Tekstin on kirjoittanut henkilö, joka ei selvästikään ymmärrä politiikasta tarpeeksi. Kirjoittaja ei näin ollen uskalla lähteä väittelemään asiasta, vaan myöntää avoimesti kyseessä olevan vain omat nöyrät ja varmasti osin eriävät, osin jopa perusteettomat mielipiteet. Teksti sisältää muutaman kirosanan.
Suomen rajat kiinni ja valtava rajavalvonta käyntiin. Saadaan sillä sitten ainakin rajavartiostolle lisää työpaikkoja. (www.raja.fi)
Samoin tein pistetään pois kaikki ulkomaalaiset. Kaikki. Itseasiassa pistetään pois kaikki suomalaisetkin, jotka eivät ole syntyperäisiä. No, antaa mennä mukana myös kaikki tummahiuksiset, jätetään vain täysin vaaleaihoiset blondit. Ja ylipainoiset pois kanssa. Arjalaisuus kunniaan.
Välillä tuntui, että näin kirjoitettiin Persujen politiikasta ennen vaaleja. No tuskin ihan tästä on kuitenkaan kyse. Asioita on hyvin helppo kärjistää varsinkin vaalien alla. Kyllähän esimerkiksi Soinin puheet ovat kuitenkin aivan muuta, jopa osin sovittelevia, eikä kaikessa niin kaukana muista valtapuolueista, ei ainakaan niin jyrkästi, mitä mediassa annetaan ymmärtää. Mutta kyllä se silti mietityttää, että mitä tästä nyt seuraa, kun Persut valittiin tuollaisella määrällä eduskuntaan. Paitsi poliittisten mielipiteidensä vuoksi, myös huolettaa toki heidän poliittinen kokemattomuutensa, osan kohdalla jopa yleinen kokemattomuutensa. Ehkä olen myös ollut jossain määrin mukavuudenhaluinen ja näin tyytyväinen siihen konsensukseen, mikä on jo kauan vallinnut. Nythän pitkästä aikaa tulee jonkinlaista muutosta. (Vaikka Muutos 2011 puolueesta ei ketään valittukaan)
En minäkään pidä romanikerjäläisistä täällä, saati sieltä suunnalta, tahi mistään muualtakaan tulevista tasku- tai muistakaan varkaista. Voihan sitä kysäistä EU:sta, jotta miksi nämä tietyt maat ovat hyväksytty unioniin, kun ei kaikki tainnut olla ihan sillä tolalla, mitä tällainen normi länsieurooppalainen, EU-kansalainen ajattelee. Ei se silti tarkoita, että meidän ei kannattaisi EU:hun kuulua.
Totta helvetissä itseänikin vituttaa, että asiat hyvin hoitaneena valtiona joudumme maksamaan valtiolle heidän omista hölmöilyistään. Kaikenlisäksi näistä iso osa on varmastikin jossain määrin ollut täysin tiedostettu kaikkine vaikutuksineen - ei se silti tarkoita etteikö meidän tulisi mielestäni seistä yhteisessä rintamassa. On totta että kaikki EU maat eivät osallistu tähän kruunullakaan. vain euromaat osallistuvat. Ottaahan se päähän, mielestäni kaikkien pitäisi osallistua… vaan vain osa leikkii, osa ei. Silti Euroalueeseen kuuluminen on mielestäni hyvä juttu, se helpottaa asioimista Euroopassa. En tosin ole minkäänlainen ekonomisti, en todellisuudessa osaa sanoa, olisimmeko taloudellisesti vakaampi maa mikäli olisimme pitäneet kiinni Markastamme. Kannattanee kuitenkin miettiä tarkkaan, tarkkaan, tarkkaan markkaan siirtymisen seuraukset, jo siltä kantilta, että mitä moinen maksaa. Varsinkin, mikäli tiedossa olisi, että tulevaisuudessa yrittäisimme kuitenkin taas takaisin euroalueeseen. Osallistukaamme mieluiten kuitenkin euroalueen vakauttamiseen ja jälleenrakentamiseen.
Eikö tämä kuitenkin tarkoita samalla, että Suomessa on asiat hoidettu hyvin, meillä menee hyvin? Me olemme hoitaneet omat asiamme hyvin ja kunnialla. Sekö joitakin vituttaa? Että ei voikaan valittaa kuinka ei olekaan kenovoitto syntyä suomeen..? ..toivottavasti kukaan uusi edustaja ei tee päätöksiä jotka viimeistään muutamien vuosien kuluttua takaavat sen, että joudun kirjoittamaan ettei asiamme olekaan (enää) hoidettu hyvin.. Älkäämme tehkö päätöksiä, jotka oikeasti sulkevat Suomen Euroopan ulkopuolelle, henkisesti ja yhteisöllisesti toki. Suomi kaikesta huolimatta maantieteellisesti Eurooppaan kuuluu, jopa enemmän kuin Euroviisuihin osallistuva Israel, tai jalkapallon EM- ja MM-karsintoihin Euroopan lohkoissa pelaavat Azerit, Kazakit, yms. yms.
Muistaako tai ymmärtääkö muuten kukaan, että suurin osa ihmistä ei kuitenkaan äänestänyt Persuja. He joko äänestivät muita puolueita, tai eivät äänestäneet ollenkaan. Eli kyllä eduskunnassa on paljon muidenkin puolueiden edustajia. Nyt vain on nostettu yhden puolueen äänimäärä kovin isoksi uutiseksi.
Sitä paitsi, onko mitään väliä keitä siellä nyt on valittuina? Nykysäännöstö kun mahdollistaa loikkaamisen toiseen puolueeseen kesken kauden. Käsittämätöntä, sanon minä. Ei tässä ole kyse veikkausliigasta, jossa pelaajia myydään toisiin seuroihin. Miten voi henkilö, joka on äänestetty tietyn puolueen listoilta, hypätä toiseen puolueeseen. Eikö myös loikkausaikeita pitäisi kysyä äänestäjiltä? Ja kaikenlisäksi vaalien jälkeen puoluejohtajat tuntuvat olevan varsin luottavaisia yhteistyökykyihinsä, eniten riidanhalukkuutta tuntuu löytyvän toimittajilta. Eli eihän tässä tiedä yhtään vaikka kaikki menisi hyvin, myös omalta kannaltani ajateltuna.
Tavallaan on sääli, että pienistä puolueista ei valittu ketään. Siellä(kin) kun oli kyllä varsin järkeviä ehdokkaita. Olisi ollut mukava nähdä joitakin heistä yhdessä valtapuolueiden kanssa väittelemässä. Sen sijaan ihmettelen kyllä muutaman näiden puolueiden hyväksymiä ehdokkaitaan, isotissiset stripparit ja bb-julkkikset kun eivät ainakaan näissä vaaleissa valelleet varsin järkeviltä kuulostavia kommentteja. Vaan ehkäpä kaikki julkisuus on hyvää julkisuutta ja näin vaaleissa oli ehdolla kansan koko kirjo.
No, pääasia että äänestää. Turha on muuten valittaa.
Kansa on taas puhunut. ugh.
Sivun näyttöjä yhteensä
perjantai 22. huhtikuuta 2011
lauantai 2. huhtikuuta 2011
Kuolema ja kysymyksiä siitä
Mitä on ihmisarvoinen elämä? Mitä on ihmisarvoinen kuolema? Tätä joutuu miettimään nykypäivänä kun kohtaa ihmisiä vanhainkodeissa ja sairaaloissa. Ja toki kaikkialla muuallakin..
Elämäänsä voi kaiketi elää kuten haluaa. Toivottavasti. Näin toki ajateltuna hyväosaisena (mikä ja kuka on hyväosainen?) Mutta mitä kun ei voi enää päättää omasta elämästään? Saako kuolemaa pyytää? Mitä jos et voi tilasi takia enää pyytää kuolemaa? Mitä ihminen tuntee ja kokee jos hän on ns. ”vihannes”? Jos hän ei tunne , eikä tajua mitään, onko järkeä jatkaa hänen elämäänsä? Voiko tätä kysyä taloudellisessa mielessä, onko se eettisesti oikein? Mitä jos hän tuntee ja ymmärtää, mutta ei voi kommunikoida? Onko silloin oikein jatkaa hänen elämäänsä? Onko eutanasia oikein? Voiko kukaan päättää eutanasiasta? Jos voi, voiko joku päättää myös kuolemanrangaistuksesta? Onko kuolemanrangaistus oikein? …silmä silmästä, kuten raamatussa sanotaan? ..onko oikein kuolla rangaistuksena jos on tappanut jonkun? …jos taas istuu tuomiotaan ennen kuolemantuomion toimeenpanoa, kärsiikö ihminen silloin tarpeeksi? Silloin kai ihminen osaa mukautua tuomioonsa ja saattaa olla aikanaan sinut kuolemansa kanssa. Onko rangaistus silloin oikein? Onko itsemurha oikein? Mitä jos ihminen kuolee ennenaikaisesti rakastamansa asian parissa? Jos basehyppääjä kuolee kun varjo ei avautunutkaan, onko kuolema parempi, kuin jos hän kuolisi ylittäessään suojatietä? Mitä jos joku ryyppää itsensä hengiltä? Silloin hän kuolee pitämänsä asian parissa & sen vuoksi, huolimatta siitä että kyseessä on alkoholismi ja sitä kautta sairaus.. miten silloin suhtautua kuolemaan?
Jos ihminen on sinut kuolemansa kanssa, miten tulee muiden surra kuoleman jälkeen? Jos taas ihminen tietää kuolevansa, mutta ei halua kuolla, miten toimia?
Miten surra ylipäätään kuoleman jälkeen? Onko jotain yleistä ohjeistusta, miten pitää toimia? Ilmeisesti on, sillä sain rivien välistä kuulla kuinka en surrut tarpeeksi näkyvästi, kun isäni kuoli. Muistan hyvin omat tunteeni, jotka vaihtelivat lähinnä ihmettelystä epävarmuuteen, epäuskosta ikävään usean päivän ajan. Onko se surua? Onko se osa surua? Pitääkö itkeä näkyvästi? Saako olla yksin jos haluaa? Saako kuolemalle nauraa? ..kaikelle pitäisi saada nauraa, kaikesta pitäisi saada tehdä huumoria, kunhan pitää rajat. Rajat pitää pitää kaikessa, mutta muuta, yleistä ohjeistusta ei mielestäni ole. Saako kenellekään sanoa, ettei sure oikein? Saako olla iloinen jonkun kuolemasta? Saako surra lemmikkinsä kuolemaa? itse surin rakkaan lemmikkikissani kuolemaa paljon, jopa näkyvämmin kuin isäni kuolemaa. Tarkoittaako se, että välitin kissasta enemmän kuin isästäni? ..tuskin. Mutta eikö lemmikkiä saa rakastaa kuin läheistä ihmistä? Missä menee raja? Vai meneekö ollenkaan? Onko joku oikeutettu sanomaan juuta tai jaata? Josif Stalin sanoi, että yksi kuolema on tragedia, miljoona kuolemaa on tilastotiedettä. Kaikessa irvokkuudessaan oliko hän oikeassa?
Kun puhutaan eutanasiasta tai itsemurhasta, pitää miettiä myös, onko luonnollista kuolemaa, jos venytetään elämää? Tai onko se luonnollista elämää, jos nykytekniikan avulla elä 157 vuotiaaksi?
Osaako ihminen käsitellä kuolemaa, vaikka kuolema on väistämätön ja näin ollen luonnollinen tapahtuma.. Onko ihminen erkaantunut kuolemasta? Tosin eläimetkin osaavat surra, esim. tutkimus jossa tutkittiin apinoiden reaktioita lauman jäsenen kuolemaan. Yhtälailla on kertomuksia esimerkiksi koirista, jotka onnettomuuksien jälkeen istuvat kuolleen isäntänsä vieressä, kuin surren.
