Eräs lauantaiaamu, kun olin töihin lähdössä, kello kuuden pintaan, vaimo mainitsi ”ohimennen”, kuinka viimeinenkin veljensä oli saanut lapsen. Mainitsin siihen sitten, että olemme sitten mustia lampaita, ainoat, joilla ei lapsia ole..hänen sisarusparvea ajatellen, heitä kun neljä on. Myös itselläni 3 sisarusta, eli pitkällä matematiikalla lasketuna meitäkin neljä on. Minun sisaruksillani ei vielä lapsia ole. No, sanomisestani johtuen minulle vihjailtiinkin sitten raskaustestin ostamisesta. No, tein työtä käskettyä ja töistä tullessani kävin apteekin kautta. . ..on siinäkin, testiä on jos minkälaista, ja hintaerot sen mukaisia. Kalleimmista voisin kuvitella että se kertoo lapsen tulevan pituuden ja tulevan aviopuolison nimen, Kiinan viimeisimmän keisarin kuolinsyyn ja jopa onko nainen raskaana vai ei. No, testin vein kotiin ja tavoistani poiketen en ruvennut ruinaamaan testin tekemistä, vaan ajattelin antaa vaimolle aikaa.
Minäpä en ole koskaan ollut sairauden takia sairaslomalla. Minulle ei nouse kuumetta. Tukkoisena saatan olla kaksi viikkoa, kun kuume noustessaan taas veisi sen nopeammin pois, vaan ei... minä pysyn rukkoisena ja ryydyn töissä. No, nyt juuri tuona päivänä sitten alkoi tuntumaan jo vähän pahalta ja menin nukkumaan. Myöhään illalla heräsin kylpyhuonetarpeeseen ja löntystin sinne. Tyhjennettyäni rakkoni löntystin takasin, sillä myös kuumetta oli mitattu ja sitä oli jo reilusti yli 38°, joka on minulle tavatonta. No vaimo kysymään, että huomioinko kenties raskaustestin...? No, en huomioinut. Löntystin takaisin ja kas, kaksi viivaa siinä oli. Vuosikausia olen kuvitellut, kuinka hyppisin ja pomppisin ja huutaisin.. nyt sanoin ”kiva” ja löntystin takaisin sänkyyn.
No, raskaus oli kuitenkin siis tosiasia. Voin kyllä ymmärtää halun olla kertomatta raskaudesta eteenpäin, alkuaika kun on epävarmaa ja voi olla, ettei vauvaa tulekaan.. Itse kuitenkin halusin huutaa siitä koko maailmalle. Vaan vaimo kielsi ja vaimon sana on laki (meidän avioliittoamme säännösten soveltamisesta sannan antaman lain (03/2007) 2 §:n 2 momentin nojalla vaimon sanaa on toteltava). Piti siis yrittää pysyä hiljaa.
Vaan onnellinen olin!
Kalenterista kun sitten tarkisteltiin tarkempaa hedelmöitysajankohtaa, laski vaimo tuon ajankohdan eräälle kesäiselle lauantaille. ..omasta kalenterista katsottuna olin itse silloin Oslossa Les Clefs d’Or tapahtumassa, joten muutama kysymys juolahti mieleeni… No, ehkä vaimo laski väärin.
Ihmettelen kuitenkin tiettyjä ”totuuksia” raskaudesta, näin miehen näkökulmasta toki.
Itselleni, eikä vaimollekaan ole tullut missään vaiheessa ”me olemme nyt vanhempia” tai ”me olemme syntyneet vanhemmiksi” fiilistä. Tuntuu että tämä fiilisi oli kyllä monilla muilla – ensimmäinen käynti neuvolassa jossa sössötettiin vauvakielellä ”onks vähäx ihanaa kun teistä tulee nyt isi ja äiti” meinasi ottaa jo pattiin… Monesti sanotaan, että näitä fiiliksiä itselle tulisi. Moni kysyy, itkinkö, kun näin lapseni ensimmäistä kertaa ultraäänen kuvassa? En itkenyt, se ei itse asiassa liikuttanut minua laisinkaan. Tunsin huonoa omatuntoa tästä, kun minun olisi kaiketi pitänyt liikuttua, se kun taitaa olla tapana, melkein on käsketty liikuttua. Sama oli sydänääniä kuunnellessa, enhän minä edes kuullut niitä, sieltähän kuului vain avaruusääniä tms.-en siis liikuttunut. Neuvolassa, lääkärissä, ultrassa ja valmennuksissa sen sijaan olen toki mukana. Välillä ihmetyttää, että miksi pitää mennä mukaan, kun perus neuvolakäynnillä vain istun vieressä ja odotan. Vaan viimeisimmällä neuvolakäynnillä hoitsu kysyi, että haluaisinko MINÄ olla se, joka kuuntelee niitä sydänääniä-olisin halunnut vastata että ei, tehköön hän oman työnsä, enhän minäkään kysy perheen isiltä, haluaisivatko he sisäänkirjata perheensä hotellissa. No, lähdin kuitenkin tähän leikkiin mukaan ja vähän aikaa venkslasin laitetta vaimon vatsan päällä tietämättä yhtään, mitä pitäisi tehdä ja minne rakkine pitäisi seuraavaksi suunnata. Neuvolan täti sitten vieressä katsoi ja oli hiljaa. No, minäkin olin hiljaa ja päätinkin sitten ojentaa kapistuksen ammattilaisella ja katsoa vierestä. Olin edelleen hiljaa. Sydänääniä ilmeisesti edelleen on, koska avaruusääniä kuului. Myöskään vauvan potkimiset eivät ole murtaneet jäistä, ikiroutaista sydäntäni. Ihanaa se oli kokea ensimmäistä kertaa, mutta mitenkään se ei vauvaa konkretisoinut. Luulenpa että kohdallani se iskee kunnolla, kun vauva on käsivarsillani.
