Matkablogi, Road to New Zealand & Back. Osa II

Matkan tässä vaiheessahan en enää käyttänyt kyynärsauvoja lain. Mutta olihan ne takaisin kotiin vietävä. Joten lentokentällä niitä sitten raahasin mukana. Qantasin henkilökunta kun tämän näki, tulivat kertomaan että haluavat saattaa minut liikuntarajoitteeni vuoksi ensimmäisenä koneeseen. Sanoin kyllä ettei tarvitse, vaan heidän mielestä tarvitsi. sain ehkä muutaman pahan katseen niiltä, jotka olivat nähneet että vain kannoin keppejä…  No, lennolle pääsimme, varsin mukaville paikoilla, jotta jalkatilaa olisi vammautuneelle tarpeeksi.

Laskeutuminen Queesntowniin on epävirallisestikin yksi maailman vaikuttavimmista. Suosittelen. Tuo matka läpi kapeiden notkojen ja solien, vuorten lämpimässä syleilyssä on todellakin vaikuttava. Lentokenttä sen sijaan on kuin Rovaniemen vastaava. Pieni.  Kätevää. Queenstown itsessään on pieni kaupunki, kuten tietysti Rovaniemikin. Tämä aavistuksen kiehtovampi kapunkin sijaitsee Uuden Seelannin eteläisellä saarella Wakatipu järven rannalla. En itse, jos ei varmasti kukaan mukaan ole koskaan osallistunut Les Clefs d’Or kongressiin näin pienellä paikkakunnalla. Kävellä pystyi miltei kaikkialle. Kaupungin pienuudesta kertoo mielestäni hieno ”skybar” joka sijaitsee toki rakennuksensa ylimmässä kerroksessa, kerroksia tosin oli vain kaksi. 

 Johtuen matkan pituudesta ja tätten matkatavaroiden suuresta määrästä ajattelin ostaa Finlandia Vodkat lentokentiltä. Se ei onnistunut, sillä rakkaan naapurimme Absolut brändi oli hyvin vallannut aasian kentät. Jouduimme siis ostamaan absolutia. ….vain huomataksemme että tuon pienen Queenstownin useat paikalliset systembolagetit tarjosivat kaikki Finlandiaa… Itse Finnish embassy toimi varsin mukavasti.  Kuten viimeksikin (Lontoossa ja Torontossa) jotain suomalaista piti laittaa päälle. Suomen jääkiekkomaajoukkueen pelipaidat saimme tuotua suomesta, mutta jääkiekkomailoja en viitsinyt lähteä rahtaamaan. Jotan lähetin sähköpostia Queenstown icehockey Clubille, ja avot, mailat tuotiin hotelliimme. Kiitos siis Queenstown Ice Hockey Club, käykää tsekkaamassa http://www.facebook.com/queenstownicehockey?fref=ts

http://sami-yoto.blogspot.fi/2013/05/matkablogi-road-to-new-zealand-back-osa.html - blogissa kerroinkin jo tapaamistamme ihmisistä, kuten Langhamin konstasta.  Mutta tämä Melbournen concierge otti Queenstownissa omansa takaisin. En ole siis häntä nopeampi juomaan yhtään mitään.

Kongressi itsessään oli sitä mitä ne nyt ovat. Kokoustamista. Itse kokouksessa ongelma oli kylmyys. Kokoushallissa oli aivan saatanallisen kylmä. Itse olin puvussa, moni muu oli lisännyt asukokonaisuuteen kaulaliinan, pipon ja hanskat. Pitkistä kalsareista, eli mamiksista en tiedä. Minä en niitä käytä. Lounaat olivat lähinnä voileipiä, mikä luonnollisesti aiheutti pärinää. …mutta yhdellä lounaalla oli myös ostereita. Erotuksena tuohonblogikirjoituksen  osaan I, tämä ei ollut seksikästä, eikä hyvää, sillä ne tarjottiin ilman kuoria muovikupeissa. Vertailkaa itse

 Toinen oli siis nam, toinen oli ei-nam.

Pieni krapula ei vauhdittanut nautintoa.

 Juhlat sen sijaan olivat pääsääntöisesti Queenstownin Skylinella. Sitä maisemaa on vaikea hakata!

Susette oli siellä tähti! Joskaan siellä kuvattu youtubevideo ei anna allekirjoittaneelle oikeutta, tarkkaavainen katsoja saattaa nähdä tuttujen hahmojen hyppivän taustalla... mutta onnea Anna!

