Joskus on mukava matkustaa lähelle. Joskus on mukava olla yksin, kuten jossain blogissa olen maininnutkin. No, oli taas kokouksen aika. Kokous oli Kööpenhaminassa. Koska olen edelleen yhdistyksemme Scandinavian Zone Director, tuli minun käväsitä myös Tukholmassa. En mene tässä blogissa virallisiin asioihin, vaan käsittelen lähinnä epävirallista jaksoa..

Joka tapauksessa piti siis mennä Stokikseen ja päätinpä mennä laivalla yli, kun kaverin kautta sain halvan hinnan ja upgraden hytin suhteen. Laivalla lähinnä hyvän kirjan (Kaunasin sivut) lukemista, käynti Happy Lobsterissa syömässä ja katsomassa midnight shown. Midnight showt ovat kyllä olleet mielestäni hienoja kun muksuna vanhempien kanssa on niitä päässyt katsomaan. Nykyään tuntuvat olevan aika skeidaa.. tai sitten omat standardit midnightshown suhteen ovat tiukentuneet.

No, tuli tehtyä myös moka. Olin saanut tuon upgraden, joten minulla oli ylimääräinen hytti. Laivan yökerhossa sitten näin nuoren tyttöparin hyvin kiihkeässä kanssakäymisessä. Nooh, olevinaan skeneä tuntien, kiitos rakkaan siskoni, ajattelin olla hienosti laupias samarialainen kun selkeästi tunnistin tilanteen..  Sain kysyttyä, ovatko yhdessä matkalla, eivät olleet. Ei yhteistä hyttiä..  Ehdin sen jälkeen  sanoa suunnilleen, että ”hei, mulla on ylimääräinen hytti…” kun tytöt lähtivät sanoen ”…EI KIITOS!” ..ja minusta tuli tuhma setämies. Hyvä tarkoitus, huono menestys. Vähän kuin suomen olympiajoukkueella. No, laivamatka muutoin siis rauhallinen, aamulla ylös ja kohti hotellia Tukholmassa.

Hotelli Tukholmassa oli Grand Hotel Stockholm. Tunnen ko. hotellin Chef Conciergen, jolle sain kunnian aikanaan antaa kultaiset avaimet univormuunsa. Nyttemmin olemme myös hyvät ystävät. Siinä vasta loistotyyppi!! Sattui niin, että minulle annettiin varsin mukava huone. Tämän huoneen sijainti tosin oli 2. kerroksessa, pääsisäänkäynnin yläpuolella. Noh, samaan aikaan hotellissa majoittuivat pitkäasikaiset tuttuni,  Brasilian jalkapallomaajoukkue. Parit yläfemmat Kakán kanssa, Kaká tosin ei ollut silloin paikalla. No, hotellin edusta oli luonnollisesti tukossa faneista, jotka halusivat nähdä silmäyksen kavereistani. Oli siis pari kertaa aivan pakko mennä parvekkeelleni tuon väkijoukon eteen ja postailla. Olisin halunnut vilkuttaa, mutten kehdannut. Olen Grand Hotelleista kokenut nyt Oslon ja Tukholman. Grand Hotel – Rok Rok.

Olen ns. aikuisiällä onnistunut tutustumaan Tukholmaan muutoinkin, kuin välillä Viking Line terminal – Gamla Stan. Suosittelen muillekin. Nyttenkin kävelin paljon. Södermalm on kiinnostava paikka. kävin jälleen oluella legendaarisen paskasta palvelustaan tunnetussa Gröne jägerissä, kysykään Heikiltä. Joukolta on turha kysyä, koska jouko ei muista, uskoisin. Palvelu ei pettänyt nytkään. Södermalmilla kävin myös hienossa, hienossa hotellissa, Rival hotellissa . Suosittelen. Siellä on hieno mies conciergena, kannattaa lukaista hänen blogiaan, http://stockholmtourist.blogspot.com/

Välissä tosiaan oli virallista osuutta koko päiväksi,mutta illalla minut vietiin paikalliseen salaisuuteen ”so to speak”, ravintola, baariin nimeltään Akkurat Restaurang & Bar. Siinäpä paikka oluen ja viskin ystäville, tarjontaa riittää, mm. hieno jouluolut nimeltään ”there is no santa”. Joskaa ei yhtään suomalaista olutta. Hyvä vai huono, siitä kai voidaan kiistellä. Livemusiikin parissa nautimme sitten kukin kattilallisen sinisimpukoita. nam nam, joskin kattilallinen oli hieman ….paljon.

