Itse Finnish embassy toimi varsin mukavasti.  Kuten viimeksikin (Lontoossa ja Torontossa) jotain suomalaista piti laittaa päälle. Suomen jääkiekkomaajoukkueen pelipaidat saimme tuotua suomesta, mutta jääkiekkomailoja en viitsinyt lähteä rahtaamaan. Jotan lähetin sähköpostia Queenstown icehockey Clubille, ja avot, mailat tuotiin hotelliimme. Kiitos siis Queenstown Ice Hockey Club, käykää tsekkaamassa http://www.facebook.com/queenstownicehockey?fref=ts

http://sami-yoto.blogspot.fi/2013/05/matkablogi-road-to-new-zealand-back-osa.html - blogissa kerroinkin jo tapaamistamme ihmisistä, kuten Langhamin konstasta.  Mutta tämä Melbournen concierge otti Queenstownissa omansa takaisin. En ole siis häntä nopeampi juomaan yhtään mitään.

Kongressi itsessään oli sitä mitä ne nyt ovat. Kokoustamista. Itse kokouksessa ongelma oli kylmyys. Kokoushallissa oli aivan saatanallisen kylmä. Itse olin puvussa, moni muu oli lisännyt asukokonaisuuteen kaulaliinan, pipon ja hanskat. Pitkistä kalsareista, eli mamiksista en tiedä. Minä en niitä käytä. Lounaat olivat lähinnä voileipiä, mikä luonnollisesti aiheutti pärinää. …mutta yhdellä lounaalla oli myös ostereita. Erotuksena tuohonblogikirjoituksen  osaan I, tämä ei ollut seksikästä, eikä hyvää, sillä ne tarjottiin ilman kuoria muovikupeissa. Vertailkaa itse

 Toinen oli siis nam, toinen oli ei-nam.

Pieni krapula ei vauhdittanut nautintoa.

 Juhlat sen sijaan olivat pääsääntöisesti Queenstownin Skylinella. Sitä maisemaa on vaikea hakata!

Susette oli siellä tähti! Joskaan siellä kuvattu youtubevideo ei anna allekirjoittaneelle oikeutta, tarkkaavainen katsoja saattaa nähdä tuttujen hahmojen hyppivän taustalla... mutta onnea Anna!

 ..ja kerrankin minäkin voitin jotain! Ei vain lähdetty tekemään parasta ja katsottu mihin se riitti. Voitto tuli, voitin kongressin lipun.

Aktiviteeteista voitaisiin mainita jopa useita. Mahdollisuus olisi ollut vaikka mihin, mutta pienestä tyttärestämme johtuen me emme voineet osallistua hurjiin tapahtumiin, joten me kokeilimme yksin muita juttuja, kuvat ovat hurjempia, kuin kokemus.

…maailman hurjimpaan benjihyppyyn olisi ollut mahdollisuus, jonka moni käyttikin. Itse en voinut, koska polvi oli rikki. …kuullakseni lähtiessämme, että tuon hypyn voi tehdä myös köysi vartalon ympärillä… jää siis selvittämättä, olisinko uskaltanut. 

Lento Queenstownista Sydenyyn on n. 3 tuntia. Se, kun viivästyksestä johtuen pääsee koneeseen paria tuntia myöhässä, istuen koneessa pari tuntia käskyn käydessä takaisin terminaaliin, vituttaa. Enemmän vituttaa terminaalissa istuminen tietämättä yhtään koska matka jatkuu. Matkamme kesti 12 tuntia. Näin ollen Sydneyssä olimme katkipoikki.  yövyimme Wentworth Sofitel Sydneyssä ja saimme upgraden suiteen. Varsin mahtavaa! Väsymyksestä kertoo tosin se, että huoneessa odottanutta shampanjaa emme jaksaneet avata. Mansikat ja suklaat katosivat kuitenkin perheemme naisten suihin yllättävän nopeasti.  Shampanja tuhottiin seuraavana iltana yhdessä olowin ja Martinan kanssa. ..jotka palasivat huoneeseen kaksin kertaa hakemaan olowin kadonneita tavaroita.