 ..ja kerrankin minäkin voitin jotain! Ei vain lähdetty tekemään parasta ja katsottu mihin se riitti. Voitto tuli, voitin kongressin lipun.

Aktiviteeteista voitaisiin mainita jopa useita. Mahdollisuus olisi ollut vaikka mihin, mutta pienestä tyttärestämme johtuen me emme voineet osallistua hurjiin tapahtumiin, joten me kokeilimme yksin muita juttuja, kuvat ovat hurjempia, kuin kokemus.

…maailman hurjimpaan benjihyppyyn olisi ollut mahdollisuus, jonka moni käyttikin. Itse en voinut, koska polvi oli rikki. …kuullakseni lähtiessämme, että tuon hypyn voi tehdä myös köysi vartalon ympärillä… jää siis selvittämättä, olisinko uskaltanut. 

Lento Queenstownista Sydenyyn on n. 3 tuntia. Se, kun viivästyksestä johtuen pääsee koneeseen paria tuntia myöhässä, istuen koneessa pari tuntia käskyn käydessä takaisin terminaaliin, vituttaa. Enemmän vituttaa terminaalissa istuminen tietämättä yhtään koska matka jatkuu. Matkamme kesti 12 tuntia. Näin ollen Sydneyssä olimme katkipoikki.  yövyimme Wentworth Sofitel Sydneyssä ja saimme upgraden suiteen. Varsin mahtavaa! Väsymyksestä kertoo tosin se, että huoneessa odottanutta shampanjaa emme jaksaneet avata. Mansikat ja suklaat katosivat kuitenkin perheemme naisten suihin yllättävän nopeasti.  Shampanja tuhottiin seuraavana iltana yhdessä olowin ja Martinan kanssa. ..jotka palasivat huoneeseen kaksin kertaa hakemaan olowin kadonneita tavaroita.

Sydney on Hyvin erilainen kuin Melbourne. Melbournen ollessa jossain määrin hyvin eurooppalainen, on Sydney jotain ihan muuta… Olen toki nähnyt useita tunnettuja monumenttejä jotka tureisteille kuvaavat kaupunkia, kuten Eifel Tornin, Coloseumin, Tapiolan Vesiputoustalon, Vegasin kasinot, Big Benin, töölön kisahallin, Shanghanin tv-tornin, Espoon keskuksen virastotalon, Köpiksen pienen meren neidon, yms. Mutta Sydneyn Oopperatalo oli kyllä hieno, suosittelen.

Onnistuin venäyttämään selkäni nostaessani Suseten rattaita lauttaan, joka vei meidän muutaman tunnin kierrokselle pitkin Sydneyn rantoja. Seuraavana aamuna selkäni viiltävän kivun seurauksena rojahdinkin sitten käteni päälle ja runtelin sormiani. En voinut kuin nauraa… 

Kiitos entisen työkaverini Jaakon, näin mukavasti Bondi Beachia, joka lienee suosittu kuitenkin lähinnä turistien keskuudessa. Sydney on kuitenkin täynnä rantoja, joissa myös paikalliset saavat aurinkoaan ottaa. käyttäkää tätä vihjettä myös turistit J (pahoittelut natiiveille, kun nhyt suosittelen turistien valtaavan muutkin rannat, vaan ei tätä blogia niin moni lue…) Onnistuimme jopa katsomaan vierestä "Bondi rescue"-sarjan kuvauksia. Kuvan henkilöt eivät liity uutiseen.

Koska Qantas oli jo keväällä muuttanut lentoaikaa, mutta Finnair ei ollut tätä tietoa meille välittänyt , päädyimme kentälle silloin, kuin lento lähti. Asian setviminen oli oma  ongelmansa, sillä lähtökohta oli se, ettei kumpikaan yhtiö ollut vastuussa. Viimein saimme Finnairilta tiedon, etä he maksavat ylimääräisen yömme Sydneyssä, mutta meidän tulisi etsiä hotelli. En tiedä minkälaista hotellia Finnair tarkoitti, mutta koska tunne myös Shangri-Lan chef conciergen, saimme sieltä kaverihintaa huoneen. Huone ja hotelli oli kiva. Tämä tietysti tarkoitti Olowille ja Martinalle ylimääräisiä oluita illalla 