 Loppuilta Hiltonin terassilla ja sitten nukkumaan.  Aamulla oli nimittäin nousu junaan.

kun olin pieni, perheemme joka kesäinen matka alkoi osuuksilla Silja Line Hki-Sto ja juna Sto-Cph. Ajattelinpa kokea tuon junamatkan aikuisenakin. (tein tuon jo 3v sitten, mutta myöhäisellä junalla, jolloin maisemat olivat …pimeitä) Joten junalippu VR:ltä, onnistuu. Matka oli mukava.  Käväisin (yllättäen) ravintolavaunussa. Se oli täynnä jenkkejä, jotka suureen ääneen ihmettelivät erilaisten köpingien määrää matkalla, oli jönköpingiä, oli norrköpingiä ja muuta. No, joku luoteiseurooppalainen vaunussa oli ainoa, joka joi olutta kun tulin paikalle. Ostettuani itse olueni, kuvitteli hän meidän luonnollisesti oluesta johtuvasti bondaavan ja tulin välittömästi luokseni. No, kiitos mutta ei kiitos. Tällä matkalla olisin yksin. Ja olin. Itse junamatka kesti 5 tuntia. Jos lentomatkaan laskee siirtymän lentokentälle ja sieltä pois, odottelut yms. en usko hävinneeni ajassa hirveästi. Asemalta sitten kävely hotellille, joka oli yksi Kööpenhaminan uusimmista, Hotel Tivoli. Iso kongressihotelli, jossa vilskettä riittää. Ei paras kokemus, mutta ei missään nimessä huono valinta kuitenkaan. Ensimmäinen ilta oli ihan vain minä ja ystäväni Köpiksestä. Hän päätti viedä minut Bakkenille, maailman vanhimpaan toiminnassa olevaan huvipuistoon.

 Enpä ollut ikinä kuullutkaan, kunnes pääsimme perille jotain heräsi silläin. Soitto äidille ja varmistus, kyllä, 7 kertaa olen siellä käynyt. Suosittelen kaikille, keskellä metsää hieno huvipuisto. Ja vinkki, vuoristoradassa, joka muuten on melko identtinen Linnanmäen vastaavan kanssa, kannattaa aina katsoa taaksepäin. Vain alitajuntani ymmärsi mitä takana tapahtui.

Seuraavana päivänä sitten asiat eskaloituivat. Lähdimme suomalaisten ystävieni kanssa lounaalle. N. tunnin ajomatka päässä Kööpenhaminassa on idyllinen kalastakylä nimeltään Gilleleje. Siellä on hieno, hineo brasserie, jossa olen jo kerran käynyt. Omistaja on varsin hulvaton mies, josta en kaikkia tarinoita tässä kerro. Jokatapauksessa koska hän tuntee meidät, tarjosi hän ikimuistoisen lounaan.

 Siinä ruoan lisäksi kului muutama olut ja useampi pullo Akvaviittiä. Uskoakseni enempää ei tarvitse kertoa. 

Tämän lounaan ja nukkumaan menon välissä oli ohjelmaa, mm. illallinen, mutta ei niistä enempää. Kerrottakoon, että tulin hotellille takaisin pitäen päällä kahta pikkutakkia, käydäkseni katsastamassa hotellin skybarin, josta olinkin juuri tullut, jonka huomasin siis kun astuin terassille. U-käännös ja takaisin hissiin siis...

Seuraava päivä olikin sitten virallisesta ohjelmasta, sekä mahdollisesti edellispäivästä johtuen varovaisempi. Lounas oli ravintolassa Sticks’n’ sushi, joka sijaitsee tuolla edellä mainitussa Sky barissa. Ensireaktio edellisen illan, ja päivän, jälkeen oli jotakuinkin, ”ei saatana, ei sushia!” Mutta suosittelen, sushi oli loistavaa! 

Ja maisemat hienoja! Illallinen ei sekään ollut huonommasta päästä, ravintola L’Osteria Grappolo Blu. oih ja voih, maistui! Jos rahaa löytyy, kannattaa tsekata!