Isän kuolemasta tällä viikolla vuosi, mummin kuolemasta viikko. Harmaa maaliskuu. R.I.P.
If you live, you will die (Sonata arctica)

sunnuntai 13. maaliskuuta 2011
Odotusblogi 1
Minähän olin jo monta vuotta toivonut tulevani isäksi. Vaimo ei tällaista toivetta ollut jakanut. Unelmoin vain tilanteesta, kun saisin kuulla, että näin olisi käyvän. Hyppisin ja pomppisin, huutaisin ikkunasta…
Eräs lauantaiaamu, kun olin töihin lähdössä, kello kuuden pintaan, vaimo mainitsi ”ohimennen”, kuinka viimeinenkin veljensä oli saanut lapsen. Mainitsin siihen sitten, että olemme sitten mustia lampaita, ainoat, joilla ei lapsia ole..hänen sisarusparvea ajatellen, heitä kun neljä on. Myös itselläni 3 sisarusta, eli pitkällä matematiikalla lasketuna meitäkin neljä on. Minun sisaruksillani ei vielä lapsia ole. No, sanomisestani johtuen minulle vihjailtiinkin sitten raskaustestin ostamisesta. No, tein työtä käskettyä ja töistä tullessani kävin apteekin kautta. . ..on siinäkin, testiä on jos minkälaista, ja hintaerot sen mukaisia. Kalleimmista voisin kuvitella että se kertoo lapsen tulevan pituuden ja tulevan aviopuolison nimen, Kiinan viimeisimmän keisarin kuolinsyyn ja jopa onko nainen raskaana vai ei. No, testin vein kotiin ja tavoistani poiketen en ruvennut ruinaamaan testin tekemistä, vaan ajattelin antaa vaimolle aikaa.
Minäpä en ole koskaan ollut sairauden takia sairaslomalla. Minulle ei nouse kuumetta. Tukkoisena saatan olla kaksi viikkoa, kun kuume noustessaan taas veisi sen nopeammin pois, vaan ei... minä pysyn rukkoisena ja ryydyn töissä. No, nyt juuri tuona päivänä sitten alkoi tuntumaan jo vähän pahalta ja menin nukkumaan. Myöhään illalla heräsin kylpyhuonetarpeeseen ja löntystin sinne. Tyhjennettyäni rakkoni löntystin takasin, sillä myös kuumetta oli mitattu ja sitä oli jo reilusti yli 38°, joka on minulle tavatonta. No vaimo kysymään, että huomioinko kenties raskaustestin...? No, en huomioinut. Löntystin takaisin ja kas, kaksi viivaa siinä oli. Vuosikausia olen kuvitellut, kuinka hyppisin ja pomppisin ja huutaisin.. nyt sanoin ”kiva” ja löntystin takaisin sänkyyn.
No, raskaus oli kuitenkin siis tosiasia. Voin kyllä ymmärtää halun olla kertomatta raskaudesta eteenpäin, alkuaika kun on epävarmaa ja voi olla, ettei vauvaa tulekaan.. Itse kuitenkin halusin huutaa siitä koko maailmalle. Vaan vaimo kielsi ja vaimon sana on laki (meidän avioliittoamme säännösten soveltamisesta sannan antaman lain (03/2007) 2 §:n 2 momentin nojalla vaimon sanaa on toteltava). Piti siis yrittää pysyä hiljaa.
Vaan onnellinen olin!
Kalenterista kun sitten tarkisteltiin tarkempaa hedelmöitysajankohtaa, laski vaimo tuon ajankohdan eräälle kesäiselle lauantaille. ..omasta kalenterista katsottuna olin itse silloin Oslossa Les Clefs d’Or tapahtumassa, joten muutama kysymys juolahti mieleeni… No, ehkä vaimo laski väärin.
Ihmettelen kuitenkin tiettyjä ”totuuksia” raskaudesta, näin miehen näkökulmasta toki.
Itselleni, eikä vaimollekaan ole tullut missään vaiheessa ”me olemme nyt vanhempia” tai ”me olemme syntyneet vanhemmiksi” fiilistä. Tuntuu että tämä fiilisi oli kyllä monilla muilla – ensimmäinen käynti neuvolassa jossa sössötettiin vauvakielellä ”onks vähäx ihanaa kun teistä tulee nyt isi ja äiti” meinasi ottaa jo pattiin… Monesti sanotaan, että näitä fiiliksiä itselle tulisi. Moni kysyy, itkinkö, kun näin lapseni ensimmäistä kertaa ultraäänen kuvassa? En itkenyt, se ei itse asiassa liikuttanut minua laisinkaan. Tunsin huonoa omatuntoa tästä, kun minun olisi kaiketi pitänyt liikuttua, se kun taitaa olla tapana, melkein on käsketty liikuttua. Sama oli sydänääniä kuunnellessa, enhän minä edes kuullut niitä, sieltähän kuului vain avaruusääniä tms.-en siis liikuttunut. Neuvolassa, lääkärissä, ultrassa ja valmennuksissa sen sijaan olen toki mukana. Välillä ihmetyttää, että miksi pitää mennä mukaan, kun perus neuvolakäynnillä vain istun vieressä ja odotan. Vaan viimeisimmällä neuvolakäynnillä hoitsu kysyi, että haluaisinko MINÄ olla se, joka kuuntelee niitä sydänääniä-olisin halunnut vastata että ei, tehköön hän oman työnsä, enhän minäkään kysy perheen isiltä, haluaisivatko he sisäänkirjata perheensä hotellissa. No, lähdin kuitenkin tähän leikkiin mukaan ja vähän aikaa venkslasin laitetta vaimon vatsan päällä tietämättä yhtään, mitä pitäisi tehdä ja minne rakkine pitäisi seuraavaksi suunnata. Neuvolan täti sitten vieressä katsoi ja oli hiljaa. No, minäkin olin hiljaa ja päätinkin sitten ojentaa kapistuksen ammattilaisella ja katsoa vierestä. Olin edelleen hiljaa. Sydänääniä ilmeisesti edelleen on, koska avaruusääniä kuului. Myöskään vauvan potkimiset eivät ole murtaneet jäistä, ikiroutaista sydäntäni. Ihanaa se oli kokea ensimmäistä kertaa, mutta mitenkään se ei vauvaa konkretisoinut. Luulenpa että kohdallani se iskee kunnolla, kun vauva on käsivarsillani.
Kuitenkin olen oppinut että on hyvä olla mukana kaikessa odotukseen liittyvässä, jos ei muuten, yhdistää se tulevia vanhempia jonkin verran. Tai siis pitää ne yhdessä ja oma avain käy kodin lukkoihin tulevaisuudessakin. Muutenkin odottavalle äidille kannattaa olla mieliksi, se kyllä lisää oman elämän laatua. Joskin aina, vaikka kuinka kovasti yrittäisi, ei voi mieliksi olla. …tai siltä saattaa tuntua. Raskaana oleva puolisko kun saattaa kyllä arvostaa sitä yritystä, eikä edes osaa selittää tilannetta, mikä aihetti odottamattomalle puoliskolle tunteen, että ”mitä minä nyt tein”.
No, tietoa on kuitenkin paljon ja jotkut kokevat, että tieto ei välttämättä lisäisikään tuskaa. Ylipäätään raskaudesta, odotuksesta, synnytyksestä, imetyksestä, vanhemmuudesta yms. yms. on erittäin paljon tietoa ja erilaista kirjallisuutta. Myös ”informatiivista” videokuvaa synnytyksistä, repytymisistä, välilihan leikkaamisesta, perätilasynnytyksestä on..olen saanut tietää… Varsinkin jos sitä osaa etsiä, sitä tietoa siis, ei niitä viedoita. Täytyy vain etsiä oikein. Minut on vaimoni pistänyt lukemaan paljon kirjoja. Vaan ei lainkaan yhtä paljon mitä hän lukee. Hän on DI. repikää siitä miten tietoa käsitellään myös näissä asioissa. Olen kuitenkin yrittänyt tyydyttää vaimoni haluja (…ainakin synnytykseen liittyvän tiedon keruussa…ja mikä ettei toki muutoinkin) ja toiveita tiedon imemisessä. Olen myös oppinut asioita. Esimerkiksi Remeksen lukemista ei lasketa ”tiedon keräämiseksi” ..no, olen tosissani oppinut asioita, joita hän minun toivoo oppivan. DI haluaa pitää langat käsissään kaikissa asioissa, olen oppinut. Kuitenkin DI olettaa ja huolehtii, että kumppani on vähintäänkin kärryillä näistä asioista, vaikkei hänelle lupa ole mitään tehdäkään. Hän on ns. co-pilot, 1st officer,, joka ottaa ohjat hätälaskussa, mikäli kapteeni on menettänyt tajuntansa. Sen verran olen huomannut, että vaikka tuen vaimoani sataprosenttisesti hänen päätöksissään odotusta ja synnytystä koskevissa asioissa, on minullakin eriäviä mielipiteitä. Näitä mielipiteitä ei kuitenkaan voi suoraan sanoa, vaan hyvin varovaisesti ne tulee esittää, jos ollenkaan. Raskaana olevilla naisilla tunteet ovat herkässä..
Meillä ei ole mitään kutsumanimeä vauvalle. Itse olin kuulemma ”möykky”, joillain se on ihan jo jokin nimi, Kalle-Ville, Kukkameri, kuka mistäkin tykkää. No, mitään työnimeä ei meillä siis ole, se on vaan ”vauva”. Kyllä sille jutellaan ja vatsaa hyväillään ja hierotaan. Onnellisena odotamme hänen saapumistaan. Mutta positiivisella kauhulla odotan mitä minusta isänä tulee…
Ehkä vielä tulee blogi loppuajasta ja synnytystuskista..
This text has been aproved by the wife, readers discretion is adviced.
(sarjakuvat Fingerpori & baby Blues )

perjantai 25. helmikuuta 2011
taas vali vali
Blogissa on helppo valittaa.. ja mitäpä sitä muuta suomalainen tekisi, kuin valittaisi.. ajatellaan esimerkiksi säätä; kesäisin on liian kuuma. Saattaa olla tosin myös liian kylmä, liian sateista, kuivaa, myrskyisää..
talvisin on liian pimeää, liian leutoa, liian kylmää, liikaa lunta, liian vähän lunta.. vaan silti on aina ihanaa, kun on neljä vuodenaikaa..saapahan valittaa enemmän..
No, valitetaan, vaan ei vuodenajoista.
mennään ensin kulutusjuhlaan;
Tätä olen sivunnut aikaisemminkin.. en koen olevani viherpiipertäjä, mutta kyllä ketuttaa meininki paikoin... Olenkin jo aikaisemmin maininnut sarjakuvista, joita olen pelastanut ja osin jo eteenpäin pistäneenä..ja (MAINOS:) vinyylilevyt Blue Vinyl Recordsiin vieneenä..
Tämä kulutusjuhla kuitenki tuli mieleeni eräs päivä töissä, kun tuntuu, että yksi suurin kuluerä hotellissa on nitojat ja sakset! Anna respaan sakset ja nitoja ja anna uudet kohta, koska niistä ei ole tietoakaan muutaman päivän jälkeen.. Missä on tuo toimistotarvikkeiden hautausmaa, johon näitä elävänä haudataan..