Bangkok on taas ihan oma lukunsa. Satuimme osumaan sinne juuri Songkranin aikaan. Näin ollen illalla vaimo ei tyttärineen lähtenyt ulos lain, minkä jälkikäteen ymmärrän.  Onneksi tajusin laittaa puhelimen muovipussiin, nimittäin songkranista ei kuivana selviä. Myös jotain valkoista tököttiä oli naama ja vaatteet täynnä ja humalaiset thaitytöt olivat halaamassa tämän tästä. Bangkok on mielenkiintoinen kaupunki, sekasortoinen ja pahan hajuinen, mutta ihana. Se on kombinaatio luksusta ja slummia. Bankokissa koin elämäni yhdet hienoimmista hotelleista, Sukhothai bangkok hotellin, jossa ystäväni tarjosi meille lounaan, sekä ”The hangover II” elokuvan lopusta tunnetun hotellin, Lebua state towerin.

  Nämä kannattaa käydä katsomassa kun Bangkokissa käy.

Koska veljeni asuu yli 20 minuutin kävelymatkan päässä kotootani, oli varsin luontevaa tavata hänet Bangkokissa. Joukon kanssahan olemme ylimmär ystävykset, joten se kieltämättä oli tunteellinen hetki kun kävelin ulos Grande Majestic hotellistani ja näin Joukon oluella läheisessä baarissa. Yksi ilta kului siis iloisissa merkeissä veljeni leijonamielen kanssa.

Vaan kaikki kiva loppuu aikanaan. Finnairin virheen vuoksi pääsimme kotiin kaksi päivää suunniteltua myöhemmin, mutta jaksaako tuota nyt varsinaisesti valittaa? Kun noin pitkälle lähtee, suosittelen lämpimästi tutustumaan eri kaupunkeihin ja eri maihin.  Me ainakin tykkäsimme.

Hotellien ja ravintoloiden arvosteluni löytyvät luonnolliseesti tripadvisorista. Hotellit joissa olen yöpynyt löytyvät linkistä

https://maps.google.fi/maps?hl=fi&mid=1377356709

Tarve valittaa.

Ihmisillä on sisään rakennettu tarve valittaa, sanon minä. Olen tästä elävä esimerkki, onhan tässäkin blogissa kaksi kirjoitusta otsikoilla "vali vali". Ylipäätään matkablogeja lukuun ottamatta taidan kirjoituksissani lähinnä valittaa. Ja saahan, ja pitääkin valittaa. Mikään asia ei muutu, jos ei valita! Ja joskus pitää valittaa ihan vain oman mielenterveytensä vuoksi. Mutta se, miten valittaa, on tärkeää. Yksi tärkeä seikka olisi valittaa aiheesta.

Esimerkiksi se, että saan niin sanotusti paskaa niskaansa siitä, että ei ole toivottanut asiakkaalle "hyvää syntymäpäivää" asiakkaan syntymäpäivän ollessa vajaan kolmen viikon päässä, ei ole aiheesta kaadettu lokaämpäri. Asiakkaana toki kannattaa mainita että on juuri yhdistetyllä kuherruskuukaudella jolla samalla juhlitaan morsion viisikymppisiä ja sulhasen kaksikymppisiä. Näin ehkä huoneessa odottaa pullo kuohuvaa tai marianne-karkki. Mutta se että et nyt saanut onnen toivotusta kolmea viikkoa etukäteen, ei liene palautteen paikka. No, samassa palautteessa minua luonnehdittiin 45-55 vuotiaaksi herrasmieheksi. Eipä ole henkilöpapereita olutta ostaessa kyselty ja nyt tiedän miksi. Herrasmies toki olen, palautteesta ei ilmennyt oliko tämä negatiiviseksi vai positiiviseksi luonnehdittava seikka.

Palaute, jossa arvostellaan sitä, että en voinut myydä tiettyä huonetyyppiä asiakkaalle kyseisen huoneluokan ollessa loppuun varattu, ei myöskään pitäisi aiheuttaa suurta palauteryöppyä. Luulisi olevan jokseenkin selvää, että hotelleissa hotellihuoneiden osalta pätee joidenkin kulutusravaramainosten lause "tuotetta rajoitettu määrä". Vaan ei, kirjallinen palaute siitä, että "se vaan sano että huoneet on täynnä". Noh, siis täynnä mitä? En tiedä muuta, kuin että näin en ole vastannut, mutta tiedän että kyseinen huoneluokka oli loppuun varattu, eikä tämä ollut minun syyni, eikä tämä ollut kannaltamme huono asia.