Kuitenkin olen oppinut että on hyvä olla mukana kaikessa odotukseen liittyvässä, jos ei muuten, yhdistää se tulevia vanhempia jonkin verran. Tai siis pitää ne yhdessä ja oma avain käy kodin lukkoihin tulevaisuudessakin. Muutenkin odottavalle äidille kannattaa olla mieliksi, se kyllä lisää oman elämän laatua. Joskin aina, vaikka kuinka kovasti yrittäisi, ei voi mieliksi olla. …tai siltä saattaa tuntua. Raskaana oleva puolisko kun saattaa kyllä arvostaa sitä yritystä, eikä edes osaa selittää tilannetta, mikä aihetti odottamattomalle puoliskolle tunteen, että ”mitä minä nyt tein”.
No, tietoa on kuitenkin paljon ja jotkut kokevat, että tieto ei välttämättä lisäisikään tuskaa. Ylipäätään raskaudesta, odotuksesta, synnytyksestä, imetyksestä, vanhemmuudesta yms. yms. on erittäin paljon tietoa ja erilaista kirjallisuutta. Myös ”informatiivista” videokuvaa synnytyksistä, repytymisistä, välilihan leikkaamisesta, perätilasynnytyksestä on..olen saanut tietää… Varsinkin jos sitä osaa etsiä, sitä tietoa siis, ei niitä viedoita. Täytyy vain etsiä oikein. Minut on vaimoni pistänyt lukemaan paljon kirjoja. Vaan ei lainkaan yhtä paljon mitä hän lukee. Hän on DI. repikää siitä miten tietoa käsitellään myös näissä asioissa. Olen kuitenkin yrittänyt tyydyttää vaimoni haluja (…ainakin synnytykseen liittyvän tiedon keruussa…ja mikä ettei toki muutoinkin) ja toiveita tiedon imemisessä. Olen myös oppinut asioita. Esimerkiksi Remeksen lukemista ei lasketa ”tiedon keräämiseksi” ..no, olen tosissani oppinut asioita, joita hän minun toivoo oppivan. DI haluaa pitää langat käsissään kaikissa asioissa, olen oppinut. Kuitenkin DI olettaa ja huolehtii, että kumppani on vähintäänkin kärryillä näistä asioista, vaikkei hänelle lupa ole mitään tehdäkään. Hän on ns. co-pilot, 1st officer,, joka ottaa ohjat hätälaskussa, mikäli kapteeni on menettänyt tajuntansa. Sen verran olen huomannut, että vaikka tuen vaimoani sataprosenttisesti hänen päätöksissään odotusta ja synnytystä koskevissa asioissa, on minullakin eriäviä mielipiteitä. Näitä mielipiteitä ei kuitenkaan voi suoraan sanoa, vaan hyvin varovaisesti ne tulee esittää, jos ollenkaan. Raskaana olevilla naisilla tunteet ovat herkässä..
Meillä ei ole mitään kutsumanimeä vauvalle. Itse olin kuulemma ”möykky”, joillain se on ihan jo jokin nimi, Kalle-Ville, Kukkameri, kuka mistäkin tykkää. No, mitään työnimeä ei meillä siis ole, se on vaan ”vauva”. Kyllä sille jutellaan ja vatsaa hyväillään ja hierotaan. Onnellisena odotamme hänen saapumistaan. Mutta positiivisella kauhulla odotan mitä minusta isänä tulee…
Ehkä vielä tulee blogi loppuajasta ja synnytystuskista..
This text has been aproved by the wife, readers discretion is adviced.
(sarjakuvat Fingerpori & baby Blues )
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti