Suomalaisuudesta vol. 2

Kirjoitin aikaisemmin blogin suomalaisuudesta. Etenen tässä vielä vähän enemmän sen ytimeen.


On fakta, että voi olla yksi ilman, että on yksinäinen. Tai toisinpäin. Suomalaisiahan ei lähtökohtaisesti tunneta erityisen avoimina ja sosiaalisina ihmisinä. Pitävätkö suomalaiset sitten keskimääräistä enemmän hiljaisuudesta, rauhallisuudesta ja ”seurattomuudesta”? Ainakin minussa, huolimatta ehkä keskiarvoa ponnekkaammasta sosiaalisuudesta, ainakin näin suomalaisena, minussa asuu erakko. On hienoa olla yksin välillä. Esimerkiksi mikäs sen hienompaa, kuin mennä mökille, olla ilman sähköä ja juoksevaa vettä, laittaa nuotio tulelle ja istua hiljaisuudessa lukien kirjaa. Myös pitkät pyörälenkit yksin ovat hyvää terapiaa. Ylipäätään saatan tehdä asioita yksin. Enkä nyt tässä tarkoita vessassa käyntiä, linja-autolla kulkemista, päässälaskua tai muuta, mistä voi aikanaan olla lapsesta ylpeä. Vaan asioita, joita normaalisti tehdään kaverin kanssa. Ei, en tarkoita makuuhuonepuuhia tai käden töitä- vaan esimerkiksi festareille menoa. Festarithan ovat hyvin suomalainen kesäjuttu – huolimatta siitä, että toki myös yhtälailla muissa maissa festareita paljon on.
Kävin tuulettumassa sunnuntaina Myötätuulirockissa Hakunilassa. Kaverit olivat estyneet, mutta bänditarjonta oli sellainen, että halusin käydä kuuntelemassa. Pääsääntöisesti inhoan isoja väkijoukkoja ja pidän rauhallisuudesta. Siinä mielessä metallimusiikin festarit ovat ihan mukavia. Esimerkiksi Tuska on suomen rauhallisimpia festareita. Tämä selittyy tietysti esimerkiksi sillä, että se on tietyn musiikin festari, eli sinne mennään kuuntelemaan musiikkia. Tällaiset tiettyyn musiikkiin keskittyvät festarit ovat myös pienempiä kuin muut. Useat muut festarithan siis kattavat kaikenlaista musiikkia, joten välissä soittaa bändejä, joiden musiikista joku toinen ei ole kiinnostunut, Jenni Vartiaisen jälkeen Children of Bodom ja näin ollen siinä välissä sitten tehdään muita asioita, kuten riehutaan ja/tai ryypätään teltassa.
No, joka tapauksessa, varsin mukavaa on ”chillailla” ihan yksinään ja nauttia musiikista josta pitää.


Tuossa blogissa suomalaisuudesta ja siihen liittyvistä liioitteluista oli totta toinen puoli - kyllä joskus kuitenkin joku niistäkin väittämistä pitää paikkansa. Näky myötätuulirockin festarialueella oli jokseenkin absurdi, hyvin kaurismäkeläinen, sanoisin. Festarialue oli puolityhjä, tai oikeastaan tyhjempikin ja taivaalta satoi vettä. Edustin siis tietyltä kantilta hyvin perinteistä suomalaista miestä. Seisoin yksin vesisateessa kuunnellen metallia.

Pitääkö herkistelymusiikin aina olla celinedionia? Voiko herkistyä jos kuuntelee oikein kunnon räminää? Kun isäni kuoli, kuuntelin paljon Mokoman sydänjuuret – kappaletta. Tästä kappaleesta näin ollen tulee aina mieleen tuo kyseinen päivä. No, Mokoma kun soitti tuon kappaleen Hakunilan illassa, herkistyin. Tuli kyynel silmäkulmaan. Vaan, koska suomalainen mies ei näytä tunteitaan julkisesti, en minäkään tietenkään sitä näyttänyt. Seisoin vain paikallani ja annoin sateen pyyhkiä kyyneleen poskelta. Olisiko se VIELÄ suomalaisempaa? – seisoa yksin vesisateessa kuunnellen metallia ja tirauttaa kyynel?

No, suomalaisuuden ytimessä ollaan tänään – juhannus! Tänään moni kurkottaa yli veneen laidan ja näkee heijastuksena tulevan leskensä puolison. Älkää hukkuko, pissatkaa rannalta! Nauttikaa metallista ja muusta musiikista, polttakaa kokko, älkää hakatko puolisoa, halatkaa. tai jos hakkaatte, hakatkaa hellästi vihdalla. Hyvää Juhannusta!

Kakasta asiaa

Kakasta ja kakkaamisestahan voisi puhua vaikka kuinka paljon. Kakalla käyntihän on elämän suuria nautintoja, kun sen saa rauhassa tehdä, älkääkä hymistelkö siellä, tiedätte että olen oikeassa. Vaan Käykääkäpä itse parin viikon armeijan metsäleiri keskellä kylmää, runsaslumista talvea. Päällä pitkät kalsarit ja t-paita, nalleasu, maastohousut ja –takki, toppahousut ja –takki sekä siinä päällä vielä lumipuku. Käypä sitten sissipaskalla, äläkä likaa itseäsi. Siinä on hommaa. No, parempi varmaan että tämä kakka-keskustelu kuitenkin painottuu vauvaan.


Vauva käyttää keskimäärin 8-10 vaippaa päivässä. Vuodessa se tekee 2920 – 3650 vaippaa. Vaippaa käytetään parisen vuotta. Kertakäyttövaippa YTV:n mukaan maatuu 200-500 vuodessa (!). Suomessa syntyy vuodessa sellaiset 60 000 vauvaa. Siitä sitten laskemaan. Kuormittaahan paitsi tuo laskutoimitus päätä, myös vaippamäärät luontoa. On siis pieni syy käyttää kestovaippaa. Jalo ajatuksemme olikin käyttää vain kestovaippoja. Vaimo teki itse näitä vaippoja muutaman, sekä kuoren, että imuosan. Ja olihan niitä äitiyspakkauksessakin. Viime vuoden pakkauksessa selkeästi parempia, kuin tämän vuotiset, meillä on molempia. No, jalosta ajatuksesta huolimatta, tiedostimme todellisuuden – ihan pelkästään kestovaippoja emme ole jaksaneet käyttää, sillä ne ovat hieman enemmän työtä aiheuttavat kuin kertakäyttövaipat. Esimerkiksi yöllä pienessä unipöhnässä sitä melkeinpä mieluummin vaihtaa nopeasti sen kertakäyttöisen päälle. Mutta kun käyttää kestovaippaa edes osin, säästää sekin luontoa. Pääsääntöisesti me kuitenkin käytämme kestovaippoja. (ainakin tähän asti) Ei ollut syyttä suotta kestovaippayhdistyksen puheenjohtaja linnanjuhlissa-vaikka kateellinen ja katkera toki kollega-puheenjohtajana olinkin.


Sitä kakkaa tosiaan tulee. Vaipanvaihtovastaavana ilon hetkiä ovat tilanteet, jolloin juuri vaipanvaihdon jälkeen pamahtaa uusi tavara lastaus-sillalle. Pari kertaa olen päättänyt antaa mukelon ottaa ilmakylpyä pepun pesun jäljiltä josta hän on kiittänyt spruuttaamalla uuden lastin pyyhkeelle, jolla on makoillut. neidin ensimmäinen matka osui Lahteen. Olimme katsastamassa vaimon osaomistaman ravihevosen koelähtöä Jokimaan raviradalla. Kun prinsessa rupesi käyttäytymään arvolleen sopivasti ilmaisten näin nälkänsä, päätimme poistua kohti autoamme. Autolla syöttö onnistui, joskin toki tapaan kuuluen se kesti jonkin verran. Tämän jälkeen huomasimme, että vaippa olisi vaihdettava ja se on tehtävä autossa. Turvakaukalo irti, pyyhe penkille, neidiltä vaatteet pois, vaippa pois, pepun puhdistu liinoilla, uusi vaippa tilalle, vaatteet päälle, turvakaukalo kiinni, neiti kaukaloon. Turvavyöt kiinni ja PAM! Äänestä ei voinut erehtyä. Neiti ulos kaukalosta, kaukalo irti, pyyhe penkille, vaatteet pois, vaippa vaihtoon, peppu puhtaaksi, uusi vaippa, vaatteet päälle, kaukalo kiinni, neiti kaukaloon. Auto käyntiin ja sadan metrin ajon jälkeen – nälkä. Mikä ihana tekosyy. Auto parkkiin ja odottamaan.


Toisaalta pissaa tulee myös paljon. Harsoja kuluu. Mutta koska olemme rukoilleet ja rukoilleet, että saisimme vihdoinkin pestä sohvat ja lakanat, samoin kuin päällä olevia vaatteita, joita emme juuri muutoin pese..on ratkaisu löytynyt – ilmakylvyt. Nyt niitä saa pestä. Tytön kohdalla kun ei vaadi kuin nanosekunnin, että hän vääntää hanan päälle. Hän odottaa ja odottaa tilaisuutta ilmakylvyn aikana. Sitten kun siirrän häntä pyyhkeeltä esim syliin, PAM. Kamat vaihtoon. No, onneksi kumpikaan tavara ei vielä haise. Joten en vielä valita. ..siis kunnolla valita. Valittaahan kannattaa aina vähän.


No, shit happens.


Helppo vauvahan tuo kaikin tavoin. Ja vasta kuukauden vanha. verrataan tätä tekstiä sitten siihen, jonka kirjoitan vuoden päästä.

Päivitys tähän näin vuoden lopulla; Vaimo tekee puoliammatikseen erilaisia vaatteita yms. Valikoimiin lukeutuu myös kestovaippoja, jotka ovat varsin laadukkaita. Vaippakuoria löytyy eri väreissä. Kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä vaikkapa allekirjoittaneeseen; yoto1@hotmail.com

Naiset, vol. 2

Isyyslomalla on aikaa! Ainakin tässä vaiheessa, jossa muksu on 24/7 joko tississä kiinni tai nukkuu. Isän osuus on olla tukena, tehdä kotitöitä yms. Aikaa siis tässä vaiheessa vielä jää... Joten kirjoitan...


Kirjoitinkin blogin ”naiset” marraskuussa 2010. Aiheena oli kuinka helvetin vaikeaa miehen on naisia ymmärtää.. Joskus sitä tulee mieleen, että miksi, paitsi toki lisääntymistarkoituksessa, luonto on asiansa hoitanut, sillä välillä tuntuu, että heteroseksuaalinen rakkaus on tuhoon tuomittu… Ylipäätään, täysin heterona, en tuomitse minkäänlaista suhdetta, kunhan molemmilla on lainkirjaimen mukaan mukavaa – antaa mennä! En täysin tiedä, pitäisikö seksuaalisuutta määritellä… Mutta palatakseni asiaan, miksi miehen ja naisen välinen suhde on niin vaikea? Seuraava pieni teksti on suora jatkumo ”naiset” blogiin.


Naisen ei yleensä tarvitse kertoa miehelle, kun on tehnyt kotiaskareen. Miehen sen sijaan tarvitsee kertoa naiselle tuo asia. Ei pönkittääkseen omaa kotitalousegoaan, vaan siksi että kertomatta jättäminen tarkoittaa käytännössä sitä, että asiaa ei ole miehen toimesta suoritettu. Naisen tarvitsee tietää. Omituista on kuitenkin se, että naisen tulee tehdä tarkistuskysymyksiä. Esimerkiksi kun mies on pessyt jonkin asian, nainen kysyy ”käytitkö pesuainetta?” No, ilman pesuainettahan olisi ollut kysymys vain huuhtelusta. No, joissain tapauksissa nainen saattaa mennä tarkistamaan tehdyn työn tason.
Pahin tilanne on kuitenkin silloin, kun mies lähtee tekemään naisen pyytämää asiaa naisen huomatessa tämän. Silloin nainen saattaa lähteä mukaan, neuvomaan. Miehen pitää asia kuitenkin suorittaa, sillä tällöin mies osallistuu. Homma menisi ensinnäkin nopeammin, kun nainen tekisi asian itse, jos se kerran tulee suorittaa tietyllä, tarkalla tavalla. Mahdollisesti myös vältyttäisiin siltä, että mies suuttuisi naiselle tämän seisoessa vieressä, tarkkailemassa, neuvoessa. Toisaalta nainen suuttuisi miehelle, jos ei saisi neuvojaan läpi. Pattitilanne, mikäli kirjoittamattomat parisuhdesäännöt eivät takaisi sitä, että nainen on oikeassa. On kuin miehen tulisi muistaa, että kotonaan mies on vain kylässä naisen luona. Taulujen paikat, muu järjestys ja siisteystaso asunnossa on naisen päätäntää, myös silloin kuin mies on olevinaan jotain ehdottanut.
Mies ei useinkaan kysy naiselta tämän neitien huoneessa käynnin jälkeen ”pesitkö kädet?”. Nainen sen sijaan saattaa kysyä. ”Totta helvetissä pesin, mitä sä luulit?” …tämä miehen kysymys sen sijaan on tyhmä, sillä ilmiselvästi nainen luuli, että mahdollisesti mies ei pessyt käsiään. Mistä tämä johtuu? Siitä että mies ei kenties pese käsiään joka paikassa, kuten koskettuaan lemmikkikissaansa, ovenkahvaan tai kahvikuppiin?


Kuten ystäväni Arjan poika totesi; miehet ovat Marsista, naiset Snickersistä!


Tarina perustuu löyhästi tositapahtumiin.

mitä lapsestani tulee isona?

(kirjoitus ei liity omaan lapseeni, vaan heräsi veikkaajan artikkelista)


Kuinka paljon on järkevää valmistaa lastansa aikuiselämän uralle? Mikäli haluaa lapsestaan NHL jääkiekkoilijan tai huippupianistin, lienee syytä ruveta harjoittamaan häntä päivittäin jo hyvin nuorena. Silti maailmalla meininki vaikuttaa hyvin epätodelliselta omissa ajatuksissani. Esimerkiksi Veikkaajan (22/11) reportaasissa ”Isä, Poika & Unelma” kerrotaan omasta mielestäni kauhistuttavaakin tarinaa siitä, kuinka alle kymmenen-vuotiailla pojilla ei ole elämässään juuri muuta, kuin jääkiekko – ammattimaisesti valmennettuna. Joka päivä. Artikkelissa kerrotaan, kuinka pojilla ei ole muita harrastuksia, eikä juuri vapaa-aikaa. Nämä huippumodernit akatemiat kouluttavat pojista tulevia NHL-tähtiä ja maksavat vanhemmilleen omaisuuksia. Kuten artikkelissa yksi isä kertoo, samalla summalla voisi kustantaa pojan yliopistouran. Halutaanko silloin lapselleen parempaa elämää, vai yritetäänkö elää omaa, kadotettua unelmaansa. Nyt nimittäin rupeaa pelottamaan, että mikä oli se minun unelmani, joka ei toteutunut. Herääkö se eloon, kun lapsestani kasvaa sen ikäinen, että voin ruveta kouluttamaan häntä. Halusin olla ainakin teräsmies. Koulutus alkakoon. No, halusin olla myös sotilas – aseluvat kuntoon ja muksun kanssa metsään?


Siinä vaiheessa, kun poika on 25-vuotias ja NHL:n ensimmäisen varauskierroksen pelaajana pelaa Stanley cupista, ansaitsee miljoonia hän kai voi sanoa elävänsä unelmaansa. Toivottavasti. Ehkä silloin ei koe menettäneensä mitään lapsuudestaan. Mitä, jos lapsen lahjat eivät yksinkertaisesti ole riittäneet niin pitkälle, varaus on ehkä tullut jossain vaiheessa, mutta ura ei ole ottanut tulta alleen. Tai motivaatio on mennyt siinä teini-iän loppupuolella ainaiseen harjoitteluun. Siinä on sitten menetetty lapsuus ja mahdollisesti isä-poika-suhdekin on sitten katkennut. Sitä lapsuutta kun ei saa enää takaisin. Korkeintaan etsitään maanantai-iltana pubista äiti hahmoa ja leikitään teräsmiestä makuuhuoneen puolella.
Toki jos lapsi tosiaan on yltiölahjakas, jääkiekossa, tai vaikkapa pianon soitossa ja yksinkertaisesti haluaa harjoitella. Jos lapsi istuu päivät pitkät flyygelin ääressä ja hakkaa kauniita sointuja taivaalle, mikä ettei sitten voisi kustantaa myös (kallistankin) opettajaa ja koulua. Mutta voisi olla hyvä tuputtaa myös muita asioita. Kannattaa muistaa, että mahdollisimman laaja harrastaminen tukee usein toistaan. (kuten jääkiekon pelaaminen tukee pianon soittoa, eh?)


Kaikkein ikävin tilanne on tietysti, mikäli menestyminen jossain lajissa on koko perheelle ainoa keino ulos kurjuudesta. Mitä tapahtuu silloin, kun lapsi ”epäonnistuu” eikä hänestä staraa tulekaan? Ja eikö heikko-osaisimmillakin lapsilla ole oikeus leikkiin?


Voisiko vanhempi unelmoida lapselleen ns. perusduunia?
Mitäpä jos haluan lapsestani vastaanottovirkailijan? Rupeanko kouluttamaan häntä hommaan päivittäisillä harjoitteilla jo pienestä pitäen. Joka kerta, kun tulee vieraita, pikkuinen checkaa heidät sisään oikeilla fraaseille yms. Kotonamme käy kerran päivässä tunnettu, huippukallis, mutta tehokas respakouluttaja. Ei, leikkiköön mitä leikkii. Koulut on käytävä, mutta erikoistua saa mihin haluaa, raksalle tai kirurgiksi, ratsastajaksi tai metsuriksi, fine by me. Hotellialaa en tule suosittelemaan, mutta, be my guest, jos veri vetää..


Olisihan se jännää, jos vaikka hotelliala toimisi kuten NHL. kerran vuodessa eri hotellit pitäisivät varaustilaisuuden. Edellisenä vuotena huonoimman tuloksen tehnyt hotelli varaisi ensimmäisenä. Tämän jälkeen ei tehtäisi nykyisen kaltaista työsopimusta, vaan sopimus mallia 2+1 eli kahden vuoden sopimus, jossa optio kolmannesta. Parhaat respakot saisivat toki parhainta palkkaa. Mutta voi sitä päivää, kun hotelli treidaa virkailijan, otsikot huutaisivat; ”Scandic Grand Marina myi vastaanottovirkailija Joutsenvuon Radisson Royaliin” Ja uran loppupuolella voisi lähteä jäähdyttelemään alempiin sarjoihin, Helsingistä Vaasaan. Uran jälkeen työtakki nostettaisiin hotelliaulan kattoon. Ah, unelmia. Vaan ei, ns. normaalien töiden tekijät ovat meitä tavallisia pulliaisia, joiden lapsuus kuitenkin on toivottavasti ollut vapaa ja virikkeitä täynnä.

Synnytysblogi

Ihana verilöyly synnytys-salissa.

Kyllä on jännä, miten niin rujo, jopa makaaberi tapahtuma kaikkine huutoineen ja sairaalaympäristöineen jne. voi olla niin kaunista, kuin synnytys on. Se vetää sanattomaksi. Paitsi että isällä on iso huoli puolisostaan, kun tämä on selvästi tuskissaan ilman, että puoliso voisi juuri mitään tehdä. Samaan aikaan se kuitenkin nivoo pariskuntaa minuutti minuutilta lujemmin yhteen.
No, synnytimmekö me Rovaniemellä, Jorvissa, terkkarissa vai Naistenklinikalla?


Mitäpä jos synnyttää kotona? Kuulen tänne asti kaikki kauhistuneet kirkaisut ja huokaukset. Itsekään en ollut tällaisesta vaihtoehdosta kovin innoissani, sillä ajattelen edelleen, että kaikenlaiset komplikaatiot ja muut ongelmatilanteet pystytään varmasti sairaalassa hoitamaan. Vaimo sen sijaan tätä vaihtoehtoa tutki ja selvitti, diplomi-insinöörin tarkkuudella ja karjalaisella sinnikkyydellä. No, joka tapauksessa, ajatelkaapa kuinka kauan ihminen on synnyttänyt sairaalalla vs. kotona (johon mukaan luettakoot sauna tms. kotipiiriin laskettavat rakennukset, eläinsuojat ehkä pois lukien) Maailmalla tämä ei olekaan mitenkään epätavallista. Enkä tässä nyt tarkoita pimeintä Afrikkaa, vaan esimerkiksi ”pimeintä ” Hollantia ja ”pimeintä” Englantia, joissa valtio tähän jopa kannustaa. No, Suomessa tämä ei oikeastaan ole vaihtoehto. On toki kuitenkin olemassa ihmisiä, jotka yrittävät ajaa tätä asiaa. Siihen on olemassa jopa yhdistys. Tuo aktiivisynnytys ry toki on muutenkin luonnollisen syntymän ja kasvun asialla, siihen voi tutustua lisää netissä. Tähän piiriin kuuluu kokeneita kätilöitä, jotka sitten ovat valmiita hoitamaan kotisynnytyksiä. Vaan, eivät kuitenkaan ensisynnyttäjiä. Itse koin tämän maailman hyvin kaksinaamaiseksi, samalla kun kannustettiin kotisynnyttäjäksi, kieltäydyttiin auttamasta. Vaimolle oli kova paikka huomata että kätilöä ei kotisynnytykseen meinaa löytääkään ja oli kovan työn takana että sellainen löytyikin. Huolimatta, että olisin itse ehkä valinnut synnytyksen sairaalassa, olin ja olen hyvin, hyvin vihainen näille ihmisille, jotka kieltäytyivät auttamasta. Tämä siksi, että kun vaimoni saadaan surulliseksi, minä otan sen henkilökohtaisesti! Minun vaimoani ei rangaistuksetta itketetä – olkoonkin rangaistus vain hiljainen suuttumukseni. Vaimo ei näin jyrkkää kantaa heihin ottanut, sillä hän on silti kokenut saaneensa heiltä arvokasta tietoa. Hyvä niin.


No, koska vaimo ehdottomasti halusi synnyttää kotona, koin, että ainoa vaihtoehtoni on tukea häntä 100% tässä asiassa. Kerroin hänelle kyllä huoleni ja mielipiteeni, mutta lupasin olla täysillä tukemassa.. Yhtälailla vaimo päätti synnyttää 100% luonnollisesti, ilman mitään lievennyksiä, minkä tietysti kotisynnytys takaisi. Uskon kyllä tutkimuksiin, joissa kerrotaan vauvan saavan paremman kosketuksen maailmaan ilman puudutusaineita, jotka häneenkin sitten vaikuttaisivat, kuten myös että syntymä on vauvalle stressittömämpi kotiympäristössä. Korostan toki että tiedostan kyllä, etten itse ole synnyttänyt, enkä voi asiasta tietää, samoin kuin en millään tavoin pyri tuomitsemaan ketään, joka ottaa spinaalit, epiduraalit, ilokaasut yms. yms. No, kotisynnytystä suunniteltiin ja kaikki valmiiksi laitettiin, saimme kuin saimmekin kotisynnytykseen suostuvan kätilön, sekä terveydenhoitajan. Ostimme tavaroita, kuten esimerkiksi ison pumpattavan synnytysaltaan

(V-mäinen täyttää, hyvin V-mäinen tyhjentää, wink wink), letkun täyttöä varten, sekä letkun poistoa varten, pumpun sekä ilmatäyttämiseen, että veden poistamiseen. Ostimme pressuja alle, synnytystä varten jumppapallon, kaiken tarvittavan. Keittiöveitsiä en sentään teroittanut mahdollista sektiota varten. En ole varma josko olen kenellekään maininnut, että synnytys ei käynnistynyt laskettuna päivänä. Näin ollen ongelmaksi alkoi muodostua aika, tuo mittaamattoman arvokas ”luonnonvara”. kotisynnytystä ei voisi suorittaa enää 42 viikon jälkeen. Tästäpä johtuen vaimon naamasta hermostuneisuus näkyi, viitaten edelliseen blogiini, jossa kerroin ilmaveivin viuhuvan meillä päivittäin, itku oli herkässä ja huoli oli kova.
Kotisynnytys-suunnitelmista johtuen ”missätesynnytätte” –kysymykset olivat kiusallisia. Mahdollisesta vastustuksesta ja kysymys- ja opastustulvasta johtuen, vastasinkin pääsääntöisesti että olemme ilmoittautuneet Haikaranpesään, mikä pitikin paikkansa. Joka tapauksessa pahoitteluni niille, jotka kokevat minun valehdelleeni pahasti ja loukanneen, tarkoitukseni oli suojella synnyttäjää. No hard feelings 
No, aika rupesi olemaan täysi ja supistuksia tuli. Kätilö ja terveyden hoitaja tulivat paikalle asuntoomme ja ruvettiin tarkkailemaan ja odottelemaan. Joku saattaa jopa sanoa että ”haa, aivan” kun kerron, että synnytyksessä kaikki ei mene aina suunnitelmien mukaan. Synnytys ei lähtenyt edistymään ja homma laitettiin telakalle, apujoukkomme olivat hyvin epävarmoja synnytyksestä, sen käynnistymisestä, sen hoitamisesta kotona. Lieneekö syynä hieman yli mennyt aika vai heidän omat kiireensä, he kuitenkin päättivät poistua. Ilmoittivat tulevansa tarvittaessa takaisin, mutta käytännössä mahdollisuus kotisynnytykseen suli käsiin, vain tunteja ennen synnytystä. Ymmärrettävistä syistä tämä rassaa synnyttäjää, niin silloin, kuin vielä nytkin. Päätimme käydä kätilöopistolla tarkistuttamassa tilanne ja sinnehän jäätiin. Eli te, jotka kirkaisitte pari kappaletta aiemmin, vetäkää henkeä, hengittäkää paperipussiin, kotisynnytys jäi muille tällä kertaa. Homma kättärillä eteni kuin U-juna Kirkkonummelle, ilman turhia pysähdyksiä. Siinä vauhdissa tuskakin – enkä tarkoita tuota kesän kevyen musiikin festivaalia – on sitä luokkaa, että puuduteilta ei nyt kuitenkaan kieltäydytty. (Vaikka siellä festivaaleillakin jokainen puuduttaakin itseään, kuka milläkin olutmerkillä) Epiduraali ja ilokaasu olivat käytössä. Itse en kokeillut kumpaakaan. Olen muutenkin aina iloinen eikä alapäässäni tuntunut kipua, joten ei ollut tarvetta kummallekaan. Kivunlievityksenä se vesi olisi voinut auttaa, mutta veteen emme päässeet, vaikka tuo allas oli mukana. Synnytys eteni sen verran vauhdilla, että jouduimme pysymään maan kamaralla. En itse asiassa kunnioita sen enempää heitä, jotka synnyttävät täysin luomuna, kuin heitä, jotka ottavat jotain puudutetta. Jokainen synnytys on erilainen (ulkoa opeteltu fraasi, josta vain voin uskoa, että pitää paikkansa) ja nostan jokaiselle synnyttäjälle hattua. (kymmenen pistettä tälle aviomiehelle, kiitän) Mitä puudutteisiin tulee, tuntuu että moni synnyttäjä kokee, että niitä tuputetaan välillä puoliväkisin. Kyllähän siinä hyvää tarkoitetaan, eihän kenenkään haluta kivussa olevan, kun kerran kipua on mahdollisuus lievittää. Kuitenkin tuli mieleeni, josko kätilöt jossain määrin haluavat helpottaa omaa työtään huolehtimalla synnyttäjän puudutuksesta – onhan se miellyttävämpi työskennellä, kun potilas ei karju, rääy, vingu ja huuda ”vittusaatanaperkelettä”. Tästähän ei toki mitään konkreettista todistetta, joten en lähde ammattietiikasta puhumaan. Synnyttäjää voisi ehkä kuitenkin kuunnella enemmän.


Saako mies muuten valittaa synnytyksessä, esimerkiksi että kädet puutuvat, kun joutuu hieromaan ja rauhoittelemaan tuntikausia? Tottakai saa. Sillä saahan flunssastakin valittaa, vaikka samaan aikaan esimerkiksi Haitissa kärsitään hirmuvallan, korruption ja hirvittävien luonnonkatastrofien keskellä. Asiat täytyy vain suhteuttaa. Aina saa valittaa ja sitä myös teen! On hyvä vain tietää, että käsien puutuminen ja jano on aika pieni puro siinä meressä mitä nainen kokee synnyttäessään. Eipä tosin tullut mieleen valittaa mistään, sitä yritti vain tehdä sen pienen osan, mitä tehtävissä oli. Tosin salamaakin nopeampana olo ei silti aina riittänyt, kun vaimo jotain asiaa halusi – äänenpainosta huomasi, että nopeus ei aina riittänyt vaimon tavoiteaikoihin. Huomasin, että kannattaa olla sen verran itsekäs, että muistaa huolehtia myös itsestä. Pieniä asioita, kuten juominen (-veden) ja esimerkiksi hedelmän syöminen auttaa jaksamaan jaksamaan vaimoa. Mutta siis helppoa ei ole miehenkään osa. Sillä varsinkin raskauden viimeisinä aikoina, sitä saa kyllä kuulla vuoroin kuulla olevansa paras mies, mitä Suurpellosta löytyy, ja vuoroin olevansa melkeinpä kädettömin henkilö, joka Suomessa kulkee. Omia mielipiteitä saa olla, kunhan ne eivät ole eriäviä. Näitä ohjeita en aina muistanut noudattaa, joka välillä meinasi vavisuttaa parisuhdetta. No hard feelings, ilmeisesti. Toisesta korvasta sisään, toisesta ulos. ( ja pinnan alle kytemään.) Myös alan ammattilaiset saivat kuulla vaimoni eriäviä mielipiteitä. Asiakashan on aina oikeassa, oli kyseessä hotelli tai kätilöopisto… Synnytys sairaalaolosuhteissa valitettavasti pisti toteen usean asian, jota kotisynnytyksellä pyrittiin välttämään. Olimme kuitenkin sikäli onnekkaita, että henkilökunta kätilöopistolla oli ihanaa, huolimatta puudutteista. 99,2 pistettä sinne!

29.5.2011, klo 20.31; 34950 g, 49 cm. Tuuheahiuksinen kaunotar.
Tuon verran vaatii, että menee vaimon ohi elämäni naiseksi.




Teksti on hyväksytetty synnyttäneellä. Allekirjoittanut toimii synnyttäneen mediavastaavana, joten KAIKKI mahdolliset kysymykset synnytyksestä toistaiseksi allekirjoittaneen kautta kiitos.




Muutama seuraava blogi saattaa käsitellä tätä pientä pirulaista ja siihen liittyviä asioita. Katsotaan ja kuulostellaan, jos jotain muitakin aiheita mieleen juolahtaisi.

odotusblogi 2

Vko 41+5. Tässä vaiheessa itse olin jo 3kk vanha. Synnyinhän 10 viikkoa etukäteen. Se oli 70-luvulla. Selvisin. Eli mitä pelättävää täällä on? Vauvamme mielestä varmaankin aika paljon, sillä merkkejä synnytyksen lähenemisestä ei ole. Merkkejä siitä, että merkkejä pitäisi olla sen sijaan voi lukea vaimon kasvoilta, eleistä ja ihan suorista lauseista. Täällä kun on päivittäin emotionaalinen ilmaveivi.
Päivän rutiineihin kuuluu aamiaisen jälkeen 5-10km kävelylenkki ja portaissa hyppely. Päivällä ehkä elokuvan katsominen, jonka jälkeen muutaman ässän läpikäynti – sauna, siivous, sek.. slähellä olo. ( Ei mieskään mikään kone ole!) Tämä jälkeen koittaa päivän toinen kävely. Kas, tässä välissä on kuitenkin pienen turhautumisen aiheuttaman energiapiikin purku, ja allekirjoittaneen pään tyhjennys 20-30 km pyöräilylenkki. Tämä joka päivä. Illalla sitä onkin sitten sen verran poikki, että toivoo, ettei synnytys käynnistyisi heti alkuyöstä, että ehtisi edes vähän nukkua sitä ennen. Aamulla ottaa päähän kun ei käynnistynytkään. No, ainakin tuli nukuttua. Tähän kun lisää kerran viikossa salibandytreenit ja pari kertaa sulkapalloa, luulisi että paino putoaisi, sitä kun olisi mitä pudottaa. Vielä kun tähän lisää oluen jättämisen ruokavaliosta, luulisi että se todella putoaisi. Jos olisin itseni personal trainer, antaisin itselleni kenkää, sillä ei ole painoa pudonnut.

Mutta siis keinoja synnytyksen käynnistämiseen on. Toimiiko mikään niistä? Onko tieteellistä näyttöä? Mikäli nainen katsoo Ihmemiestä kun synnytys käynnistyy, kertoileeko hän tuleville synnyttäjille, että ”Ihmemiehen katselu toimii!” ?
Onneksi on mahdollisuus ”pitää” sama terveydenhoitaja läpi raskauden. Sillä jo niillä muutamilla kerroilla, kun kaikista riippumattomista syistä se meillä vaihtui, kysyttiin aina samat kysymykset, alusta lähtien. ”no, ensimmäinen raskaus?” ”miltä nyt tuntuu?” ”miksi olette päätyneet tähän ja tähän ratkaisuun tässä ja tässä asiassa?” Eikö niitä vastauksia joko laiteta mihinkään ylös kun ne ensimmäistä kertaa kysytään? ...tai vaihtoehtoisesti eikö tämä sijainen ymmärrä, että nämä tiedot ovat jo sillä ”meidän omalla” hoitajalla, jonka tykö taas seuraavalla kerralla menemme. No, kyllä se oma hoitajakin aina kysyi ne samat ”turvottaako?” kysymykset vaimolta. Ymmärrän. Mutta se, että joka kerta minulla olisi pitänyt olla sikinnyt kysymyksiä? joka kerta kysyttiin, että joko isällä olisi kysyttävää? ..lähellä oli, että en ruvennut ottamaan kotoa Trivial Pursuit-kortteja mukaan ja ruvennut kyselemään.


Harmi etten pitänyt kirjaa siitä, kuinka monta kertaa minulta tai vaimolta kysyttiin ”missä aiotte synnyttää?” On se jännä, kuinka tärkeä tieto tuo ihmisille on. Ok, tällaisessa suurkaupunkikeskittymässä kun on varaa valita Jorvin (johon on muuten 12 minuutin ajomatka kotoamme, kokeiltu on.) Naistenklinikan (jossa olen itse syntynyt) ja Kätilöopiston (johon ilmoittauduimme) väliltä. Olisikohan helpompaa, jos asuisi Tuurissa. voisi valita kyläkaupan ja lähimmän sairaalan väliltä. Tai Raja-Joosepissa, jonka lähin sairaala on varmaan Petroskoi, mutta varmaankin Rovaniemelle mentävä. Ei tarvitsisi kysyä. Vaan, missä synnytys tapahtuu… selviää seuraavassa blogikirjoituksessa.


Mikäköhän siinä on, että tässä vaiheessa tuntuu, että joka ikisessä elokuvassa ja tv-sarjassa, jota tulee katsottua, synnytetään. Ei ennen tilaamme tällaista ollut. Kaikki leffat jotka käteen osuvat pitävätkin yht’äkkiä sisällään synnytystä ja lapsenhoitoa. En ole uskaltanut katsoa nyt Ramboa, pelastakaa sotamies Ryania, saati lottoarvontaa tai päivän säätä niissä mahdollisesti olevien synnytyskohtausten pelossa.


Jossain määrin raskasta aikaa on siis lasketun päivän molemmin puolin, kun lapsi saattaa putkahtaa maailmaan koska tahansa. Tämä siksi, että menojen suunnitteleminen on vaikeaa. Kaikkeen täytyy ottaa tuo vara siihen, että synnytys käynnistyykin. Toki kaikki muu on vähemmän tärkeää, mutta onhan se silti stressaavaa. Toki ratkaisuja on, kuten neuvo jääkiekon MM-finaalin lähestyessä; Mikäli lapsi syntyy juuri silloin, ota synnytys nauhalle.” 
Noh, tässä tarvitse mitään nauhalle ottaa. Kaikki on jo tullut, kaikki on nähty, paitsi vauvaa. Syntymää ruvettiin odottamaan jo ennen laskettua aikaa, se kun olisi ihan mahdollista ollut. Laskettu aika tuli. Ja meni. Meni viikko. Meni toinen. Sitä ei näin ollen ole jaksanut enää sillä tavalla ”fiilistellä” joka päivä. Tilanne on vähän kuin 16 viime vuotta MM-lätkässä; kiinnostus loppui kun Suomi tippui, mutta kisat jatkuvat silti. Noh, eipä hätää, innostus jäi vain telakalle, vesille laskettavaksi kun synnytys iskee. Ehkä jo ensi yönä..

Tasa-Arvoa

Odotusblogi vol.2 on jo kirjoitettu loppua lukuun ottamatta, mutta sitä ei voi vielä julkaista, sillä siinä on juonipaljastuksia. Tuo blogi kuitenkin tulee varmaankin viimeistään ensi viikolla.

Tulipa vain mieleeni kuinka tärkeää nykypäivänä on sukupuolten tasa-arvo.
Miksei olisi, kyllähän kaikkien tulisi tasa-arvoisia olla. Tasa-arvo kun ei nykypäivänä(kään) toteudu kunnolla. Jännä asia sen sijaan miten se ymmärretään. Miehen näkökulmasta tuntuu, että toteutuakseen miesten tulisi mieluummin antaa naisten mennä ohi ja yli. Esimerkiksi ”sama palkka samasta työstä” on looginen ajattelutapa, mutta entäs tosielämän tilanteessa, jossa molempia sukupuolia työskentelee palveluammatissa. On hetkiä, jossa tietyssä tilanteessa eteen osuu fyysisyyttä vaativa osuus, jolloin ”vaaditaan” miespuolista työntekijää tekemään ko. suorite? Samasta työstä sama palkka? Mikäli joku tekee enemmän, pitäisikö hänen saada enemmän? Miten tasa-arvoa määritellään tilanteessa, jossa tietyt työn osa-alueet määritellään sukupuolen mukaan? Onko miehen silloin pakko suostua tekemään suorite, koska on ainakin periaatteessa vahvempi vain sen takia että on mies? Voidaanko olettaa, että nainen näin ollen on se, joka sitten tekee työt, kun kyseessä on esimerkiksi asiakkaan lapsen hoitoon liittyvä ongelma?

Millä tavalla tasa-arvoa ajavat naiskiintiöt? Sehän on väärin, että tietyissä paikoissa miehet ovat aikanaan miehittäneet esimerkiksi johtoasemat, mutta millä tavalla tämä epäkohta korjataan kiintiöillä? Onko tarkoitus, että väkisin laitetaan naisia esimerkiksi johtotehtäviin niin paljon, että he pystyvät enemmistönä, tai vähintäänkin hyvin edustettuina valitsemaan lisää naisia samoille paikoille? Mennäänkö tässä sitten toiselle puolelle metsää? Puhummeko sitten 50 vuoden kuluttua samaa tarinaa mieskiintiöistä? Pätevyyden kai tulisi olla tärkein valintaperuste. Mitä käy, kun vähemmän pätevä valitaan sukupuolensa perusteella? Ja tämä siis toki tulee toimia molemmin päin, ei miestäkään saa valita kenenkään ohi vain siksi, että on mies. Mitä sitten kun kiintiö ylittyy? Ei ilmeisesti mitään, siinäpä ylittyy, tuskin kuitenkaan siinä vaiheessa, luodaan mieskiintiötä. Mutta eihän rasismiakaan kitketä pistämällä jokaiseen kaveriporukkaan ”kiintiö-värillinen” . Ajatelkaamme armeijaa, jossa löytyy naiskiintiöitä. Kas, kun sota syttyy, voisi ehkäpä oikeutetusti kysyä, tuleeko silloin armeijassa olevien kaikkien pystyä tekemään samat asiat, sukupuolesta riippumatta? Pahimmassa tapauksessa kiintiön takia valittu henkilö ei pysty tositilanteessa hoitamaan hommaansa, esimerkiksi jos lääkintämies ei jaksakaan kantaa haavoittunutta? Sen sijaan normaaleista pääsykokeista, psykologisista tai fyysisistä, selvinneiden ei tarvitsisi selitellä. Sehän olisi tasa-arvoa.
Jos oikein tasapäistetään miehet ja naiset, miksemme poistaisi raja-aitoja urheilustakin. Kaikki samoihin keräilyeriin vaan. Siinähän sitä sitten taas ihmeteltäisiin sitten, kuinka epäreilua urheilu on. Tämä siksi, että tasa-arvovaltuutettu on ottanut kantaa urheilun näkyvyyteen; naisurheilua näkyy liian vähän verrattuna miesurheiluun. Molempien sukupuolten urheilu, ilmeisesti lajista riippumatta kun kiinnostaisi yhtälailla, mutta media säätelee kiinnostavuutta tahtonsa mukaan. Saanen olla erimieltä, mielestäni naisurheilu saa hyvin palstatilaa, seuraan sitä itsekin. useita lajeja, viimeksi muodostelmaluistelua, kun naiset hienosti ottivat kaksoisvoiton, sitä ennen ringetteä, kun naiset hienosti voittivat maailman mestaruuden. Ja kannattaa muistaa, että katsomoihin saa mennä aivan vapaasti, mediasta riippumatta.
Mitä tulisi ajatella sellaisista aloista, joille suuntautuu pääasiallisesti vain toista sukupuolta, kuten Hotellli- ja ravintola-alalle, tai vaikkapa kosmetologeiksi, joihin koulutetaan pääasiassa naisia. Tai vaihtoehtoisesti rakennus- ja autoaloille miehiä. Voidaanko näitä aloja tuomita tasa-arvon puutteesta?
Voidaanko puhua tasa-arvosta, kun uimahalleissa miesten pukuhuoneissa ja suihkutiloissa pyörii nais-siivooja. Sen sijaan kun mies-siivooja menisi naisten puolelle, keskusteltaisiin asiasta lööpeissä viikko. Joissain asioissa se, kun nainen tekee, on tasa-arvoa, mutta kun mies tekee samaa, kyse onkin jopa sovinismista, tai pahimmillaan seksismistä.
Auttaako tasa-arvo-ongelmassa feminismi, tuo sukupuoliroolien muuttamiseen tähtäävä liike ? On se ainakin hyviä asioita saanut aikaan, kun on ajettu naisille äänioikeutta ja yhtenevää palkkaa miesten kanssa. Täytyy kuitenkin muistaa, että myös feminismi ääripäänä ei auta ketään.
Mikä on feministin vastakohta? Sovinisti? Ei, vaikka pahimmillaan molemmat syrjivät toista sukupuolta. Miehillä ei taida feminististä liikettä juuri ollakaan, ehkäpä tarvitsisimme sellaisen.
Kaiken ei tarvitse olla tasa-arvoista, naiset ja miehet ovat erilaisia, osin päteviä eri asioissa. Mutta asioissa, joissa molemmat voivat olla yhtälailla hyviä, määrätköön pätevyys, ei sukupuoli. Muistakaamme, että meillähän on Presidenttinä nainen. Pääministerinä nainen. Puoluejohtajina on naisia. Ministereinä on naisia. Yritysten hallituksissa on naisia. Armeijassa on naisia. Mutta aina vain liian vähän.
Itse en koe olevani epäreilu, tasa-arvoa vastaan, sovinisti.Olen ehdottomasti kaikenlaista syrjintää vastaan. Ehkäpä vain joskus harmissani, ehkäpä pätemätön joihinkin ammatteihin ja siksi katkeroitunut.

Tämäkin teksti kävi vaimoni ankaran seulan läpi ja sai hyväksynnän. :)

Tietämättömän kirjoitus politiikasta

Tekstin on kirjoittanut henkilö, joka ei selvästikään ymmärrä politiikasta tarpeeksi. Kirjoittaja ei näin ollen uskalla lähteä väittelemään asiasta, vaan myöntää avoimesti kyseessä olevan vain omat nöyrät ja varmasti osin eriävät, osin jopa perusteettomat mielipiteet. Teksti sisältää muutaman kirosanan.

Suomen rajat kiinni ja valtava rajavalvonta käyntiin. Saadaan sillä sitten ainakin rajavartiostolle lisää työpaikkoja. (www.raja.fi)
Samoin tein pistetään pois kaikki ulkomaalaiset. Kaikki. Itseasiassa pistetään pois kaikki suomalaisetkin, jotka eivät ole syntyperäisiä. No, antaa mennä mukana myös kaikki tummahiuksiset, jätetään vain täysin vaaleaihoiset blondit. Ja ylipainoiset pois kanssa. Arjalaisuus kunniaan.
Välillä tuntui, että näin kirjoitettiin Persujen politiikasta ennen vaaleja. No tuskin ihan tästä on kuitenkaan kyse. Asioita on hyvin helppo kärjistää varsinkin vaalien alla. Kyllähän esimerkiksi Soinin puheet ovat kuitenkin aivan muuta, jopa osin sovittelevia, eikä kaikessa niin kaukana muista valtapuolueista, ei ainakaan niin jyrkästi, mitä mediassa annetaan ymmärtää. Mutta kyllä se silti mietityttää, että mitä tästä nyt seuraa, kun Persut valittiin tuollaisella määrällä eduskuntaan. Paitsi poliittisten mielipiteidensä vuoksi, myös huolettaa toki heidän poliittinen kokemattomuutensa, osan kohdalla jopa yleinen kokemattomuutensa. Ehkä olen myös ollut jossain määrin mukavuudenhaluinen ja näin tyytyväinen siihen konsensukseen, mikä on jo kauan vallinnut. Nythän pitkästä aikaa tulee jonkinlaista muutosta. (Vaikka Muutos 2011 puolueesta ei ketään valittukaan)

En minäkään pidä romanikerjäläisistä täällä, saati sieltä suunnalta, tahi mistään muualtakaan tulevista tasku- tai muistakaan varkaista. Voihan sitä kysäistä EU:sta, jotta miksi nämä tietyt maat ovat hyväksytty unioniin, kun ei kaikki tainnut olla ihan sillä tolalla, mitä tällainen normi länsieurooppalainen, EU-kansalainen ajattelee. Ei se silti tarkoita, että meidän ei kannattaisi EU:hun kuulua.
Totta helvetissä itseänikin vituttaa, että asiat hyvin hoitaneena valtiona joudumme maksamaan valtiolle heidän omista hölmöilyistään. Kaikenlisäksi näistä iso osa on varmastikin jossain määrin ollut täysin tiedostettu kaikkine vaikutuksineen - ei se silti tarkoita etteikö meidän tulisi mielestäni seistä yhteisessä rintamassa. On totta että kaikki EU maat eivät osallistu tähän kruunullakaan. vain euromaat osallistuvat. Ottaahan se päähän, mielestäni kaikkien pitäisi osallistua… vaan vain osa leikkii, osa ei. Silti Euroalueeseen kuuluminen on mielestäni hyvä juttu, se helpottaa asioimista Euroopassa. En tosin ole minkäänlainen ekonomisti, en todellisuudessa osaa sanoa, olisimmeko taloudellisesti vakaampi maa mikäli olisimme pitäneet kiinni Markastamme. Kannattanee kuitenkin miettiä tarkkaan, tarkkaan, tarkkaan markkaan siirtymisen seuraukset, jo siltä kantilta, että mitä moinen maksaa. Varsinkin, mikäli tiedossa olisi, että tulevaisuudessa yrittäisimme kuitenkin taas takaisin euroalueeseen. Osallistukaamme mieluiten kuitenkin euroalueen vakauttamiseen ja jälleenrakentamiseen.

Eikö tämä kuitenkin tarkoita samalla, että Suomessa on asiat hoidettu hyvin, meillä menee hyvin? Me olemme hoitaneet omat asiamme hyvin ja kunnialla. Sekö joitakin vituttaa? Että ei voikaan valittaa kuinka ei olekaan kenovoitto syntyä suomeen..? ..toivottavasti kukaan uusi edustaja ei tee päätöksiä jotka viimeistään muutamien vuosien kuluttua takaavat sen, että joudun kirjoittamaan ettei asiamme olekaan (enää) hoidettu hyvin.. Älkäämme tehkö päätöksiä, jotka oikeasti sulkevat Suomen Euroopan ulkopuolelle, henkisesti ja yhteisöllisesti toki. Suomi kaikesta huolimatta maantieteellisesti Eurooppaan kuuluu, jopa enemmän kuin Euroviisuihin osallistuva Israel, tai jalkapallon EM- ja MM-karsintoihin Euroopan lohkoissa pelaavat Azerit, Kazakit, yms. yms.

Muistaako tai ymmärtääkö muuten kukaan, että suurin osa ihmistä ei kuitenkaan äänestänyt Persuja. He joko äänestivät muita puolueita, tai eivät äänestäneet ollenkaan. Eli kyllä eduskunnassa on paljon muidenkin puolueiden edustajia. Nyt vain on nostettu yhden puolueen äänimäärä kovin isoksi uutiseksi.
Sitä paitsi, onko mitään väliä keitä siellä nyt on valittuina? Nykysäännöstö kun mahdollistaa loikkaamisen toiseen puolueeseen kesken kauden. Käsittämätöntä, sanon minä. Ei tässä ole kyse veikkausliigasta, jossa pelaajia myydään toisiin seuroihin. Miten voi henkilö, joka on äänestetty tietyn puolueen listoilta, hypätä toiseen puolueeseen. Eikö myös loikkausaikeita pitäisi kysyä äänestäjiltä? Ja kaikenlisäksi vaalien jälkeen puoluejohtajat tuntuvat olevan varsin luottavaisia yhteistyökykyihinsä, eniten riidanhalukkuutta tuntuu löytyvän toimittajilta. Eli eihän tässä tiedä yhtään vaikka kaikki menisi hyvin, myös omalta kannaltani ajateltuna.

Tavallaan on sääli, että pienistä puolueista ei valittu ketään. Siellä(kin) kun oli kyllä varsin järkeviä ehdokkaita. Olisi ollut mukava nähdä joitakin heistä yhdessä valtapuolueiden kanssa väittelemässä. Sen sijaan ihmettelen kyllä muutaman näiden puolueiden hyväksymiä ehdokkaitaan, isotissiset stripparit ja bb-julkkikset kun eivät ainakaan näissä vaaleissa valelleet varsin järkeviltä kuulostavia kommentteja. Vaan ehkäpä kaikki julkisuus on hyvää julkisuutta ja näin vaaleissa oli ehdolla kansan koko kirjo.

No, pääasia että äänestää. Turha on muuten valittaa.

Kansa on taas puhunut. ugh.

Kuolema ja kysymyksiä siitä

Mitä on ihmisarvoinen elämä? Mitä on ihmisarvoinen kuolema? Tätä joutuu miettimään nykypäivänä kun kohtaa ihmisiä vanhainkodeissa ja sairaaloissa. Ja toki kaikkialla muuallakin..
Elämäänsä voi kaiketi elää kuten haluaa. Toivottavasti. Näin toki ajateltuna hyväosaisena (mikä ja kuka on hyväosainen?) Mutta mitä kun ei voi enää päättää omasta elämästään? Saako kuolemaa pyytää? Mitä jos et voi tilasi takia enää pyytää kuolemaa? Mitä ihminen tuntee ja kokee jos hän on ns. ”vihannes”? Jos hän ei tunne , eikä tajua mitään, onko järkeä jatkaa hänen elämäänsä? Voiko tätä kysyä taloudellisessa mielessä, onko se eettisesti oikein? Mitä jos hän tuntee ja ymmärtää, mutta ei voi kommunikoida? Onko silloin oikein jatkaa hänen elämäänsä? Onko eutanasia oikein? Voiko kukaan päättää eutanasiasta? Jos voi, voiko joku päättää myös kuolemanrangaistuksesta? Onko kuolemanrangaistus oikein? …silmä silmästä, kuten raamatussa sanotaan? ..onko oikein kuolla rangaistuksena jos on tappanut jonkun? …jos taas istuu tuomiotaan ennen kuolemantuomion toimeenpanoa, kärsiikö ihminen silloin tarpeeksi? Silloin kai ihminen osaa mukautua tuomioonsa ja saattaa olla aikanaan sinut kuolemansa kanssa. Onko rangaistus silloin oikein? Onko itsemurha oikein? Mitä jos ihminen kuolee ennenaikaisesti rakastamansa asian parissa? Jos basehyppääjä kuolee kun varjo ei avautunutkaan, onko kuolema parempi, kuin jos hän kuolisi ylittäessään suojatietä? Mitä jos joku ryyppää itsensä hengiltä? Silloin hän kuolee pitämänsä asian parissa & sen vuoksi, huolimatta siitä että kyseessä on alkoholismi ja sitä kautta sairaus.. miten silloin suhtautua kuolemaan?


Jos ihminen on sinut kuolemansa kanssa, miten tulee muiden surra kuoleman jälkeen? Jos taas ihminen tietää kuolevansa, mutta ei halua kuolla, miten toimia?
Miten surra ylipäätään kuoleman jälkeen? Onko jotain yleistä ohjeistusta, miten pitää toimia? Ilmeisesti on, sillä sain rivien välistä kuulla kuinka en surrut tarpeeksi näkyvästi, kun isäni kuoli. Muistan hyvin omat tunteeni, jotka vaihtelivat lähinnä ihmettelystä epävarmuuteen, epäuskosta ikävään usean päivän ajan. Onko se surua? Onko se osa surua? Pitääkö itkeä näkyvästi? Saako olla yksin jos haluaa? Saako kuolemalle nauraa? ..kaikelle pitäisi saada nauraa, kaikesta pitäisi saada tehdä huumoria, kunhan pitää rajat. Rajat pitää pitää kaikessa, mutta muuta, yleistä ohjeistusta ei mielestäni ole. Saako kenellekään sanoa, ettei sure oikein? Saako olla iloinen jonkun kuolemasta? Saako surra lemmikkinsä kuolemaa? itse surin rakkaan lemmikkikissani kuolemaa paljon, jopa näkyvämmin kuin isäni kuolemaa. Tarkoittaako se, että välitin kissasta enemmän kuin isästäni? ..tuskin. Mutta eikö lemmikkiä saa rakastaa kuin läheistä ihmistä? Missä menee raja? Vai meneekö ollenkaan? Onko joku oikeutettu sanomaan juuta tai jaata? Josif Stalin sanoi, että yksi kuolema on tragedia, miljoona kuolemaa on tilastotiedettä. Kaikessa irvokkuudessaan oliko hän oikeassa?
Kun puhutaan eutanasiasta tai itsemurhasta, pitää miettiä myös, onko luonnollista kuolemaa, jos venytetään elämää? Tai onko se luonnollista elämää, jos nykytekniikan avulla elä 157 vuotiaaksi?
Osaako ihminen käsitellä kuolemaa, vaikka kuolema on väistämätön ja näin ollen luonnollinen tapahtuma.. Onko ihminen erkaantunut kuolemasta? Tosin eläimetkin osaavat surra, esim. tutkimus jossa tutkittiin apinoiden reaktioita lauman jäsenen kuolemaan. Yhtälailla on kertomuksia esimerkiksi koirista, jotka onnettomuuksien jälkeen istuvat kuolleen isäntänsä vieressä, kuin surren.


Isän kuolemasta tällä viikolla vuosi, mummin kuolemasta viikko. Harmaa maaliskuu. R.I.P.

If you live, you will die (Sonata arctica)

Odotusblogi 1

Minähän olin jo monta vuotta toivonut tulevani isäksi. Vaimo ei tällaista toivetta ollut jakanut. Unelmoin vain tilanteesta, kun saisin kuulla, että näin olisi käyvän. Hyppisin ja pomppisin, huutaisin ikkunasta…

Eräs lauantaiaamu, kun olin töihin lähdössä, kello kuuden pintaan, vaimo mainitsi ”ohimennen”, kuinka viimeinenkin veljensä oli saanut lapsen. Mainitsin siihen sitten, että olemme sitten mustia lampaita, ainoat, joilla ei lapsia ole..hänen sisarusparvea ajatellen, heitä kun neljä on. Myös itselläni 3 sisarusta, eli pitkällä matematiikalla lasketuna meitäkin neljä on. Minun sisaruksillani ei vielä lapsia ole. No, sanomisestani johtuen minulle vihjailtiinkin sitten raskaustestin ostamisesta. No, tein työtä käskettyä ja töistä tullessani kävin apteekin kautta. . ..on siinäkin, testiä on jos minkälaista, ja hintaerot sen mukaisia. Kalleimmista voisin kuvitella että se kertoo lapsen tulevan pituuden ja tulevan aviopuolison nimen, Kiinan viimeisimmän keisarin kuolinsyyn ja jopa onko nainen raskaana vai ei. No, testin vein kotiin ja tavoistani poiketen en ruvennut ruinaamaan testin tekemistä, vaan ajattelin antaa vaimolle aikaa.


Minäpä en ole koskaan ollut sairauden takia sairaslomalla. Minulle ei nouse kuumetta. Tukkoisena saatan olla kaksi viikkoa, kun kuume noustessaan taas veisi sen nopeammin pois, vaan ei... minä pysyn rukkoisena ja ryydyn töissä. No, nyt juuri tuona päivänä sitten alkoi tuntumaan jo vähän pahalta ja menin nukkumaan. Myöhään illalla heräsin kylpyhuonetarpeeseen ja löntystin sinne. Tyhjennettyäni rakkoni löntystin takasin, sillä myös kuumetta oli mitattu ja sitä oli jo reilusti yli 38°, joka on minulle tavatonta. No vaimo kysymään, että huomioinko kenties raskaustestin...? No, en huomioinut. Löntystin takaisin ja kas, kaksi viivaa siinä oli. Vuosikausia olen kuvitellut, kuinka hyppisin ja pomppisin ja huutaisin.. nyt sanoin ”kiva” ja löntystin takaisin sänkyyn.
No, raskaus oli kuitenkin siis tosiasia. Voin kyllä ymmärtää halun olla kertomatta raskaudesta eteenpäin, alkuaika kun on epävarmaa ja voi olla, ettei vauvaa tulekaan.. Itse kuitenkin halusin huutaa siitä koko maailmalle. Vaan vaimo kielsi ja vaimon sana on laki (meidän avioliittoamme säännösten soveltamisesta sannan antaman lain (03/2007) 2 §:n 2 momentin nojalla vaimon sanaa on toteltava). Piti siis yrittää pysyä hiljaa.
Vaan onnellinen olin!


Kalenterista kun sitten tarkisteltiin tarkempaa hedelmöitysajankohtaa, laski vaimo tuon ajankohdan eräälle kesäiselle lauantaille. ..omasta kalenterista katsottuna olin itse silloin Oslossa Les Clefs d’Or tapahtumassa, joten muutama kysymys juolahti mieleeni… No, ehkä vaimo laski väärin.


Ihmettelen kuitenkin tiettyjä ”totuuksia” raskaudesta, näin miehen näkökulmasta toki.


Itselleni, eikä vaimollekaan ole tullut missään vaiheessa ”me olemme nyt vanhempia” tai ”me olemme syntyneet vanhemmiksi” fiilistä. Tuntuu että tämä fiilisi oli kyllä monilla muilla – ensimmäinen käynti neuvolassa jossa sössötettiin vauvakielellä ”onks vähäx ihanaa kun teistä tulee nyt isi ja äiti” meinasi ottaa jo pattiin… Monesti sanotaan, että näitä fiiliksiä itselle tulisi. Moni kysyy, itkinkö, kun näin lapseni ensimmäistä kertaa ultraäänen kuvassa? En itkenyt, se ei itse asiassa liikuttanut minua laisinkaan. Tunsin huonoa omatuntoa tästä, kun minun olisi kaiketi pitänyt liikuttua, se kun taitaa olla tapana, melkein on käsketty liikuttua. Sama oli sydänääniä kuunnellessa, enhän minä edes kuullut niitä, sieltähän kuului vain avaruusääniä tms.-en siis liikuttunut. Neuvolassa, lääkärissä, ultrassa ja valmennuksissa sen sijaan olen toki mukana. Välillä ihmetyttää, että miksi pitää mennä mukaan, kun perus neuvolakäynnillä vain istun vieressä ja odotan. Vaan viimeisimmällä neuvolakäynnillä hoitsu kysyi, että haluaisinko MINÄ olla se, joka kuuntelee niitä sydänääniä-olisin halunnut vastata että ei, tehköön hän oman työnsä, enhän minäkään kysy perheen isiltä, haluaisivatko he sisäänkirjata perheensä hotellissa. No, lähdin kuitenkin tähän leikkiin mukaan ja vähän aikaa venkslasin laitetta vaimon vatsan päällä tietämättä yhtään, mitä pitäisi tehdä ja minne rakkine pitäisi seuraavaksi suunnata. Neuvolan täti sitten vieressä katsoi ja oli hiljaa. No, minäkin olin hiljaa ja päätinkin sitten ojentaa kapistuksen ammattilaisella ja katsoa vierestä. Olin edelleen hiljaa. Sydänääniä ilmeisesti edelleen on, koska avaruusääniä kuului. Myöskään vauvan potkimiset eivät ole murtaneet jäistä, ikiroutaista sydäntäni. Ihanaa se oli kokea ensimmäistä kertaa, mutta mitenkään se ei vauvaa konkretisoinut. Luulenpa että kohdallani se iskee kunnolla, kun vauva on käsivarsillani.
Kuitenkin olen oppinut että on hyvä olla mukana kaikessa odotukseen liittyvässä, jos ei muuten, yhdistää se tulevia vanhempia jonkin verran. Tai siis pitää ne yhdessä ja oma avain käy kodin lukkoihin tulevaisuudessakin. Muutenkin odottavalle äidille kannattaa olla mieliksi, se kyllä lisää oman elämän laatua. Joskin aina, vaikka kuinka kovasti yrittäisi, ei voi mieliksi olla. …tai siltä saattaa tuntua. Raskaana oleva puolisko kun saattaa kyllä arvostaa sitä yritystä, eikä edes osaa selittää tilannetta, mikä aihetti odottamattomalle puoliskolle tunteen, että ”mitä minä nyt tein”.

No, tietoa on kuitenkin paljon ja jotkut kokevat, että tieto ei välttämättä lisäisikään tuskaa. Ylipäätään raskaudesta, odotuksesta, synnytyksestä, imetyksestä, vanhemmuudesta yms. yms. on erittäin paljon tietoa ja erilaista kirjallisuutta. Myös ”informatiivista” videokuvaa synnytyksistä, repytymisistä, välilihan leikkaamisesta, perätilasynnytyksestä on..olen saanut tietää… Varsinkin jos sitä osaa etsiä, sitä tietoa siis, ei niitä viedoita. Täytyy vain etsiä oikein. Minut on vaimoni pistänyt lukemaan paljon kirjoja. Vaan ei lainkaan yhtä paljon mitä hän lukee. Hän on DI. repikää siitä miten tietoa käsitellään myös näissä asioissa. Olen kuitenkin yrittänyt tyydyttää vaimoni haluja (…ainakin synnytykseen liittyvän tiedon keruussa…ja mikä ettei toki muutoinkin) ja toiveita tiedon imemisessä. Olen myös oppinut asioita. Esimerkiksi Remeksen lukemista ei lasketa ”tiedon keräämiseksi” ..no, olen tosissani oppinut asioita, joita hän minun toivoo oppivan. DI haluaa pitää langat käsissään kaikissa asioissa, olen oppinut. Kuitenkin DI olettaa ja huolehtii, että kumppani on vähintäänkin kärryillä näistä asioista, vaikkei hänelle lupa ole mitään tehdäkään. Hän on ns. co-pilot, 1st officer,, joka ottaa ohjat hätälaskussa, mikäli kapteeni on menettänyt tajuntansa. Sen verran olen huomannut, että vaikka tuen vaimoani sataprosenttisesti hänen päätöksissään odotusta ja synnytystä koskevissa asioissa, on minullakin eriäviä mielipiteitä. Näitä mielipiteitä ei kuitenkaan voi suoraan sanoa, vaan hyvin varovaisesti ne tulee esittää, jos ollenkaan. Raskaana olevilla naisilla tunteet ovat herkässä..

Meillä ei ole mitään kutsumanimeä vauvalle. Itse olin kuulemma ”möykky”, joillain se on ihan jo jokin nimi, Kalle-Ville, Kukkameri, kuka mistäkin tykkää. No, mitään työnimeä ei meillä siis ole, se on vaan ”vauva”. Kyllä sille jutellaan ja vatsaa hyväillään ja hierotaan. Onnellisena odotamme hänen saapumistaan. Mutta positiivisella kauhulla odotan mitä minusta isänä tulee…

Ehkä vielä tulee blogi loppuajasta ja synnytystuskista..


This text has been aproved by the wife, readers discretion is adviced.
(sarjakuvat Fingerpori & baby Blues )