Joskus taas pitäisi miettiä kenelle valituksensa osoittaa. Se, että auto on hinattu kaupungin parkkipaikalta pois, kun siirtokehoitusta ei ole noudatettu, on harvoin kenenkään muun, kuin auton kuljettajan itsensä vika. Valitettavasti kaikki eivät näin ajattele, esimerkkinä herra, jonka auto siis oli hinattu kaupungin parkkipaikalta pois, yllämainitusta syystä siis; siellä oli siirtokehoitus-liikennemerkit! Mutta ei, palaute sinne hotelliin. Näin ollenhan hotellit ovat siis velvoitetttuja korvaamaan ylinopeus sakon, mikäli ylinopeus on suoritettu hotellille päin tultaessa. Tämä tietysti vain mikäli huonetta varatessa nopeusrajoituksista ei ole mainittu. Ei, ei näin. Palautteet sinne minne ne kuuluu. Esimerksi Helsingin kaupungille.

Oma lukunsa ovat valitukset joita ei ehkä ole mietitty ihan loppuun asti. Eräskin halusi vaihtaa huonetta koska huonessa oleva tuoli oli "ihan ihmeellinen". Tämän ihmeellisen tuolin kohtaloa selvitellessäni kävi lopulta selväksi, että kyseessä on matkalaukkuteline. No ei sen ole tarkoituskaan olla mukava istua! Eikä huonetta tarvitse vaihtaa.

Tiedätte varmasti tyypin joka tilaa pihvin, syö sen kokonaan ja tämän jälkeen ilmoittaa että kypsyys ja raakuusasteet olivat nyt ihan pielessä. He liikkuvat myös ravintoloiden ulkopuolella, valitettavasti. On melkoisen ärsyttävää kun asiakas uloskirjautuessaan kertoo, että hänet oli laitettu valmiiksi likaiseen huoneeseen. No, paha moka, siitä en lähde kinaamaan, mutta se, että tämä kanootista pudonnut inkkari meni nukkumaan likaisiin lakanoihin, koska ei jaksanut soittaa vastaanottoon ja päätti valittaa vasta lähdössä on ihan yhtä suuri moka. Tai että toinen samanlainen, ehkä hieman ressukampi vain, ilmoitti viikon majoittautumisen jälkeen, että ei ollut kiva kun ei ollut sähköä. Ainoa valo oli tullut kylpyhuoneesta, jonne hän oli raahannut tuolin ja lukenut siellä kirjaa. Koska tästäkin on kovin kauan jo aikaa en tiedä, ohjeistettiinko ressukkaa siitä, että sähköt saa päälle laittamalla avaimen seinässä olevaan katkaisijaan. Mikäli ei ole neuvottu, on se selkeä virhe. Mutta se, että viikon aikana ei kertaakaan tästä mainitse henkilökunnalle, on myös – vähintään yhtä suuri virhe, aivan huolimatta siitä oliko luettavana Pablo Nerudaa vai Aku Ankkaa.

En luonnollisesti pidä negatiivisesta palautteesta, en vaikka se olisi rakentavaa. Minä nimittäin haluaisin olla täydellinen. Ihan oikeasti. En tosin mitenkään erityisesti aina tee sen eteen asioita, mikä lienee vahvistettavissa vaimoltani. Kuten tietysti sekin, etten toden totta ole täydellinen. Mutta sitä palautetta saa silti antaa, kunhan se on aiheellista ja järkevää. Myös positiivista palautetta saa antaa! Se auttaa jaksamaan eteenpäin, kuka tietää vaikka se joskus pelastaa jonkun työpaikan.

Ainiin, tuo Aasiablogi II. Se varmaan pitäisi kirjoittaa ennen seuraavaa turneeta; Hki-Chicago-Minneapolis-Huron-New York-Hki. Mä hoidan, mä hoidan....

Matkablogi, Road to New Zealand & Back. Osa I

Back to the roots, matkablogi. Tämä blogikirjoitus tosin on hyvin pitkä, en jaotellut sitä yksittäisiksi kirjoituksiksi eri kaupungeista. Sitä ei olisi jaksanut kukaan, jos tätäkään. Jaoin tämän siis vain kahtia. ”Queenstowniin” on osa I, ”Queenstownista” on osa II. Ei ole pakko lukea. Prkl.

Hyvät lähtökohdat oli matkustamiseen. Lääkärin tuomio oli, jotta polven sisäkierukka revennyt. Marraskuusta lähtien olin treenannut puolimaratoniin. Uskokaa tahi älkää. 5-12 km lenkkejä kolme kertaa viikossa. Pelasin salibandyä kerran viikossa, silloin tällöin sulkapalloa. Vaan polvi meni kurkottaessa tyttäreni sukkahousuja sohvan alta, luonnollisesti. No sitähän ei tullut pistettyä jäihin ennekuin kolme päivää myöhemmin. Voin kertoa, että punkteeraus on jees. Tunne paineen hellittäessä on orgastinen. 

Seitsemän tuntia ennen lentoa Singaporeen olinkin sitten sydänkäyrässä Jorvissa. Tämä siksi että hain kovempia särkylääkkeitä ja tulehdusarvoissa oli häikkää. Lääkäri kertoi, etten voisi matkustaa. Mikäs sen mukavampaa. Minähän matkustin. Ongelmana siinä tietysti oli paitsi liikkumisen vaikeus,

kohonnut veritulppariski, sekä sellainen fakta, ettei vakuutus korvaisi mitään polvelle tapahtunutta, tai sen takia sairaalaan joutumista. Fuck it. Vaimolla oli varmasti mukavaa raahata neljää matkalaukkua ja muksua rattaineen, kun itse laahustin perässä kyynärsauvoilla.

 Lento meni hyvin, sillä minulla oli punainen kolmio lääkkeissä, nukuin. Vaimosta ja lapsesta en ole varma, nukkumisen suhteen siis. koneen ulkopuolella odotti rullatuoli johon minua ohjattiin. Sanoin etten ole mitään rullatuolia tilannut ja linkkasin eteenpäin. Siihen sitten käveli varsin normaalisti kävelevä nainen joka sanoi että ”minä tilasin” – Lentoemot tuijottivat vuoroin tuolissa istuaa naista ja vuoroin linkuttavan Joutsenvuon loittonevaa selkää. Singaporen lentokentällä satuimme unohtamaan lapsen rattaat lentokentälle. Helpoin tehtävä lentokentillä ei ole päästä takaisin matkatavarahihnan äärelle! Singapore itsessään oli ihan mielenkiintoinen kohde - aasialaiseksi kaupungiksi hyvin rauhallinen ja siisti. Siellähän roskaaminen on sakotettavaa toimintaa. Se mikä kadehdin, on aasialaisten rohkeus rakentaa. Suomessahan kaikkea, aivan kaikkea vastustetaan, hyvänä esimerkkinä juuri kaatunut tornihotellihanke jätkäsaaressa. Vaan Aasiassa ei vastusteta.. Tai ainakaan valituksista ei välitetä. Innovatiiviset rakennelmat seurasivat toisiaan. Perus sokoscumulusrantasipi-hotellit kalpenivat paikallisen Marina Bay Sands – hotellin rinnalla.

Repikää siitä uima-allasta! Me emme tosin tässä hotellissa majoittuneet, mutta kyllä concierge conciergen altaalle päästää. Me majoituimme Park Royalissa.

Perinteitä pystyi hakemaan esimerkiksi Raffle-hotellista, jonka ajan patinasta pääsimme nauttimaan hotelli chef conciergen kanssa. Hyvin mielenkiintoisia tarinoita asiakkaista, jotka valitettavasti jäävät tässä kertomatta. Kierros loppui kuuluisaan Long baariin, jossa drinkki ’singapore sling’ on kehitetty. Luonnollisesti pääsimme drinkistä nauttimaan pähkinöiden kera. Pähkinöiden kuoret heitettiin perinteiseen tapaan lattialle. Kerroshoito kiittää.

Tiedättekö sen tunteen, kun piikittää itseään lentokentän vessassa? Itse koin tämän useasti kun polven vamman vuoksi jouduin piikittämään vatsaani veren ohennus lääkettä. Sitä sitten mietti, yrittäisikö sitä vaivihkaa pudottaa käytetyn ruiskun roskiin vai huutaisiko vessassa kaikille että tämä on vain lääkettä! Vatsa, kuten myös erinnäisten verikokeiden vuoksi kyynärtaipeet olivat mustelmilla joten väliäkö sillä mitä huusin, näytin luultavasti narkkarilta, poikkeuksena että olen lihava. Miettikööt siinä sitten.

Singaporesta jatkoimme Melbourneen. Tässä vaiheessa, kiitos lääkityksen, en varsinaisesti enää käyttänyt kyynärsauvoja. Ne olivat mukana ns. varuiksi, sympatian ja upgraden vuoksi. Vaan kentän odotusaulassa Qantasin henkilökunta halusi ohjata minut koneeseen ennen muita, koska olin liikuntarajoitteinen. Sanoin kyllä että ei tarvitse, mutta heidän mielestä tarvitsi. Oli pakko hieman linkuttaa, jottei olisi näyttänyt typerältä saattajineen. Meillä oli myös lasten sänky istuimen edessä, joka oli suorastaa loistava juttu, ajatuksen tasolla. Harmi että sen jälkeen, kun tytär oli kaatanut pullollisen vettä äitinsä syliin, päätti tytär että ko. lennolla ei nukuta.

Jonotus-blogissani taisin mainita ihmetykseni siitä, miksi 95% lentomatkustajista nousee seisomaan kun kone on pysähtynyt. Odottavat siinä sitten jonossa kymmenen minuuttia. Qantasin lentoemo kuuluttikin nasevasti; ”None of the passengers will reach the terminal before the aircraft”. Yhtälailla minua ihmetyttää tupakoinnin kieltävä valokyltti. Onko tosiaan niin, että jos tuo kyltti puuttuisi, tai valo siinä sammuisi, matkustajat nykypäivänä tosiaan rupeisivat vetelemään kessua…

 Austaralian rajamuodollisuudet kun ovat tiukat, enkä halunnut näkyä Jimillä ”Australian rajalla” ohjelmassa, ahmin tuloterminaalissa kiellettyä hedelmää minkä ehdin. Vatsassa saa hedelmiä kuljettaa, mikäli ne eivät ole pakattu. Myös tässä passin tarkastuksessa minulle sanottiin että ”miksi jonotit, liikuntarajoitteiset pääsevät ohi” …ei tartte auttaa, suomalainen mentalitteettiko? Melbourne oli hyvin eurooppalais-tyylinen kaupunki.

Kaupungin keskustan kiertävän vanhan raitiolinjan sai matkustaa läpi ilmaiseksi. Turisteja ja paikallisia on tietysti vaikeahkoa erottaa, joten usein tämä kyyti olikin melko täynnä. Paikallisen HSL:n on tosin turha valittaa, sillä ilmaisjakelu oli heidän ideansa.  Melbournen hotelli oli Langham. Langhamin Hong Kongissa kokeneena odotukset olivat kovat. Ja odotuksiin vastattiin.

Yllättävää että hotellista löytyi suomalainen sauna. Nice! Head Concierge oli lupsakka kaveri. Olen virallisesti ainoa ihminen planeetalla joka on juonut oluen nopeammin kuin hän. Tämä tosin oli n. viidennen tuopin kohdalla, kun hän oli puhelimessa ja huomasin tilaisuuteni koittaneen. Tätä hän jaksoi myöhemmin Queenstownin kongressissa kertoa ihmisille. Hän korjasi vahinkonsa kuitenkin myöhemmin.

Australiasta poistuimme nopeasti Uuteen-seelantiin.Turvatarkastuksessa meinasin unohtaa laukkuni läpivalaisuhihnalle, mutta äänekkään turvamiehen huuto ”whose is this” herätti minut takaisin todellisuuteen. Uuden Seelannin rajalla sitten ”ei”-vastaukset kaikkiin kysymyksiin, kunnes meille kerrottiin laukkumme läpivalaistavan, jolloin moni ”ei”-vastaus muuttui muotoon ”kyllä sittenkin”. Oli vauvan ruokaa, oli pähkinää, oli karkkia… pienen selvityksen jälkeen matka jatkui ulos asti, kohti Crowne Plazaa. Yllättäen kaverihintaiseen huoneeseen oikeuttava voucheri oli Espoossa keittiön pöydällä ja muutamat sähköpostit suomeen auttoivat. Tai eivät. Vaikea sanoa, sillä vasta myöhemmin kotisuomessa ollessa saimme vastauksen hotellista. Vastauksen kysymykseen tarvitaanko ko. voucheria ja jos tarvitaa, auttaako sähköposti Helsingin Crowne Plazasta. Vastaus oli että johtuen sähköpostien suuresta määrästä emme ole prosessoineet viestiänne, toivottavasti oleskelunne oli mukava. No olihan se ihan ok. Ei ihan Langham, mutta tarjosi mukavasti sen mitä tarvitsimme. Hotellin vieressä oli muuten tuo Aucklandin kuuluisa näsinneula, kekseliäästi ”sky tower”.