Sydney on Hyvin erilainen kuin Melbourne. Melbournen ollessa jossain määrin hyvin eurooppalainen, on Sydney jotain ihan muuta… Olen toki nähnyt useita tunnettuja monumenttejä jotka tureisteille kuvaavat kaupunkia, kuten Eifel Tornin, Coloseumin, Tapiolan Vesiputoustalon, Vegasin kasinot, Big Benin, töölön kisahallin, Shanghanin tv-tornin, Espoon keskuksen virastotalon, Köpiksen pienen meren neidon, yms. Mutta Sydneyn Oopperatalo oli kyllä hieno, suosittelen.

Onnistuin venäyttämään selkäni nostaessani Suseten rattaita lauttaan, joka vei meidän muutaman tunnin kierrokselle pitkin Sydneyn rantoja. Seuraavana aamuna selkäni viiltävän kivun seurauksena rojahdinkin sitten käteni päälle ja runtelin sormiani. En voinut kuin nauraa… 

Kiitos entisen työkaverini Jaakon, näin mukavasti Bondi Beachia, joka lienee suosittu kuitenkin lähinnä turistien keskuudessa. Sydney on kuitenkin täynnä rantoja, joissa myös paikalliset saavat aurinkoaan ottaa. käyttäkää tätä vihjettä myös turistit J (pahoittelut natiiveille, kun nhyt suosittelen turistien valtaavan muutkin rannat, vaan ei tätä blogia niin moni lue…) Onnistuimme jopa katsomaan vierestä "Bondi rescue"-sarjan kuvauksia. Kuvan henkilöt eivät liity uutiseen.

Koska Qantas oli jo keväällä muuttanut lentoaikaa, mutta Finnair ei ollut tätä tietoa meille välittänyt , päädyimme kentälle silloin, kuin lento lähti. Asian setviminen oli oma  ongelmansa, sillä lähtökohta oli se, ettei kumpikaan yhtiö ollut vastuussa. Viimein saimme Finnairilta tiedon, etä he maksavat ylimääräisen yömme Sydneyssä, mutta meidän tulisi etsiä hotelli. En tiedä minkälaista hotellia Finnair tarkoitti, mutta koska tunne myös Shangri-Lan chef conciergen, saimme sieltä kaverihintaa huoneen. Huone ja hotelli oli kiva. Tämä tietysti tarkoitti Olowille ja Martinalle ylimääräisiä oluita illalla 

Bangkok on taas ihan oma lukunsa. Satuimme osumaan sinne juuri Songkranin aikaan. Näin ollen illalla vaimo ei tyttärineen lähtenyt ulos lain, minkä jälkikäteen ymmärrän.  Onneksi tajusin laittaa puhelimen muovipussiin, nimittäin songkranista ei kuivana selviä. Myös jotain valkoista tököttiä oli naama ja vaatteet täynnä ja humalaiset thaitytöt olivat halaamassa tämän tästä. Bangkok on mielenkiintoinen kaupunki, sekasortoinen ja pahan hajuinen, mutta ihana. Se on kombinaatio luksusta ja slummia. Bankokissa koin elämäni yhdet hienoimmista hotelleista, Sukhothai bangkok hotellin, jossa ystäväni tarjosi meille lounaan, sekä ”The hangover II” elokuvan lopusta tunnetun hotellin, Lebua state towerin.

  Nämä kannattaa käydä katsomassa kun Bangkokissa käy.

Koska veljeni asuu yli 20 minuutin kävelymatkan päässä kotootani, oli varsin luontevaa tavata hänet Bangkokissa. Joukon kanssahan olemme ylimmär ystävykset, joten se kieltämättä oli tunteellinen hetki kun kävelin ulos Grande Majestic hotellistani ja näin Joukon oluella läheisessä baarissa. Yksi ilta kului siis iloisissa merkeissä veljeni leijonamielen kanssa.

Vaan kaikki kiva loppuu aikanaan. Finnairin virheen vuoksi pääsimme kotiin kaksi päivää suunniteltua myöhemmin, mutta jaksaako tuota nyt varsinaisesti valittaa? Kun noin pitkälle lähtee, suosittelen lämpimästi tutustumaan eri kaupunkeihin ja eri maihin.  Me ainakin tykkäsimme.

Hotellien ja ravintoloiden arvosteluni löytyvät luonnolliseesti tripadvisorista. Hotellit joissa olen yöpynyt löytyvät linkistä

https://maps.google.fi/maps?hl=fi&mid=1377356709