Ennen saksia ja nitojia olen tähän kysymykseen törmännyt hotellien kynien kohdalla. Olen varma, että Venäjän maa on kyllästetty suomalaisten hotellien kynillä! Jo Hotelli Korpilammen kyniä on jokaisella venäläisellä. Enkä tässä sinällään syytä nimenomaan venäläisiä, Korpilammella heitä vain oli paljon. Turisti kuin turisti tuntuu haalivan respan tiskiltä kyniä itselleen, kaverille ja anopille,(anopille lahja voi tosin olla vaike ja jos hotellin kynä toimii, niin be my guest) kaikille kaksi, plus vielä muutaman, jonka nämä voivat antaa omille vastaavilleen. Ei väliä, onko kyse Kämpin tms. "hienosta" kynästä, vai ns. "perushotellin" "perus"kynästä-jos se on tiskillä, se on keräilykamaa..
Samahan se on esittteiden kanssa, kaikki menee. Hassua kyllä, moni yritys laskee kiinnostavuuttaan esitteiden menekillä... Pistäpä esitteiden jakelija feissarin kylkeen ja laske menneet esitteet. vähennä siitä seuraavassa roskakorissa olevat esitteet ja mene matikan tunnille.
Suomalainen mentaliteetti "jos se on ilmaista, otan!" pätee myös muihin kansallisuuksiin. Näin täytämme kaatopaikat. Onneksi paperin voi kierrättää. Sillä on monta asiaa, joka on pakko kirjoittaa ylös. Laitapa respan tiskille esite, ja kas, asikas näkee siinä muistiinpanovihkosen! ..itse muuten käytän jokaisen paperin töissä kahteen kertaan. Kyllä, töissä tulee raporttia, listaa yms. "pakollista" tulostetta sen verran, että kerään paperit kasaan, käännän toisin päin ja tulostan. Kyllä, HP tykkää, kun tämän takia printteriä huolletaan aavistuksen useammin. vaan, kunnes kielletään, en muuta tätä tapaa!
No, paperiahan kyllä tulee ja menee. Hämmästyttää aina asiakkaiden tarve saada kuitilleen kirjekuori. Onko niin, että matkalaskua ei hyväksytä, mikäli kuitti on rypyssä? katoaako kuitti sinne saksien (enkä tarkoita tuota muinaista kansaa) hautausmaalle jos se ei ole turvassa kirjekuoressa? Vai onko kyseessä hienojen, hienojen hotellien tavasta antaa kirjekuori automaattisesti?
Yhtälailla asia tulee eteen aiemmin mainitsemassani pyyhkeiden pesussa - moni asiakas valittaa, kun pyyhettä ja lakanoita ei vaihdeta joka päivä, aamiaisbuffasta haalitaan niin paljon kuin kuvitellaan pystyvänsä viikon aikana syömään ja heitetään sitten roskiin, yms. yms. KULUTUSJUHLAA, heitä vanha pois, osta uusi! ..ajatellaan, että se on luksusta. Hotelliin mennään sen takia, että saadaan luksusta, ja tämä on osa sitä. Jossain vaiheessahan se tulee varmaan olemaan luksusta, että voidaan näyttää käyttävän asioita uudelleen ja uudelleen..
Juurihan oli uutinen, jossa kerrottiin, kuin isoja yrityksiä jäi kiinni siitä, että tarkoituksella tekevät sellaisia tuotteita, jotka hajoavat aikaisin, eikä niitä voi päivittää, vaan täytyy ostaa uusi..
Tarkoittaako tämä, että vaalien lähestyessä kehoitan äänestämään vihreitä?
..kävipä silmiini Iltalehden uutinen 23.2. siitä, kuinka taksikuskiksi ei pääse, mikäli takana on rikkeitä. Taksikuskiksi halajavan taustat urkitaan tarkkaan, eikä kuskiksi pääse, mikäli rikkeitä on. Sen sijaan uutisen mukaan lääkäriksi hakevan taustoja ei niin kovin tutkita. ..no, ehkä tästä on perusjantterilla epäilystä ollutkin kaikkien valelääkäreiden ilmi tullessa, mutta ihan faktakin tämä on ko. uutisen mukaan. Eikä yllätä. Mitä alempana olet "kastissa", sitä paskemmin menee, sitä enemmän syynätään. Luitteko uutisen venäläisestä huumediileristä, joka kärsii, kärsii rangaistustaan suomessa, avovankilassa. Työstähän tulee ansaita palkaa, ja myös vangit palkkaa ansaitsevat. Parhaimmillaan, joskaan ei toki lähimain kaikissa tapauksissa vanki voi ansaita yli 2300 EUR/kk, kun vanginvartija ansaitsee n 1900 EUR/kk (tämäkin siis IL artikkelista viime viikolta) Eikö tässä nyt mennä vähän metsään? Vanki ansaitsee enemmän kuin vartijansa? ...ja kaikenlisäksi saa siihen päälle ruokailun, majoituksen, sairaanhoidon, josta "maksaa" nimellisen summan verrattuna vartijaan..
Tarkoittaako tämä että vaalien lähestyessä kehoitan äänestämään SDP:tä?
Eikö ole mielenkiintoista Ministereiden syytesuoja? Tai jopa kansanedustajain suoja? Mielestäni on käsittämätöntä, miten ko. henkilöt saavat touhuta miten tahtovat, ainakin näin allekirjoittaneesta tuntuu, ilman, että mitään moitetta tulee, paitsi korkeintaan median taholta.. Nimiä mainitsematta joillakin pitäisi järjen juosta sen verran, että selkärankaa lähdettäisiin joukolla etsimään..
Tarkoittaako tämä että vaalien lähestyessä kehoitan äänestämään persuja?
En äänestä näistä mitään. Mutta kehoitan äänestämään. Ja ajattelemaan!

lauantai 19. helmikuuta 2011
Kielikukkasia
Kielikukkasia
Olin ns. Baarivuorossa Hotelli Korpilammella, kun kohtelias Yhdysvaltalaismies tuli ostamaan (päivä)kahvia ja pullaa. Baristan taitojani käyttäen kaadoin herralle kahvin ja kondiittorin taidoillani vitriinistä hänelle pullaa otin. Löin tuotteet kassaan ja pyysin englannin kielellä herralta rahoja. Herra rahat antoi ja vaihtorahat saatuaan sanoi selvällä suomen kielellä “tussu”
Tähän tokaisin hieman ihmeissäni suurinpiirtein “öö..ok”. Vastaus ei tainnut olla täysin mitä kohteliaalta myyjältä odotetaan, joten herra toisti; “tussu.” Olin näin ollen pakotettu vastaamaan kysyvä ilme kasvoillain; “excuse me, sir?” johon herra totesi, että “isn’t ‘tussu’ ‘thank you’ in Finnish?” ..olin pakotettu kertomaan herralle tussu-sanan todellisen merkityksen. Herran naamaan heijastui kovasti punaista, luultavasti hänen paidastaan, hänen miettiessään missä kaikkialla kyseistä sanaa oli tullut käytettyä. Muista siis aina terve ennakkoluulo ja epäilys kun sinua neuvotaan vieraissa kielissä, yllättäviä käpyjä kun saattaa valitettavasti tulle jopa päällepäin kypsemmiltä ihmisiltä.
Vaan kaikki kielet eivät ole helppoja lausua. Suomen kieli englantilaiselle saattaa joskus vaikeata olla. Eräskin asiakas oli sopinut jonkinlaiset treffit ravintolaan jonka nimikin oli ylös laitettu. Hän sitten kysymään että missä tämä ravintola sijaitsee. En millään saanut kiinni tästä lausunnosta enkä näin ollen saanut mieleeni tällaista ravintolaa. Loppujen lopuksi pyysin neitiä kirjoittamaan ravintolan nimen paperille. Hän teki työtä käskettyä. Paperille ilmestyi teksti;
“restaurant Mary Moccasine” …ja mikä on siis tämä ravintola, joka Helsingissä sijaitsee…? Hieman maisteltuani tekstiä suussani, se iski kuin miljoona volttia, Ravintola Merimakasiini! Voilá, sain asiakkaalle järjestettyä pyydetyn osoitteen!
Jonkin aikaa sitten kävimme näitä samoja asioita läpi Oslossa ja eräs kollega kertoi äärimmäisen hauskan tarina. En vain muista mikä se oli.
No, osataan sitä itsekin; seitsemäntoistavuotiaana koulussamme vieraili ruotsalaisopiskelijoita ja heitä sitten syötimme eräänä iltana Planet hollywoodissa. Syötyäni päätin ilmoittaa olotilani ja sanoinkin “Jag är full” ..jota sitten kai ihmeteltiin. Vaan olen joskus myöhemmässä vaiheessa ollutkin.
Sen sijaan aina ei ole kyse kielikukkasista; kollegani luokse tuli japanilaismies, joka kysyi huonolla englannilla “where can I find gay sextoys?” Kollega oli varma, että nyt tuli kuultua väärin ja kysyi että mitä herra siis halusikaan. Vastaus oli sama, “gay sextoys” …kollega mietti että mitäs tässä nyt tekisi, ei kai auta kuin piirtää rasti karttaa, herra radalle ja toivoa parasta. Hetken ajan kuluttua asiakas tulikin takaisin valkoisen muovikassin kanssa ja näytti peukaloa. Aina kyse ei siis olekaan kielikukkasesta, vaan saatat kuulla aivan oikein. ..tämä tapahtuma ei tapahtunut Helsingissä, mutta kauas ei tarvitse mennä, joskaan kaupan osalta tarkkaa rastin osoittamaa kohtaa en tiedä.
Eli yrittää pitää aina, mutta varovainen tulee vieraiden kielten kanssa olla.
Nimissä voi olla vaikeuksia. Toki aivan hulvattomia nimiä tulee eteen, Rva Pissareva Venäjältä mainitakseni, enkä muuten valehtele. Lausuminen voi joskus olla haaste kuitenkin... Nizzassa varaustani ei millään löytynyt, vaikka kuinka mainitsin nimeni J-O-U-T-S-E-N-V-U-O.. mutta ei. No, vahvistus esiin.. "ah, Mr. zözenvöö, yes, we have the reservation".
vaan, meilläpä oli aikaisemmassa työssä myyntipalvelussa töissä Nti Ruokokoski. "Can you spell your name please?" " R U O K .. O K..." että näin..
..lisätekstiä tähän myöhemmin, kun aika on kypsä ja muistuu muutama asia mieleen..

tiistai 15. helmikuuta 2011
Suomalaisuutta
Kun suomalainen saunoo, se saunoo minimissään sadassa asteessa. Suomessa on helvetin pimeää syyskuun lopusta maaliskuun alkuun, joskin jokaöiset revontulet hieman pimeyttä karkoittavat. n. 30 asteen keskipakkaset vievät tästä ajasta kaksi kolmasosaa. joo-o. Mutta kylmä ei meillä ole, t-paidassakin periaatteessa pärjäisi. Ja pimeys on hienoa! Aurinkoa toki on nonstoppina sitten se muu aika. Ja silloin näkyy se puhtaus, luontoa on joka puolella eikä suomessa ole roskia. Ja Suomalainen on vaatimaton.piste.
Minkä vuoksi kaikkea tulee aina liioitella? Sanotaan, että suomalaisia pidetään rehtinä ja suoraan puhuvanan kansana. Mistä tämä on peräisin ? Kun oikeasti esimerkiksi se saunominen on mukavaa, mutta kuitenkin vain n. 75-85 asteessa. Kuitenkin löylyä heitetään niin perkeleesti kun on ulkomaalainen kaveri ensimmäistä kertaa käymässä. Avannossakin on mukava käydä, mutta ei siihen reunalle tarvitse nojatuolia tuoda missä istua munasillaan 20 minuuttia kun sille ulkomaiselle näytetään että kylmyyttä siedetään. Siedettiinhän sitä talvisodassakin perkele!. .. Raakaa viinaa pullon suusta, helvetisti. C’mon, missä on meidän kohtuutemme?
Miksi aina sanotaan, että suomalainen on vaatimaton? Kun loppujen lopuksi suomalainen on aina sitä mieltä, että me olemme parhaita ja täällä kaikki on parempaa kuin muualla.
Yksi Suomen kansan hartaimmin vaalittuja myyttejä on luja usko suomalaisten vaatimattomuuteen. Siinä missä amerikkalainen, ranskalainen tai ruotsalainen kehuu itseään, suomalainen vaikenee. Tässä vaatimattomuuden myytissä on myös sivuvivahde: suomalainen on kyllä mielestään etevä, mutta valitsee vaatimattomuuden, ihan silkkaa vaatimattomuuttaan. Näin kirjoittaa Jari Tervo uusisuomi.fi blogissaan. Eikä kirjoita huonosti tässäkään.
Ajatellaan, että aivan varmasti olemme parempia urheilussa kuin Ruotsi. Ne ovat menestyneempiä, mutta ne onkin hannuhanhia. Kovempia hiihtämään ollaan, muut, kuten norskit, jotka menestyvät, mutta luultavasti käyttävät kiellettyjä aineita vaan, me emme Lahden jälkeen enää ollenkaan, siitä hitaus. Joskin tässä asiassa ollaan vaatimattomia, Lahden tapahtumia ei enää haluta muistella. Ja jos muistellaan, laitetaan kaikki K-P Kyrön syyksi, ettei tarvitse kansakuntana hävetä, ollaan vaatimattomia. Turhaan amerikkalaiset jostain baseballista kohkaavat, eihän sitä pelata kuin siellä. ja ehkä Kuubassa ja Japanissa. Pieniä maita. Me olemme salibandyn maailmanmestareita. Ja jääpallossa oltiin viime kuussa hopealla! Ollaan kovempia sotilaitakin, kaikki me. Nimittäin ne muut eivät ole sotineet pidempään aikaan kuin mitä me, nimenomaan yhteisöllisesti ”me”, sodittiin. Ja meillä on paremmat viinakset, kuten Finlandia vodka (joka tosin yhdysvaltalainen brändi on), no, onneksi on Kossu. Sinappia..no, on sitä suomalaistakin, vaikka Turunen sellainen Ruotsissa tehdäänkin, ruotsalainen brändi kun on. Hernekeitto ja näkkäri, perinne tavaraa. Ihan suomalaista… eikö? Eikö? No onneksi on Koff ja Karhu! Ai, tanskalaisesta panimosta? No, ollaan onneksi osa näitä hienoja skandinaavisia brändejä. Ollaan osa Skandinaviaa nääs. eikö? No pohjoismaa ollaan kuitenkin. Tosin aina kirjoitetaan lehdissä että tässä-ja-siinä asiassa Suomi on matkalla Eurooppaan. Eikö Suomi sitten ole Euroopassa? Ja ottakaa nyt hyvät ulkomaalaiset selvää asioista, ei tietenkään jääkarhuja ja pingviinejä Helsingin kaduilla kulje! …mutta poroja on suomessa paljon, poronlihaa nimittäin syödään ihan joka päivä. Tai loimulohta. tehdään ihan itse siellä omassa saunassa olevassa pöntössä, joka taas on tiettömien taivalten päässä keskelle ei mitään. Vaikka samaan aikaan suomi onkin maailman kehittynein tietoyhteiskunta, parhaine koululaisineen ja heidän kouluruokineen ja parhaine kaikkineen (perustuu kaikkien lehtien tutkimuksiin)
No, jos ei sitten aina löydy täältä kerrottavaa, niin muistetaan että mm. Matt Damon ja Pamela Andersson ovat suomalaisia. Tai ainakin heidän isoisovanhempansa olivat. ..no ainakin Samuli Edelmann on M:I 4 ihan päänäyttelijöitä.. Ja Conan on melkein kuin Suomalainen. Miksi ruotsalaiset aina omivat meidän tähtemme? Miksi me aina liioittelemme?
ja entäs Nokia? Nokia on maailman paras matkapuhelin valmistaja. Ja se on suomalainen. Täysin suomalainen, sitä ei yksi Troijan hevonen meiltä vie pois. Sen pääkonttorihan on Espoossa. Tosin Espoo… Espoo ei ole Helsinki. Helsinki on suomen napa. Vaikka toisaalta nimenomaan stadilaisia muualla vihataan. Ei paljoo hesalaisten meininki kiinnosta, sanoi yksikin sketsihamo. No kyllä se kuitenkin kiinnostaa. Tarinahan kertoo Helsingissä asuvasta kaverin kaverista, joka oli menossa Lahden kaupunkiin. Häntä neuvottiin, ettei missään nimessä baarissa sitten kertoisi olevansa Helsingistä, pataan tulisi muutoin. No, sitähän sitten kysyttiin ja kaveri viisastunena vastaamaan; ”Kouvolasta” ja pataan tuli heti. Suomalainen kilpailee ja vertailee myös keskenään, oman kylän miehet ovat parempia kuin muut ja muut eivät ole mitään. Paitsi kun puhutaan suomesta. Silloin ollaan kaikki yhtä ja maailman parhaita!
Ja tiedättekö mitä? Minä ajattelen juuri näin, minä olen yksi tekstin henkilöistä . Tyhmä Suomalainen.
Muistakaamme, että Suomi on loistava, täällä on loistavaa.
Ei kuitenkaan liioitella, kuten minäkään en tässä tekstissä tehnyt.
Rakastan olla Suomalainen!
tiistai 8. helmikuuta 2011
Urheilukulttuuria
Klassikko on arvostettu ja esimerkillinen teos miltä tahansa taiteen tai tieteen alueelta. Klassikon asemaan teos ei nouse kovinkaan helposti, vaan siihen voi mennä vuosikymmeniä. Klassikoksi nouseminen ei kuitenkaan välttämättä vaadi pitkän ajan kulumista. Näin kertoo Wikipedia.
..no ei tosiaan vaadi välttämättä pitkän ajan kulumista, mitä tulee talviklassikkoon..
Kävin nimittäin katsastamassa SM-Liigan sellaisen. Minähän kritisoin kaikkea, ei siinä, mutta nyt on ottelun nimi haettu vähän turhasti ameriikasta. Siellähän NHL-liigan versio tosiaan oli näin nimetty. Eli tuo kiekko-ottelu, joka oli viety ulos, isommille stadioneille. Tätä on jo muutama vuosi jatkunut. Eli yksi, ennalta sovittu ottelu on viety ulkoilmastadionille (yksi sana?) koska hallit rakennus- ja muista syistä ovat pienempiä, kuin stadionit. Konsepti toimii, mutta kukin voi miettiä josko vielä klassikosta voi puhua.
No, suomessa siis ameriikan malliin. Jokerit järjestämään ja toki IFK vastustajaksi. Haetaan Pohjoismaiden ennätystä jääkiekossa.. ja jopa euroopan ennätystä seurajoukkueiden jääkiekossa.
Hieno joukkuiden ennätys tehtiin viimeisissä maailmanmestaruuskisoissa viimme keväänä Saksassa, yli 70 000 katsojaa. Keskieurooppalaiset osaavat pitää meteliä, urheilukulttuuria löytyy. No palataan tähän kohta..
Ennätys rikottiin tämän vuoden alussa USA:n yliopistojääkiekossa, jossa yli 100 000 katsojaa todisti tapahtumaa..
No, Suomessa tosiaan tämä rekordi rikottiin. ...siis se pohjoismaiden katsojaennätys, sekä seurajoukkueiden euroopan ennätys. Jokerit isännöi IFK:ta Helsingin Olympia Stadionilla. Paikalla n. 37 000 ihmistä. Hieno tapahtuma, kiitos Jokereille.
Tapahtuma oli hieno. Urheilukulttuuria ehdottomasti. Jokereiden kotimatsi, joten heillä marssi stadionille. Heidän kotimatsi, joten kausikorttilaiset yhdessä, hienosti meteliä ja pomppiminen näkyi ja välittyi toiseen päätyyn, jossa itse olin. Pisteet siitä. Paukkupommien salakuljeuts ja räjäytys jokerifanien tyyliin stadionilla tosin toi miinuksia..
Stadionilla silti taisi olla enemmän punaista. IFK faneja oli ehkä hieman enemmän, kuin narreja, ainakin metelin perusteella. ...Tosin oma lehmä ojassa tässä.. ehkä lähinnä Kingit pitävät aavistuksen vähemmän meteliä kuin jullit, mutta muut fanit vievät kokonaisuuden IFK:n puolelle. Tämä tosin lätkä puolella, muuhun palaamme myöhemmin.
Tapahtuma siis urheilun puolesta superia!
Muutoin pientä hymyä; se, että stadion toiletit olivat jäässä, ei olisi pitänyt tulla järjestäjälle yllätyksenä. Järjestäjä voi toki vedota muutamaan paikalle tuotuun bajamajaan, mutta ei voi millään selittää yllätyksenä ruuhkia näille semi-eroottisille kopeille!! Lisää bajamajoja, tai putket suliksi! Pahin ehdottomasti oli kuitenkin oluen loppuminen. Yskäisyistä huolimatta ongelmaa ei ollut allekirjoittaneella. Olisin toki olueni juonut erätauolla, tai jopa molemmilla, mutta se, että en ollut ainoa joilla olut ei voinut väärään kurkkuun mennä, aiheutti närää.
Mielestäni käsittämätön virhe, huolimatta siitä, kenen virhe se oli, että olut loppui jo ensimmäisen erätauon aikana. Virallisen version mukaan olen erätauon liian aikaisin mielipiteineni, mutta epävirallisen version mukaan olin kyllä paikalla. Virallinen versio kertoo myös että syy anniskelu lopettamiseen johtui siitä, että tietyissä anniskelupisteissä johtunut oluen loppuminen aiheutti toisten pisteiden ruuhkautumista, jolloin yleisen turvallisuuden niminssä suljettiin kaikki anniskelupisteet. Varmasti oikea päätös, turvallisuus ennenkaikkea. Vaan kuinkas se päätös, jossa mietittiin oluen määrää..?
No, pärjäsimme toki ja silti..
Kuitenkin tuli mieleeni tästä suomalainen urheilukulttuuri. Suomalainen ei pidä meteliä. Ehkä kun maali tulee, vähän huudetaan, mutta ei muuten. Ei suomalainen. UEFA & FIFA eivät salli alkoholimyyntiä otteluissaan, joten lipun mukana kai pitäisi tulla teipattuna jaloviinapullo, jotta suomalainen metelöisi. Jääkiekossa ihan samaa ongelmaa ei ole. (ja puhun nyt siis kv peleistä) Näin ollen suomalainen tekee kulttuuria puketumalla hassuihin pukuihin ja asuihin. Näin pääsee myös kansalliseen televisioon.(been there, haven't done that) ..en tosin ole nähnyt muiden maiden kevennyksiä...
Muualla maailmassa sen sijaan pidetään meteliä, paljon. Siellä tosin katsomoon saa viedä olutta. Missä syy ja missä seuraus?
Suomeenkin kuitenkin ollaan yritetty tuoda katsomokulttuuria..ei vähiten jalkapallomaajoukkueemme toimesta, jonka kannatustoiminnassa olen mukana. Pohjoiskaarre ei pue hauskoja asuja, sikäli kuin hauskat asut ymmärrän, vaan on puettu omaa väriä ja arvostettu liinaa..ja tätä kautta tämä onkin arvostettu maajoukkuetoiminnassa yhdeksi euroopan parhaaksi (sillä tällainen toiminta muualla painottuu lähinnä seurajoukkuetasolle)
http://www.youtube.com/watch?v=XgfCnuWodFs
Mutta myös IFK:n osalta surajoukkuekannatus on kasvanut vuosi toisensa jälkeen, hyvänä esimerkkinä megamatkat jääkiekossa, erimerkkinä vierasmatka;
http://www.youtube.com/watch?v=40mNpxYbkig
kuten myös jalkapallossa, jossa suosittelen lämpimästi ensi kauden ykkösen pelejä IFK faniporukan, Stadin kingien kanssa. IFK leirissä syntymästä lähtien olleena kumarrus silti julleille, hienoa meteliä!!!
Pyllistää ei toki tarkoitus ole kellekään faniporukalle, antakaa mennä, pistäkää paremmaksi, haastan kaikki!!
Keitä taas haastan toisin, ovat ns. huipulla olevat, jotka kieltävät katsomo- ja fanikulttuurin kehittymisen kausi toisensa jälkeen; antakaa fanien toimia! Fanien juhlintaa ei siltä osalta sallita-IFK jalkapallo-osasto on saanut tämä tuta sakkoineen. Soihtuja ei siltä osalta sallita, Jullit ovat tämän kokeneet. Molemmissa on menty yli rajan aika ajoin, mutta siitä kärsii koko faniryhmä. Antakaa sopivissa tapahtumissa soihtujen, savujen, banderollien, tifojen elää!! Kitketään pois se mitä ei oikeasti tarvita, kuten IFK:n & Jokerien "fanien" kähinä Laakso ratsastuskentällä..
Toki jonkinlaisen rajoitteen metelille yms. aiheuttaa väen paljous. Suomessa kun 5000 katsojaa lajissa kuin lajissa on hieno juttu. Kolme saksalaista nuortamiestä oli hotellissani majoittumassa ja tulivat tiskille kyselemään vähän mahdollisuuksista seurata urheilua paikanpäällä. No, mikäs siinä, ko. päivänä olisi Jokereitten kotimatsi. Pojat miettivät josko mitään saumaa saada lippuja, onhan jääkiekko suomen suosituin peli. ..ei mitään hätää pojat, hallille vaan, kyllä sinne mahtuu vaikka kuinka monta katsojaa vielä. "Ei siis ole loppuunmyyty?" kyselivät pojat. No ei todellakaan, harva jääkiekkopeli suomessa on.
No, seuraavana päivänä olisi jalkapalloa tarjolla. Cup-finaali. Pojat tyrmistyivät. Voi että kun olisivat tajunneet aikaisemmin, olisivat voineet hankkia liput. ...sinne vaan pojat, stadionilta liput, se tulee olemaan puolityhjä. "tyhjä? cup-finaali?" ..kyllä vain, katsokaas, se on iso stadion, melkein 8000 ihmistä sinne Finskille mahtuu.. että näin suomessa.

torstai 3. helmikuuta 2011
valivalivali
Iäkäs herrasmies kysyi minulta josko kultaiset avaimeni ovat aidot…
Kysymättä tai tarkentavaa kysymystä tehden oletin että kysymys ei viitannut varsinaiseen kultaan avaimissani, vaan lähinnä avainten alkuperään. Vastaukseni oli siis myönteinen. Herra ei enempää kysellyt vaan jatkoi matkaansa. Hienoa, että joku suomalainenkin avaimet tunnistaa. Sääli tosin, että piti epäillä avainten aitoutta..ehkä herran on tottunut avainten kantajaan vain pariisin viiden tähden hotelleissa.
Sen sijaan minua rupesi mietityttämään muut syyt epäilyyn. Käyttääkö moni työnsä tunnusmerkkejä vaikkei niitä ole ansainnut, tomivatko jotkut ns. “wanna-be-ammattilaisina”? Ns. Virka-aseman väärinkäytöksiä toki on, kuten juuri uutisissa ollut tapaus konstaapelista, joka omaa virkamerkkiään käyttämällä sai nuoren tytön asunnolleen. Mutta että väärentämällä tunnusmerkkejä.. Epäilen. Vaan, olisihan se ollut mukava tietyissä tilanteissa, mikäli tunnusmerkit olisi voinut kyseenalaistaa..”Alokas Joutsenvuo tänne mars mars!” “..ei taida jaksaa, onkohan noi majurin natsat edes aidot..”
Jos aina puhutaan tasa-arvosta, naisten ja miesten eurosta, niin mikä siinä on että hotellin euro on aina eri kuin muiden instanssien euro? Epätasa-arvo valloillaan. Hotellissa asiakas voi vaatia ja valittaa aivan eri tavalla kuin muualla.
Esimerkiksi hotelleissa nykypäivänä on olemassa hintaluokkia, jotka ovat halvempia, kuin toiset hintaluokat, mutta niitä ei voi muuttaa eikä perua, eikä niistä saa rahojaan takaisin . Mikäli sairastut ja missaat lennon, on selvää, että rahat ja lento menivät. Piste. No can do. ..vaan hotellissa, huolimatta, että olet itse hyväksynyt ehdot, niin kyllä soitetaan ja valitetaan, kun nyt flunssa iski. Sinällään on kyllä ikävää, mikäli esimerkiksi isovanhemmista joku on kuollut, aivan tosissaa, itsekin läheisen kuoleman kokeneena, mutta ehdot ovat ehdot. Yllättävän moni mummo olisi ruvennut kuolemaan, mikäli tämä asia antaisi poikkeuksen säännössä. Yhtälailla Riihimäen lennon peruuntuminen hiekkamyrskyn takia on ikävää, mutta matkavakuutukset ovat tällaisia asioita varten sitten.
Toisen huomioni sai jokapäiväinen kuittirumba – olen kadottanut kuittini, voitko lähettää uuden? …unohdin pyytää firmani nimen kuittiin, saanko uuden? ..tottakai me teemme ja lähetämme uuden, ihan oikeasti. ..mutta kun tämä eriarvoisuus ihmetyttää..pyydäpä pankista uusi kuitti, tiliote tai tyhjä paperi, maksaa se automattisesti 5 euroa tms. Onko kyseessä ns.saavutettu etu? ..millä me saavuttaisimme tämän edun? (saavutettu etu - Epämoraalista tyytyä vähempään kuin on joskus saanut. www.urbaanisanakirja.fi)
Naurattaa myös palautteet… Eikö palautteen yksi suurinpia tarkoituksia ole antaa yritykselle/henkilölle mahdollisuus tehdä parannus? Palaute on aina tervetullutta, jotta parantaa voi. Vaan kyllä naurattaa palautteet, joita olen vuosien varrella eri paikoissa lukenut. Näissä ovat esim. ne joissa kerrotaan että puuttui uima-allas. (No, rakennetaan) Kerroksia saisi olla enemmän (No, rakennetaan) viereinen rakennus blokkasi näkymän ikävästi ( No, puretaan) (kaksi ensimmäistä ns. Rakentavia palautteita, viimeinen taas ns. purkava, debrief)
Pitäisi miettiä minkälaista palautetta antaa. Esimerkiksi palaute “tässä kyselyssä on liikaa kysymyksiä” on sellainen, jonka mukaan voidaan parantaa ko. Asiaa. “Piha-alueen leikkimökki oli rikki eikä sovelultunu toimiini” on rakentavaa, mökkiä voidaan korjata riippuen tietysti tarkoitusperistä, mutta esim. maininta että “majoituslaitoksessa oli liikaa San Marinolaisia” ei ole rakentavaa, sillä majoituslaitos ei aio harventaa San Marinolaisten määrää omasta tahdostaan. Muisetaan myös, että mikäli kaupungin taksit ovat ajossa, taksikeskukseen ei pääse läpi, tai taksikuski on vahingossa tai vahingoittamistarkoituksessa ottanut väärän asiakkaan, ei se ole hotellin vika. Mikäli virkailija ei tosiaan edes soita taksikeskukseen, vaan katselee vain facebook-päivityksiään, on se hotellin vika. Mutta ruuhkat eivät..:)
No, pakko nyt yrittää painottaa kuitenkin, että oikeassa elämässäni, joka siis sijoittuu sinne hotelliin, olen ihan oikea asiakas-palvelija. Kyllä minä siitä pidän ja koen olevani siinä hyvä. Ja koska en itse maksa palkkaani, ei minulta saa aina sitä mitä tilaa, vaan hymyilen myös silloin kun en hymyilisi omassa yrityksessäni.

lauantai 29. tammikuuta 2011
Ciudad de México, Cuernavaca, Teotihuacan & matrimonio Finlandeses
Cameron Diaz! Ja buenos Aires!
Vuoden 1917 perustuslain mukaan Meksiko on liittotasavalta, joka jakautuu 31 osavaltioon ja liittopiiriin, mäkiluoto +4, koillinen neljä, lounasluode kymmenen, Bågaskär +2, etelätuulta kymmenen metriä sekunnissa..
Muutamat teokset matkalle lähtiessä tulivat tutuiksi, mutta olivat valitettavan tylsiä ja kuivia. Meksiko itsessään sen sijaan ei sitä ole. Toki osa teoksista ja ohjeistuksista oli lupaavia, kuten UM ohjeistus;
Rikollisuus on yleistä. Etenkin pääkaupunki México D.F. on suurkaupunki, jossa liikuttaessa on syytä noudattaa suurta varovaisuutta. Samoin rannikon matkailukeskuksissa on syytä varovaisuuteen. Meksikossa rikollisuus on usein väkivaltaista, joten ryöstötilanteessa ei tule tehdä vastarintaa. Ulkoministeriö suosittelee ennen matkaa matkustusilmoituksen tekemistä ulkoministeriölle tai Suomen edustustoille. Tarkemmat ohjeet löytyvät osoitteesta http://formin.finland.fi/palvelut/matkustus/ilmoitus.
En tiedä, kuka on aikanaan vastannut kaupunkien sijoittelusta, mutta Helsinki ja México City ovat kaukana toisistaan, sen kyllä sai taas tuta matkalla. Kokonaismatka kotiovelta hotellille 21 tuntia. Taisi olla ensimmäinen kerta, kun Pariisin Charles de Gaulle'n kautta matkatessani matkatavarat tulivat mukana.
Matkan alku ei ollut kuitenkaan lupaava. Lähdinhän tänne siksi, että vaimoni Sanna ilmoitti lähtevänsä työmatkalle tänne. Talviloma kyseeseen ja mukaan. Hotellit kavereitten kautta - kiitos Andres ja Petri! Ja lennot muuten vaan, kaikki maksuun. Sitten sanna soittaa kun olen Tukholmassa että konfrenssi on peruttu! ...No, äkkiseltään ajateltuna oma matkavakuutukseni ei kata Sannan asioiden peruuntumista. No, sanna sai sitten loppujen lopuksi sovittua pari tapaamista, jotta hän pääsi lähtemään ja että tämä työmatkan statuksen saisi. No, tämä hänen kontaktinsa ei vastannut meileihin enää, joten aikatauluista meillä ei ollut mitään tietoa. Loppujen lopuksi, puoli viikkoa Meksikossa jo olleena sieltä tuli ilmoitus, että meillä on tiistaina illallinen. No, ei ollut oikein varma, että kenen kanssa ja missä. Klo 18 tapaaminen hotellin aulassakin tapahtui klo 18.20. Illallisella ilmoitettiin että Sannalla olisi yksi tapaaminen seuraavana päivänä. Kestäisi pari tuntia, koska kontaktin pitäisi mennä toiseen tapaamiseen. No, työmatka tämänkin...
Tapaaminen kesti sitten kaksi tuntia. Sillä välin allekirjoittanut makasi altaalla ja poltti itsensä. Yksi asia jota en opi... eli hyvät ihmiset, käyttäkään aurinkorasvaa! Omasta ihotyypistäni johtuen kertoimeni on 60 (!) joten normaalisti palan helposti...
México City on valtava kaupunki 24 miljoonalla asukkaalla. Kaupunki kasvaa n. tuhannella asukkaalla päivässä, kun ympäröiviin slummeihin tulee maalta lisää väkeä. Slummeja näin matkalla Teotihuacaniin, ne levittäytyvät vuorilla loputtomiin, silmän kantamattomiin. Ne eivät silti ole mitään peltihäkkyröitä, vaan pieniä taloja vieri vieressä ja kuten meille kerrottiin, niissä asuu ihan normaaleja työssäkäyviä ihmisiä, eikä niitä tule verrata esim. Rion faveloihin. Suurin osa taloista on harmaita, sillä niitä ei ole maalattu, eivätkä ne näin ollen ole "valmiita" eikä talosta tarvitse maksaa veroja. Muutamat talot kuitenkin on maalattu, osa punaisella, osa sinisellä jne. Näin slummikokonaisuus onkin jollain tapaa rujoa taidetta, jollain tapaa erittäin kaunista katseltavaa.
Itse kaupunki kuitenkaan ei ole niin kaoottinen ja sekasortoinen, kuin voisi luulla. Hommat pääasiassa toimivat ja kaupunki on siistihkö. Liikenne viikonloppuna oli maltillista ja ehdinkin jo miettiä kehuvani mielikuvia vääriksi blogissa. Vaan kas, maanantai koitti, enkä peru mitään. Liikennesäännöt ovat toki myös mielenkiintoiset: jalankulkijoita ei väistetä, kääntyä voi mihin vain, huolimatta millä kaistalla on... äänitorvi, eli töötti on kovassa käytössä. Esimerkiksi mikäli auto väistää jalankulkijaa, muut tööttävät varmuudella - v'ttuako väistät, anna mennä.. tai vaihtoehtoisesti, mikäli tilaa ei ole, katu on tukossa, töötätään - anna mennä, älä odota, aja päälle. Seuraavan kerran kun kiroat Helsingin, tai vaikka Lappeenrannankin, liikennettä mieti uudelleen. Aivan käsittämättömiä ruuhkia täällä on! Yhtälailla yleiset kulkuvälineet ovat tupaten täynnä. Tähän onkin pakko lisätä huomautus, että kaupungin pääkatu Paso de la Reforma suljettiin autoilta kokonaan sunnuntaina. Näin tapahtuu joka sunnuntai. Tällöin tuon pitkän kadun valtaavat rullaluistelijat, pyöräilijät, lenkkeilijät yms.
Näin siis maailman toiseksi ruuhkaisimmassa kaupungissa, miten Helsingissä? Yhtälailla polkupyöräilijöille on varsin mainiot pyörätiet keskellä kaupunkia. Miten Helsingissä, tuossa yhdessä maailman parhaassa kaupungissa? Opittavaa olisi paljon (ota yhteyttä Jussi Pajunen, jos luet blogiani). Paikallisiin linja-autoihin emme mahtuneet, sillä niissä matkustajia roikkui ovien ulkopuolellakin. Metroon sen sijaan menimme. Pyrin katsastamaan metron joka kaupungissa, mihin menen. Paitsi Lappeenrannassa. Meitä kyllä varoitettiin metrosta, mutta menimme silti. Ei ollut mitään ongelmaa, väkeä toki enemmän kuin Helsingin metrossa. Silti esimerkiksi Los Angelesin metrossa on pelottanut enemmän. Siellä hieman huonommalla alueella, ihonväriin takertumatta, olimme ainoat valkoihoiset, ja meidän vaalea ihomme kun on hieman vaalempi kuin siellä vastaava, ihmiset rupesivat tuijottamaan, alkoi tulla jo hämärä.. Hieman pelotti. Täällä ei ole pelottanut. Olemme kävelleet paljon! Myös sitä on hieman huolestuneesti kommentoitu, vaan kyllä se niin on, että kävelemällä näkee parhaiten. Ja kävelty on myös pienemmillä kujilla ja laitamilla. Siellä näkee myös sitä huonoa, mutta aitoa puolta. Ei pelkästään kaunista pintaa, jota täällä riittää toki myös. Tähän toki madventures saattaisi sanoa, että älä länkytä, et ole nähnyt mitään, sillä ihan noihin slummeihin emme uskaltautuneet... No, turvallisuus on kuitenkin paljosta itsestä kiinni, saa sitä itsensä ryöstetyksi missä vain - lainatakseni keskusteluani asiakkaan kanssa Palace Hotellissa; "Hi, is it safe to go for a walk here in Helsinki?" -"yes sir, it is safe" -"so you promise me I won't get mugged?" -"no sir, I can not promise that"
No, kauniista puolesta kuitenkin sen verran, että olen todella kateellinen tälle, jos monelle muullekin kaupungille hienoista hotellibrandeista, kuten St. Regis, Four Seasons, Mandarin Oriental, Nikko, Sheraton, Intercontinental, yms. yms. joita meillä ei Suomessa ole. Businessalue on liian pieni. (Nyt siis kaikki lapsia tekemään, niin franchisetaan Mandarin Oriental Matinkylään) itsehän jo kovasti yritämme kantaa kortemme kekoon tässä asiassa. Ostimme ensimmäistä kertaa vauvan vaatteita...
...jos siitä kuitenkin tuli täällä mieleeni, että Suomihan on arvostettu jatkuvasti parhaaksi maaksi siinä ja tässä asiassa, jos monessa muussakin asiassa. Olen ylpeä siitä ja toivon että Suomi säilyy yhtenä parhaana maana jatkossakin, mutta ehkä meidän kannattaa muistaa sekin, että lienee helpompi hoitaa asiat kuntoon kun on 5 miljoonaa asukasta, kuin jos olisi 200 miljoonaa asukasta. Eli ei tuomita muita, nautitaan siitä mitä meillä on.
Jos kannattaa liikumiselle varata aikaa ruuhkien takia, kannattaa sitä varata myös karttojen takia. Ainakin meille annetut kartat olivat hieman epäselviä. Emme ehkä minnakauppeja olekaan, mutta yleensä karttaa ollaan osattu lukea. Nyt kun vihdoin löysimme kartalta sijaintimme, liikuttuamme pari sataa metriä, olimme kartalla aivan toisaalla, aivan toisaalla... Ja tätä tapahtui paljon. Hieno esimerkki opastuksesta oli, kun etsimme tekniikan museota. Emme meinanneet millään sitä löytää, kun allekirjoittanut bongasi kyltin, tekniikan museo ja nuoli oikealle ...sinne siis. Aikamme käveltyämme ja horhoiltuamme löytyi taas kyltti. Tekniikan museo, nuoli oikealle. Sinne siis ...ja kas, kyltti ja nuoli oikealle ja lähtöpiste. Kävelyä aikalailla. No, sittemmin löysimme kyllä museon. Oliko kävelyn arvoista... jokainen miettiköön itse, mitä tekniikan museolta haluaa...
Minua muistutettiin kotosuomessa että paikallista ruokaa kannattaa syödä, sillä se on jotain, mitä Suomessa ei koe. Suomessa kun on texmex ravintoloita, jotka eivät edusta Meksikolaista ruokaa, vaan nimensä mukaisesti rajan pohjoispuolen ruokaa. Kävimmekin heti ensimämmäisenä iltana hotellimme Sheraton Maria Isabel'n conciergen suosittelemassa ravintolassa "Fondia el Refugio". Englantia täällä ei käytetä jos osataankaan, joten ravintolassakin menu oli vain espanjaksi. Ei siis sanakaan englantia, paitsi (!) viimeinen lause listassa; "tips are not included in the prices". :) No, pää edellä sitten kysymään suosituksia. Otin keiton, ei edelleenkään pienintä hajua minkä, mutta hyvää oli! Myöhemmin jälleen sama juttu, keitto "Sopa de la Tortilla"... hyvää, hyvää! Muutaman vinkin siitä otan kyllä kotikeittiöön! ..mausteistahan täällä on! Yhtälailla kuin tämä talvinen sää Meksikossa, n. + 20 astetta, on meille täydellistä, heille kylmää, heidän mauton keittonsa polttelee allekijtoittaneen suuta aikalailla. Kaikki on suhteellista. Paikallista ruokaa saimme myös concierge-tapaamisessa... Kun Les Clefs d'Or yhdistykseen kuuluva matkustaa jossain, kannattaa aina käydä moikkaamassa kollegoita, perhettä. :) Toki oman hotellini concierge-tiimi tiesi tulostani, mutta muuten yhdistys ei tiennyt, sillä en ollut saanut yhteyttä ihmisiin. Kävinpä sitten kävelyllä ollessani vastaantulleen hotellin, Hilton Embassy Suitesin aulassa katsomassa, josko ketään "tuttua" olisi paikalla.. ja kas, kyllä, vuorossa ollut, kultaiset avaimensa ensi kuussa saava Gisela tiskin takana. Tunnisti minut nopeasti, olimme tavanneet vuosi sitten Lissabonissa ja olimme facebook-kavereita.. Näinpä ollen pyörät pyörimään ja jengi kasaan, yhteensä 5 muuta ennalta tuttua "konstaa" ja syömään. Hieno ilta hienon porukan kanssa. Myös tätä on olla concierge! Vein muuten poroa tuliaisiksi. Olivat aika lailla täpinöissään..
Meksikossa pitää myös käydä kuuntelemassa aitoa mariachi-musiikkia. Se ei ole pelkkää la cucarachan toistoa. Se on parhaimmillaan herkistävän kaunista!
Englannilla ei siis täällä pärjää, paitsi korkeintaan hotelleissa. Tällaisen perus-jampan espanjan sanavarasto sanoineen
vaya con dios, un tequila por favor, adios amigos, ay caramba tietysti vie.. ei niin pitkälle... Rehellisesti sanottuna, tietyt perussanat ja kielen perusteet kannattaa opetella. Niillä, eleillä ja kohteliaisuudella pääsee pitkälle.
..viikko takana ja kaikki on toiminut, kas ei se niin vaikeaa ole.
Palvelu täällä pelaa, tavallaan. Suomalaisesta tehokkuusajattelusta ei ole tietoakaan, henkilökuntaa on paljon. Välillä he ovat kuin lokkeja, jotka kiertävät haaskaa, sillä kun lasket haarukan lautaselle, viedään lautanen sekunneissa pois. Samoin käy lasien kanssa. Auta armias, mikäli lähdet käymään miesten huoneessa, tai vaikka missä tahansa. Astiat on viety. Aina täytyy hakea uudet astiat. Välillä tosin kysytään. Esimerkkeinä aamiaisella yksi kysyy, saako olla lisää kahvia. Kun vastaan että ei kiitos, hän poistuu. Parin minuutin sisään tulee joku toinen, joka kaataa kahvia. Altaalla aurinkoa ottaessamme taaksemme tuotiin aurinkovarjo. Kerroimme, että kiitos kiitos, mutta mielellään ottaisimme mieluummina aurinkoa. Joten sulkivat siihen tuomansa varjon. Meni pari minuuttia ja joku toinen tuli ja avasi varjon. Huoneessamme pidämme aina "ei saa häiritä kylttiä" koska emme tarvitse siivousta, lakanoitamme ei kolmen päivän oleskelun takia tarvitse vaihtaa, vaatteitamme ei tarvitse viikata yms. No, kuitenkin huone yleensä siivotaan. Nyt Sanna huomasi käytettyjä alusvaatteitaan kadonneen samalla kun muita vaatteita oli siirrelty. Hmm.. no, selviteltiin ja selviteltiin. Nämä kadoksissa olleet vaatteet sitten löytyivät yöpöydän laatikosta.. Paljon tarkoitetaan hyvää, mutta ei ihan täysin olla tilanteen päällä. Par exellence, kuten urheilulehdessä sanottaisiin.
México Citystä lähdimme Cuernavacaan, pieni ja idyllinen kaupunki vuorten toisella puolella. Toki tämä n. miljoonan asukkaan kaupunki kuullostaa isolta, mutta mitään varsinaista kaupunkimaisuutta täällä ei ole. Keskustori ja pieniä katuja. Siitä idyllisyys. Matka tänne taitetaan linja-autolla. Oli omanlaisensa kokemus tuolla eteläisellä linja-autoterminaalilla. No, liput saatiin ja bussiin päästiin. Bussiin ei tosin pääse kulkematta metallinpaljastimen läpi laiturialueelle, jossa sitten matkavaroiden tarkistus, sekä uusi metallin paljastimen käyttö, tällä kertaa käsikäyttöinen. Tämän jälkeen vielä vartalotarkistus. No, linja-auto oli nykyaikainen, normaali, mukava pitkän matkan linja-auto. Siellä katsoin Jamie Foxxin elokuvan "Law Abiding Citizen". Tai siis "El Vengador", oli meinaan espanjaksi dupattuna. Vaikutti hyvältä. Pitää katsoa uudestaan. Originaalina, kun pääsen Suomeen.
Hotellimme Cuernavacassa on Holiday Inn. Tämä on oikeastaan loma resort useine altaineen. Erittäin hyvä hotelli, suosittelen lämpimästi. Tosin talviaika täällä, joten hotellin vieraat, jotka Meksikolaisia pääasiassa ovat, tuntuvat talvitakeissaan hieman oudoksuvan meitä, kun otamme aurinkoa altaalla ja ainoina uimme altaissa. Aivan keskustassa oli toinenkin suositeltu hotelli, yksityinen, täysin uusi 10 huoneen hotelli, jota kävin katsomassa. Mahtavasti suunniteltu hotelli. Vastaanottotiski ulkona uima-altaan vieressä.. kysyin että mitä jos sataa? sanoi, että ei tiedä, ei ole vielä satanut.. tällaisia Suomeenkin! Jos nyt Grand Marinan osalta 462 huonetta, tammikuun pakkaset.. no, pidetään tiski sisällä..
Takseja on paljon ja ne ovat halpoja. Lennosta taksia ei välttämättä kannata turvallisuus-syistä ottaa, mutta ei homma toimi aina hotellistakaan. Lennosta kun ottaa taksin, voi olla hämärä kuski. Shangahissa kun olimme pari vuotta sitten, otimme joukolla kaksi taksia, torilta kohti Gran Hyatt hotellia. Ensimmäinen taksi meni perille, meidän taksi lähti moottoritielle ja aikansa ajettuaan otti liittymän ja kas, olimme slummissa. Siellä sitten auton ympärille alkoi kertyä jengiä ja kuski ei suostunut tekemään mitään, vaikka kirjaimellisesti karjuimme hänelle! Vasta soitettuani hotellimme conciergelle ja annettuani hänen keskustella kuskille, lähti kuski pois slummista. ..no, Cuernavacassa taksi turvallisesti hotellilta - kuski lähti heti väärään suuntaan ja yritin kysellä vähän että wtf? Ja karttaakin Sanna hälle näytti... si si oli vastaus. Jossain vaiheessa taas moottoritielle.. Sannan mielestä suunta oli oikea, mutta itse olin toista mieltä..vaan ällös vaimolle vastaan sano. Kyltti kertoi Acapulco 280 km. Taas kysyin kuljettajalta että mihin menossa.. lopuksi päädyimme ..johonkin. Paikan nimi oli lähellä tuon toisen paikan, johon halusimme nimeä. Paikka johon halusimme, oli kaupungin keskustassa, nähtävyys. Paikka johon päädyimme, ei ollut kaupungin keskustassa, eikä nähtävyys.. tarkkana taksien kanssa ulkomailla!
Lopuksi kävimme vielä Teotihuacanin pyramideilla, kuolleiden kaupungissa. Mahtava kokemus, niin pienemmät pyramidit, kuin Pyramide de la luna, kuin suurin Pyramide del sol. Paikka huokuu historiaa ja vetää hiljaiseksi.
Harmi kuitenkin, että aikamme ei riittänyt enempään. Meksikon monimuotoisuus houkuttaisi käymään koko maan läpi, pohjoisen Tijuanan, Kalifornian niemimaan la Pazin valaiden katseluineen, Guadalajara keskellä, Acapulcon lomakeskus, Ixtapa, Yukatanin niemimaa historiallisine paikkoineen, kuin myös Cancun ja Playa del Carmen. Meksikon historia on käsittämättömän mielenkiintoinenn Maya-, Asteekki-, Tolmeekki-, yms. yms. kansoineen.
Menkää Meksikoon!
..lopuksi kävimme vielä Amsterdamissa lentojen välissä. Kävin moikkaamassa kahta concierge-ystävääni, shoppailemassa tulppaanin sipuleita kevättä varten, sekä ajan tappamiseksi, ei muusta syystä erotiikkamuseossa.
HOME SWEET HOME!
********************************************************************************
...and The Spanish translation:
que coño
El crimen es comun. Especialmenten en la capital, Mexico DF, donde al moverse es necesario tener cuidado. De igual manera al viajar a las playas es necesario tener cuidado. En Mexico el crimen usualmente es violento, asi que en caso de ser asaltado, es mejor no oponer resistencia. LA secretaria de relaciones exteriores le aconseja antes de viajar informar a la secretaria o a la Embajada de Finlandia en Mexico. Las instrucciones completas se encuentran en la siguiente pagina de internet:
http://formin.finland.fi/palvelut/matkustus/ilmoitus.
La cita duro un par de horas. Durante ese tiempo el firmante estuvo acostado en la alberca quemandose al sol. Algo que aun no aprendo… buenas personas, usen protector solar! Debido a mi tipo de piel debo usar del 60 (!) porque normalmente me quemo muy facilmente.
La Ciudad de Mexico es enorme con sus 24 millones de habitantes. La ciudad crece aproximadamente con mil habitantes al dia, debido a las personas que llegan a la ciudad del campo. Los barrios bajos los vi camino a Teotihuacan, se extendian sobre las montañas al infinito, perdiendose de vista. No son chozas de estaño, si no pequeñas casas una junto a la otra y como a nosotros nos contaron, la gente que vive en ellas es gente normal, que va a trabajar y no deben compararse con, por ejemplo, las favelas de Rio de Janeiro. La mayor parte de las casas son grises, ya que no han sido pintadas y tampoco estan “terminadas” y no estan obligadas a pagar impuestos. Algunas casas de cualquier manera estan pintadas, algunas rojas, algunas azules, etc. De esta manera el conjunto de estos barrios bajos es un tipo rudo de arte, de alguna manera algo bonito de ver.

C
ameron
Dias y Buenos Aires.
De acuerdo
a la constitucion de 1917 Mexico es una republica, que se divide en 31 estado
sy un distrito federal.
mäkiluoto +4, koillinen neljä, lounasluode kymmenen, Bågaskär +2, etelätuulta kymmenen metriä sekunnissa..

Algunos
libros que tome para el camino sobre
Mexico me resultaron algo aburridos y secos. Mexico por otro lado no lo es.
Claro que algunos de las escrituras que lei resultaron prometedoras, como las
de la secretaria de relaciones exteriores:
El crimen es comun. Especialmenten en la capital, Mexico DF, donde al moverse es necesario tener cuidado. De igual manera al viajar a las playas es necesario tener cuidado. En Mexico el crimen usualmente es violento, asi que en caso de ser asaltado, es mejor no oponer resistencia. LA secretaria de relaciones exteriores le aconseja antes de viajar informar a la secretaria o a la Embajada de Finlandia en Mexico. Las instrucciones completas se encuentran en la siguiente pagina de internet:
http://formin.finland.fi/palvelut/matkustus/ilmoitus.
No se
quien en su tiempo haya estado a cargo de la disposicion de las ciudades, pero
Helsinki y la Ciudad de Mexico estan muy lejos una de la otra, eso me quedo
claro despues del viaje. El tiempo total de viaje de la puerta de mi casa al
hotel fueron 21 horas. Ha de haber sido la primera vez que pasando por el
aeropuerto de Charles de Gaulle, mis maletas llegaron conmigo.
El inicio
de mi viaje de cualquier manera no fue prometedor. Vine a Mexico ya que mi
esposa Sanna me aviso que tenia un viaje de negocios ahi. Pedi mis vacaciones
de invierno y decidi ir con ella. Los hoteles los reserve mediante amigos –
gracias Andres y Petri! Y los vuelos pues nada, a pagarlos. Luego Sanna me avisa
cuando estoy en Estocolmo que la conferencia ha sido cancelada! … Bueno,
pensandolo rapidamente mi seguro de viajero no cubre que las actividades de
Sanna hayan sido canceladas. Bueno, Sanna logro confirmar un par de juntas para
poder ir y que este viaje sea considerado “de trabajo”. Pues su contacto ya no
contesto los mails asi que de horarios no teniamos ni idea. Al final, despues
de estar media semana ya en Mexico recibimos informacion. Que el martes
teniamos una cean. Bueno, pues no era seguro ni con quien ni en donde. La cita
que habiamos concertado para las 18:00 termino siendo a las 18:20. En la cena
nos informaron que Sanna tenia una cita al dia siguiente. Duraria un par de
horas porque el contacto tenia otra cita. Bueno, pues viaje de trabajo este
tambien…
La cita duro un par de horas. Durante ese tiempo el firmante estuvo acostado en la alberca quemandose al sol. Algo que aun no aprendo… buenas personas, usen protector solar! Debido a mi tipo de piel debo usar del 60 (!) porque normalmente me quemo muy facilmente.
La Ciudad de Mexico es enorme con sus 24 millones de habitantes. La ciudad crece aproximadamente con mil habitantes al dia, debido a las personas que llegan a la ciudad del campo. Los barrios bajos los vi camino a Teotihuacan, se extendian sobre las montañas al infinito, perdiendose de vista. No son chozas de estaño, si no pequeñas casas una junto a la otra y como a nosotros nos contaron, la gente que vive en ellas es gente normal, que va a trabajar y no deben compararse con, por ejemplo, las favelas de Rio de Janeiro. La mayor parte de las casas son grises, ya que no han sido pintadas y tampoco estan “terminadas” y no estan obligadas a pagar impuestos. Algunas casas de cualquier manera estan pintadas, algunas rojas, algunas azules, etc. De esta manera el conjunto de estos barrios bajos es un tipo rudo de arte, de alguna manera algo bonito de ver.
La ciudad
en si no es tan caótica y desordenada como podria esperarse. Las cosas en
general funcionan y la ciudad es relativamente limpia. El trafico en fin de
semana es decente y ya habia pensado en afirmar que mis preconcepciones eran
erroneas en mi blog. Pero llego el lunes y no cambio nada de lo dicho. Los
señalamientos de transito tambien son interesantes… A los peatones no se les
esquiva, uno puede dar vuelta hacia donde quiera, sin depender de en que carril
va… El claxon es muy usado. Por ejemplo si un coche esquiva a un peaton, los
demas le tocan el claxon – que carajos haces esquivando, siguele… o si en
cambio no hay espacio, la calle esta llena, tocan el claxon -
vamos, no esperes, sigue, atropellalos! La proxima vez que mientes madres en cuanto al trafico en Helsinki o en
Lappeenranta, piensalo de nuevo. El transito es irreal! De igual manera el transporte
publico esta lleno a reventar. Aqui tengo que agregar una nota, que la calle
principal de la ciudad, el Paseo de la Reforma, se cierra todos los domingos totalmente para el uso exclusivo de los
peatones. Durante esos dias la calle la llenan los peatones, la gente en
patines, en bicicletas y demas.