 Sieltä sitten jatkot yökerhossa. The Jane! varmasti ihan jees ja kiva. En vain voi sietää yökerhoja, joten nopeasti pois. En pidä yökerhojen musiikista, enkä tykkää sitä tanssia. ko. paikassa tosin ei tarvinnut, sillä paikka oli niin täyteen sullottu, että n 0,487 sekunnin välien joku tönäisi jostain suunnasta, jolloin omat liikkeet olivat omaa parasta tanssiani. Eli pari tyyppiä mukaan, muuta jatkoivat bailaamista. Näiden muutaman frendin kanssa löysimme pubin nimeltään Scott’s ja siellä oli loistava trubaduuri ja loistava meno!

Mikä helvetti siinä on, että lennon myöhästymiset ilmoitetaan kymmenen minuutin sykleissä? Sanokaa suoraan jos menee 1,5h, niin ehtii tehdäkin jotakin. No, sunnuntaina joka tapauksessa kävimme ensi brunssilla. Kansallismuseon brunssi sopii ko. olotilaan varsin mallikaasti. Ravintolatila on kuin mikä tahansa opiskelijaruokala, mutta kuten sanottu, selvisimme, mainiosti. Aloitimme tosin skumpalla, jonka ensimmäisen erän tarjosi alá suomalainen ystävämme ja toisen erän alá tanskalainen järjestäjätaho. Toimi kuitenkin kuin lentokoneen keittiö! Tästä jatkoimme kuitenkin jalan kohti Christianiaa. http://fi.wikipedia.org/wiki/Christiania

Toiset kiinnostuivat välittömästi vapaakaupungin tarjonnasta, joihin en kuulunut. Siis en kuulunut tarjontaan, mutta en myöskään tarjonnasta kiinnostunut. Toiset olivat sitä mieltä, että koko alue tulisi lanata, joihin en myöjään kuulunut. En siis lanattaviin, mutta en myöskään mielipiteen jakajiin. Paikallisen ystävämme toimiessa oppaana, kävelimme tosin hieman missä sattuu, mutta loppujen lopuksi pääsimme kuitenkin Tivoliin, joka köpisreissulaisen must-paikkaan. Siellä söimme hyvin ja sain kaverini vielä yhteen laitteeseen astumaan. Tässä en yhtään tissiä nähnyt, mutta nautin täysin rinnoin, toisin kuin ystäväni, joka järkytykseltään sai hermostuttua ja sitä kautta naurettua.Pidettyään kaksin käsinkatjuista kiinni sai ehkä katsottua alaski... Annan vinkin, päästä kädet irti ja nauti!

No, jokainen matka tulee päätökseensä, myös tämä. Koneen myöhästymisen vuoksi olin kotona vasta kahden jälkeen yöllä. Tyttäreni, joka nukkuu yöt kuin tukki, heräsi kun tulin sänkyyn ja yli puolituntia hihkui ja hymyili isin tultua kotiin. Tämä asetti realiteetit taas paikalleen. borta bra men hemma bäst!... josta tulikin mieleeni, että seuraava matka blogi parin viikon päästä Hong Kongista..

Matkablogi; Coburg - Sambafestival

Matkamme Saksanmaalle johtui yli tuhatvuotisen kapungin, Coburgin sambafestivaalista, joka on lajissaa Euroopan suurin. Vaimo kun tanssii sitä ja tekee omat pukunsa. Minun osani oli tietysti olla kuskina ja lapsenvahtina. Autonvuokran sain hieman halvemmalla yhdistyksen kautta ja ihan mukava tuolla mersulla oli ajella. Kyseessä oli siis tyttäremme ensimmäinen ulkomaanmatka ja eikun klo 04 ylös ja kohti Helsinki-Vantaata ja Frankfurtia.

Saksa on paska maa, sanoi Seppo Räty. No tiedä häntä, on Saksassa aika paljon hyvää, mutta jos siitä paskasta aloitetaan, niin kyllä ihmetyttää tuon Euroopan talouden veturin meno tietyissä asioissa näin 2010-luvulla.

Aloitetaan esimerkiksi langattomista verkoista. Onko niitä Saksassa? Vaikea sanoa, kun en oikein löytänyt. Ravintoloissa esimerkiksi ei juurikaan niitä ole, kyselin nimittäin. Paljon. Hotelleissa pääsääntöisesti onneksi on, mutta varsin hitaita olivat verkot. Onneksi oli ilmainen, sekään kun ei todellakaan ole Suomen ulkopuolella selviö. No, ehkä ei pitäisi valittaa, Suomi kun on vaan niin poikkeava, että täällä kun on hyvään tottunut, niin sitä vaan on tullut mukavuuden haluiseksi.