Sinne saimme liput, kun rakennuksen hotellin concierge, joka ei ollut Les Clefs d’Or, kertoi odottavansa ylpeänä omia avaimiaan ja olevansa ylpä tavatessaan kv. avaimen haltijan. Rok. Torniin siis. Ja kiitos lipuista, skycityn ystävällinen concierge.  Aucklandissa aivan must on Waiheke Island. Ja island on siis englantia ja tarkoittaa saarta. Paikallinen Suomenlinna ilman linnaa. eli saari. suosittelen. Huikeita näkymiä. Meillä valitettavasti oli rajoitettu aika + lapsi+ allekirjoittaneen polvi. Vaimoni onkin tästä vierailusta lähtien jaksanut muistutella, jokseenkin negatiiviseen sävyyn, että jos ottaa valokuvaa mäessä, on lastenrattaisiin laitettava jarrut päälle. Ei tästä enempää. Lounaalla kävimme ravintolassa nimeltä Oyster Inn. Ihana paikka näkymineen, sekä omistajineen. Itse kutsuisin paikkaa jollain tavalla sekotukseksi fine diningia ja casualia, vaikkei fine diningia varmaankaan ole haettu. Tämä kuitenkin siis positiiviseksi tarkoitettu. suosittelen yllättäen ostereita. NAM! Listalla oli kahta erilaista, itse pidin enemmän paikallisista.

Illalla tapasimme kavereita Hiltonissa, jonka Chef Concierge Gustavo (-vaimolle vielä muistutukseksi, Gustavo, ei Gestapo, ei tästäkään ehkä enempää) tarjosi illallisen ravinto jossa söin lisää ostereita. Sikäli kun osteri tosiaan on ns. afrodisiakki, mahtoi vaimoa pelottaa edessä siintävä yö  Me yövyimme Crowne Plazassa. 

Lento Queenstowniin oli lyhyt, mutta upea. Laskeutuminen on yksi maailman vaikuttavimmista, useissa listauksissa jopa upein. Queenstown yllätti allekirjoittaneen pienuudellaan. Kauneus oli tiedossa, mutta yllätti silti. Mahtavia maisemia. Tästä lisää seuraavassa blogissa, jossa myös tarinat Sydneystä ja Bangkokista.

pre-matkablogi

Seuraava teksti olisi mitä luultavimmin jälleen perinteinen matkablogi. Muutamasta edellisestä matkasta, kuten Bukarest & Tallinna, sekä tietenkin Joukon ja allekirjoittaneen mökkimatkasta ei tullut kirjoitettua (joskin tästä aihio on), mutta jos nyt tulevasta Singapore-Melbourne-Auckland-Queenstown-Sydney-Bankok matkasta saisi jotain aikaiseksi. Tämä luonnollisesti sikäli mikäli pääsen matkalle lähtemään. Lentoon on aikaa 12 tuntia, mutta lähteminen ei ole varmaa.

Miten voi Herra Murphy käväistäkin niin sopivasti, kuin kävi. En ole erityisen loukkaantumisherkkä, ainakaan siis fyysisesti. Muksuna jokainen kipsi ja tikki olisi ollut ylepyden aihe, mutta ei. Ei vammoja. Kerran tipuin puusta ja menin itkien kotiin. Äiti väänsi kättä ympäri ja totesi että kaikki hyvin. Kun vielä puolentoista viikon jälkeen sattui, kutsui röntgen. Solisluu oli murtunut, mutta lähtenyt jo luutumaan, joten ei kantosidettä. Perkele.

Selästäni löytyi varhaisteininä patti, joka päätettiin poistaa. Tämä oli ensimmäinen kerta kun huomattiin, että puudutusaine ei tehoa minuun. Sittemmin tämä on huomattu myös hammaslääkärissä. Se sattui, kun veitsi vietiin selkään. Sittemmin sitten nukutuksessa jorvissa tuo patti poistettiin. 

Edesmennyt isäni haki minut muuten korvasta pitäen seuraavana päivänä pesäpallokentältä, sillä olisi viikko pitänyt olla liikunnan iloista nauttimatta. Hammaslääkärissä on vedetty hammasta niin että kaksi settiä puudutetta on päässä, mutta ei vaan toimi. 