Asi en la
ciudad con mas transito del mundo. Pero y que tal en Helsinki? De la misma manera para los ciclistas hay rutas
perfectas en el centro de la ciudad. Que tal en Helsinki, una de las mejores
ciudades del mundo? Podriamos aprender mucho (contactame Jussi Pajunen, si lees
mi blog!). En los autobuses locales no cupimos, ya que habia gente viajando
hasta colgada fuera. En el metro si que nos subimos. Intento checar siempre el
metro en cada ciudad a la que viaje. Menos en Lappeenranta. Claro que nos
advirtieron del metro, pero fuimos de todos modos. No tuvimos ningun problema,
aunque habia un poco mas de gente que en el metro de Helsinki. Pero de
cualquier manera en el metro de Los Angeles, por ejemplo, tuve mas miedo. Alla
en una zona un poco mas peligrosa, siendo los unicos blancos, y nuestra piel
blanca siendo un poco mas blanca que la de los blancos de alla, la gente nos
miraba, empezaba a oscurecer. Me dio un poco de miedo. Aca no me dio miedo.
Habiamos caminado mucho! Tambien sobre eso recibimos comentarios de
preocupacion, pero simplemente es asi, caminando se ve mas. Y caminamos tambien
en calles pequeñas y callejones. Ahi se puede ver tambien lo malo y lo autentico.
No solo la cubierta bonita, de la cual hay mucho aqui! Claro que a esto
madventures podria decir que no digas mentiras, no has visto nada, no te
atreviste a ir a los barrios bajos… Bueno, tambien hay que tener en cuenta que
la seguridad tiene que ver mucho con uno mismo, uno puede lograr que lo asalten
donde sea – usando una conversacion que tuve con un cliente en el Palace: “Hi,
is it safe to go for a walk here in Helsinki? -"yes sir, it is safe"
-"so you promise me I won't get mugged?" -"no sir, I can not
promise that"
Bueno, de los lados bonitos puedo decir que estoy muy celoso de esta y muchas otras grandes ciudades por las cadenas hoteleras, como St. Regis, Four Seasons, Mandarin Oriental, Nikko, Sheraton, Intercontinental, etc, etc, que no tenemos en Finlandia. No hay suficientes clientes (ahora todos a hacer hijos y traemos una franquicia del Mandarin Oriental a Matinkylä). Nosotros ya estamos ayudando en esto. Compramos por primera vez ropa para bebe.

De lo que
me hace recordad que Finlandia es reconocido constantemente como el mejor pais
en esto y aquello, en muchas cosas. Estoy muy orgulloso y espero que Finlandia
se mantenga como uno de los mejores en el futuro tambien, pero tambien debemos
recordad que es mucho mas facil organizar las cosas cuando hay 5 millones de
habitantes que si hubiera 200 millones. Asi que no hay que juzgar a los demas,
solo disfrutar de lo que se tiene.
Si vale la
pena reservar tiempo para moverse por el trafico, vale la pena tambien
reservarlo por los mapas. Al menos los que nosotros recibimos eran poco claros.
Claro que no somos exploradores, pero en general hemos sabido leer los mapas. Ahora
cuando por fin encontramos donde estabamos en el mapa, despues de movernos unos
cientos de metros estabamos en un lugar totalmente distinto, totalmente
distinto… Y esto paso muchas veces. Un buen ejemplo es cuando buscabamos el
museo de tecnologia. No lo encontrabamos por nada y de repente vi una señal
”museo de tecnologia” y una flecha a la derecha. Pues hacia alla fuimos. Un
rato mas y otra señal, con lo mismo, flecha a la derecha. Y hacia alla vamos. Y
de nuevo, lo mismo, flecha a la derecha… Y estabamos en el lugar donde empezamos.
Caminamos bastante. Bueno, pues al final encontramos el museo. Y valio la pena
la caminata? Pues que cada quien piense basado en lo que espera de un museo de
tecnologia…
Me recordaron muchas veces en Finlandia, que comer comida local vale la
pena, ya que es algo que en Finlandia no se encuentra. En Finlandia hay
restaurantes tex-mex, que no representan la comida mexicana, si no de acuerdo a
su nombre, comida del norte. Pues inmediatamente la primera noche fuimos a
cenar a un restaurante recomendado por el concierge del Sheraton Maria Isabel,
Fonda el Refugio. Ahi no hablaban ingles, asi que el menu estaba solo en
español. Ni una palabra de ingles, menos la ultima frase del menu “tips are not
included in the prices” J Pues nada,
a pedir recomendaciones. Tome la sopa, a la fecha no se de que era, pero estaba
buenisima. Mas tarde la misma cosa, sopa de tortilla, buena, buena! Un par de
tips tomare para cuando cocine en casa!
La comida es picante aqui! De la misma manera que el clima invernal en
Mexico, aproximadamente 20 grados, es para nosotros perfecto y para ellos frio,
su comida “sin chile” me quema la boca fuertemente! Todo es relativo. Comida
local comimos tambien en la junta de los concierges. Cuando alguien de Les
Clefs d’Or viaja a algun lugar, vale la pena siempre ir a visitar a los
colegas, la familia J Claro que el equipo de concierges de mi hotel sabia de mi llegada,
pero el resto de la asociacion no lo sabia, ya que no habia logrado comunicarme
con ellos. Asi que un dia mientras caminaba entre a un hotel, el Hilton Embassy
Suites, para ver si habia algun “conocido” en la recepcion y si, Gisela, que
recibe sus llaves de oro el proximo mes, estaba ahi, detras de la recepcion. Me
recordo rapidamente, nos habiamos conocido hacia un año en Lisboa y eramos
amigos en facebook. Tal cual, empezo a mover la maquinaria y a juntar gente, en
total 5 conocidos desde antes y a comer. Una muy buena noche con muy buena
gente. Ser concierge tambien es esto! Les lleve reno, por cierto, de regalo.
Les encantó!
En Mexico vale la pena tambien ir a escuchar musica de mariachis. No es
solo la cucaracha. Es sensible y bella.
En ingles uno no sobrevive aqui. Tal vez en el hotel si. El vocabulario
basico de este guey con sus palabras ”vaya con dios, un tequila por favor,
adios amigos, ay caramba” te lleva… no muy lejos, la verdad. Siendo honestos,
las palabras basicas y las bases del idioma vale la pena estudiarlas. Con
ellas, con señas y con buena educacion se llega lejos.
Una semana ya detras y todo ha funcionado, no es tan dificil.
El servicio aqui funciona, de alguna manera. De la funcionalidad finlandesa
no hay ni rastro, hay muchos empleados. A ratos son como gaviotas, que
sobrevuelan la presa, ya que en cuanto dejas el tenedor en el plato se llevan
tu plato en segundos. Lo mismo pasa con los vasos. Y auxilio si quieres ir al
baño, o donde sea. Tus platos se los han llevado. Siempre tienes que ir por
nuevos. Claro que a veces te preguntan. Por ejemplo, en el desayuno, que te
preguntan si quieres mas cafe. Cuando dices que no gracias, el mesero se va.
Pero en un par de segundos llega otro, que te sirve cafe. En la alberca
mientras tomamos el sol alguien nos trae una sombrilla. Cuando le decimos que
muchas gracias, pero preferimos tomar el sol, cierra la sombrilla. Despues de
un par de minutos llega otra persona y abre la sombrilla. En nuestro cuarto
hemos puesto el letrero de “no molestar” ya que no necesitamos limpieza por los
tres dias que estaremos. Bueno, de cualquier manera nuestra habitacion la limpian.
Ahora Sanna se dio cuenta de que faltaban algunas piezas de ropa interior y
algunas otras cosas habian sido movidas de lugar. Hmmm… Pues preguntamos e
investigamos. Las prendas de ropa perdidas estaban en el cajon de la mesa de
noche. Muchas buenas intenciones, pero no siempre se logra. Par excellence,
como dicen en las revistas de deportes.
De la Ciudad de Meixco nos fuimos a Cuernavaca, una ciudad pequeña e
idilica del otro lado de las montañas. Claro que esta ciudad de tambien
alrededor de un millon de personas suena grande, pero no se siente como una
ciudad. Un mercado central y una plaza y pequeñas calles. De ahi lo idilico. Hicimos
el viaje en autobus. Fue toda una experiencia en la central de autobuses del
sur. Bueno, conseguimos los boletos y nos subimos al autobus. Claro que al
autobus uno no se sube sin haber pasado por un detector de metales, esta vez de
mano. Despues de esto todavia un chequeo corporal. El autobus era moderno,
normal y muy comodo para un viaje largo. Ahi vi la pelicual de Jamie Foxx “Law
Abiding Citizen”. O “El Vengador”, estaba doblada. Parecia buena, habra que
verla de nuevo, en original, cuando regrese a Finlandia.
Nuestro hotel en Cuernavaca es el Holiday Inn. Es mas bien un resort vacacional
con sus muchas albercas. Muy buen hotel, lo recomiendo ampliamente. Claro que
aqui es invierno, asi que los huespedes del hotel, que eran en su mayoria
mexicanos, parecen vernos raro tomando el sol junto a la alberca y nadando. En
el centro hay otro hotel muy popular, privado, nuevo y de 10 habitaciones, que
fui a visitar. Un hotel muy bien diseñado! La recepcion junto a la alberca. Pregunte
que que pasa si llueve, me dijeron que
no sabian, aun no habia llovido. Esto a Finlandia tambien, por favor! Claro que
el Grand Marina, con sus 462 habitaciones… el frio de enero… bueno, mantengamos
la recepcion dentro.
Taksis hay muchos y son baratos. De la calle no vale la pena tomar un taxi
por razones de seguridad, pero la cosa tampoco funciona siempre desde el hotel.
Cuando tomas un taxi de la calle puedes terminar con un taxista pirata. En
Shanghai cuando estuvimos hace un par de años, tomamos en grupo taxis, desde el
centro al Gran Hyatt hotel. El primer taxi llego, el nuestro se fue a la
carretera y despues de manejar un rato salio por la lateral y se metio en una
zona horrible. Ahi la gente empezo a rodear el taxi y el chofer no hacia nada,
aunque le estabamos literalmente gritando. Hasta despues de llamar al hotel y
hablar con el concierge que hablo con el chofer este nos saco de ahi. Bueno,
pues en Cuernavaca tomamos un taxi seguro desde el hotel – el chofer luego
luego se fue en la direccion incorrecta y cuando intente preguntarle que wtf y
aunque Sanna le enseño el mapa el contestaba si, si. En algun momento de nuevo
a la carretera. Segun Sanna la direccion era la correcta, yo opinaba diferente.
Pero quien le lleva la contraria a su esposa… Un letrero decia Acapulco 280km.
Otra vez le pregunte al chofer que a donde ibamos. Al final llegamos… a algun lugar.
El nombre del lugar era parecido al nombre del lugar al que queriamos ir. El
lugar a donde queriamos ir estaba en el centro de la ciudad, un lugar
turistico. El lugar a donde llegamos no estaba en el centro y no era turistico.
Hay que tener cuidado con los taxis en el extranjero!
Al final fuimos aun a Teotihuacan, a las piramides, a la ciudad de los
muertos. Una experiencia genial, tanto las piramides pequeñas, como la de la
Luna, como la mas grande, la del sol. El lugar destila historia y nos impresiono.
Lastima que no tuvimos tiempo para mas. Lo multifacetico de Mexico nos
invitaria a pasear por todo el pais, del norte, Tijuana, en la peninsula de
Baja California y La Paz, Guadalajara, Acapulco, Ixtapa, la peninsula de
Yucatan con todos sus lugares historicos, asi como la playa en Cancun y Playa
del Carmen. La historia de Mexico es increiblemente interesante con sus Mayas,
Aztecas, Toltecas, ets.
Vayan a Mexico!
Al final fuimos todavia a Amsterdam entre vuelos. Fui a saludar a un par de
amigos concierges, a comprar tulipanes para la primavera y a pasar el tiempo.
Sin mas razon al museo del erotismo.
Home sweet home.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)