En ole adrenaliinin ystävä, en harrasta mitään extremeä, en kotona, en ulkona. Koko päivän lasketelleeni Luoston kauniissa maisemissa oli päätetty seuraavan laskun olevan viimeinen. Päätinpä ihan pienesti oikeaista ja siellähän oli kuoppa. Pää tuli ruoskana tonttiin ja voin kertoa että lento takaisin pääkaupunkiimme oli tuskaisa, samoin kuin seuraavan päivän työvuoro, kun niskaa ei vain meinannut voida pitää pystyssä. 

Armeijassa molempiin olkapäihin on laitettu kortisonia, kyseisten päiden tulehduttua.

Nilkka on mennyt ympäri useasti, niin treeneissä kuin intissäkin, mutta mitäpä noita hoitamaan. pari minuuttia taukoa ja takaisin kentälle. Tämähän on sittemmin kostautunut ja nivelsiteet eivät tue nilkkaa juurikaan ja jalan pieniä luita on päässyt hieman siirtymään. Tämä on silloin tällöin aiheuttanut jalan turpoamista, sekä täyttä kosketusmahdottomuutta, esimerkiksi lakana jalan päällä on ollut liikaa. Usein tämä turpoaminen on sattunut sopivasti esimerkiksi silloin, kun vaimo on ollut lähdössä työmatkalle jonnekin kaukaiseen maahan, kuten Norjaan. Ongelma tässä on ollut että silloin olisi pitänyt pitää huolta vuoden vanhasta tyttärestämme.        

                 

No, tuo kolmen viikon matka olisi nyt siis edessä, mutta lähteminen ei osoittautunutkaan yksinkertaiseksi, itsestäänselvyydeksi.

Vaikka en siis ole erityisen loukkaantuva henkilö, pyysi vaimoni minua välttämään urheilua tällä viikolla, jottei vain sattuisi mitään, sillä olisihan viikon loppupuolella matka Singaporeen ja sieltä sitten eteenpäin. No minäpä tottelin. Ei urheilua, ei edes juoksua, vaikka puolimaraton lähestyy. Ettei vain kävisi mitään. Päätinpä sitten hyvänä isänä vähän leikkiä tyttäreni kanssa ja laskuduin toisen polveni  varaan ja PAM, enkä tarkoita tuota kovasti neuvottelevaa ja sopivaa ammattiliittoa. Viiltävä kipu ja pikkuhiljaa alkava turvotus. Ei muuta kun leikki jatkukoon, jäitä parin päivän päästä jods tarvis, perus-settiä.. Kävipä niin, että polven sisäkierukka oli repeytynyt. No yllätys, muutamaa päivää ennen matkaa, joka käsittäisi 7 pitkää lentoa. Leikkausta tarjottiin pikaisesti, mutta eihän se onnistuisi. Lääkärin terveiset olivatkin siis että ”paska matka tulossa”.

 Eihän siinä, kalliita matkoja, joten mikäs siinä jos ei pysty kaupunkeihin tutustumaan.  Puhumattakaan lentojen nautinnollisuudesta.  Tämän lisäksi hartasti treenamani tavoite, Helsinki  cityrun, eli puolimaraton oli tätä myöten selvä, samoin kuin säbäkausi paketissa. Ongelmaksi muodostui kaiken lisäksi se, että jalka tuli päivä päivältä vain kipeämmäksi ja turposi. Lääkkeetkään eivät tuntuneet auttavan. Lähtöpäivänä jouduin menemään päivystykseen ja siellä(kin) lääkärin leuka loksahti kun kerroin että lähtisin samana päivänä Singaporeen. No, eihän siinä. Polvi punkteerattiin ja kas, kun tuo puudutusaine kun ei tehoa, päätti hän punkteerata ilman puudutusta. Ei kuullostanut hyvältä, mutta ei se pahalta tuntunut. Kolme ruiskullista keltaista tavaraa polvesta ja hieman paremmalta tuntui.

Ja vähän lisää lääkkeitä. Eli vaikka ei ole mustaa vyötä judossa, niin on punainen kolmio lääkkeissä!

Sitä paitsi saamieni lääkkeiden ohjeistuksissa kiellettiin mm. imettäminen. Myöskään koneita eikä työkaluja saisi käyttää, mikäli näkö hämärtyisi.

Voi tätä. Sanon kuitenkin, että Herra Murphy on käynyt, toivottavasti itse matka olisi kuitenkin onnistunut, matkablogia odotellessa. Muistakaa seurata seuraavia ohjelmia; Suomen tulli, Australian rajalla & ulkomaalaisena Thaimaan vankilassa, ken tietää vaikka jatkaisin tv-uraani näissä ohjelmissa.