Hotelli meillä Saksassa oli pieni perhehotelli nimeltä Gondel. Se ei ollut ihan lähellä Coburgia, jossa nuo sambafestivaalit olivat, jonka takia matkalla siis olimme. Se sijaitsi pienessä Altenkunstadtin kylässä, jossa ei sitten oikeastaan mitään muuta ollutkaan. Hotellia pyöritti Herra X, kutsuttakoon häntä vaikka Güntheriksi kun en nimeä kysynyt ja ilmeisesti hänen vaimonsa, jota voimme kutsua Heikeksi. Töissä oli myös muuta sukua. Kaikki oikein mukavia. Minua aina hymyilyttää kun asiakas työssäni sanoo, ettei ikinä koskaan missään ole kysytty luottokorttia tai pyydetty täyttämään majoituskorttia. Joopa joo ja niinpä niin, eipä! No, Gondelissa ei kysytty kumpaakaan. Eli ehkä asiakas on aina oikeassa… Palvelu oli ystävällistä ja jopa englanti taittui joten kuten

 

Jatketaan maksutavoista. Käteinen käy. (Ja Eurobilltracker kiittää, kun sitä käteistä piti kerran hankkia) Luottokortti käy joissain paikoissa, mutta isoilla varauksilla. Ja jos käy, niin luultavimmin Visa ei käy. Ja jos käy, niin ei toimi juuri sillä kertaa. Joka kerta piti olla varuiksi käteistä mukana. No rahamiehiähän tässä tietysti ollaan, tietenkin, no problem. Tai siis kein Problem.

Ajokulttuuri on myöskin oma lukunsa. Autokanta on tietysti hyvää ja tiet hyvässä kunnossa. Mutta muuten ei härmän juntti tajua; alueella, jossa me olimme, on miljoonia, jos ei satoja, ainakin kymmeniä pikkukyliä. Näiden välillä tien koosta riippumatta nopeusrajoitus on 100km/h. Ongelma minun mielestäni, joskaan ilmeisesti ei saksalaisten, on jotta kylien väli on vain muutamia kilometrejä. Kylissä nopeusrajoitus tien kapeudesta riippumatta on 50km/h. Kylien välissä syystä tai toisesta kuitenkin rajoitus välillä tippui 70 tai 80 kilometriin tunnissa. Tämä siis tarkoitti sitä, että kylästä lähdettäessä kiihdytin 100km/h tiputtaakseni sen välittömästi 70km/h jatkaakseni taas satasta tiputtaakseni sen viiteenkymppiin nostaakseni sen taas kohta sataseen. Ja jos en siihen sataseen nostanut, oli perässä samoin tein saksalainen jono. Autobahn oli sitten oma lukunsa. Ongelma oli siinä, että hitaimpien ja nopeimpien väliset nopeuserot ovat kuin Kimillä ja Heikillä. Kun itse ajaa 180km/h on takana taas jono. Tällöin tuli siirtyä viereiselle kaistalle, jossa rekka-autot jurnuttivat maksimissaan satasta. Sitten kun sitä katsoi, että olisi hyvä väli palata sille nopeammalle kaistalle ohittaakseen nuo rekka-ajoneuvot, tuli kiire. Tuollainen automaattivaihteinen mersedes kun ei vaan kiihdy satasesta kahteen ihan noin vaan. Joten kun siirtyy tuolle kaistalle ja takaa tulee autoa kahtasataa, on jännäkakka lähellä. Silloin se (ajelu, ei jännäkakka) oli ok, kun kaistoja oli useita, mutta kun autobahnit ovat kuin kehä III, eli välillä on kaistoja 12, välillä 2, oli homma vaikeaa. Välillä. 

Vuokra-auton osalta tein niin, että otin yhteyden Les Clefs d’Or – Saksan kavereihin ja heidän kauttaan sitten päädyin vuokraamaan auton Europcarilta. Siellä sain sitten ilmaisen upgraden.

 Vaan kyllä niin mahdottoman kaunista on kuitenkin tuo keskieuroopan metsämaisema!

Kielimuuri on tietysti oma lukunsa. Tiedä häntä sitten josko sitä on itse ylimielinen, kun menee muille maille ja haluaa että kaikki puhuisivat englantia. Mutta kun ei ne puhu. Onneksi oma (sian)saksa oli siinä kunnossa, että jotain ymmärsi ja jotenkin pärjäsi. Bist du AP Nikkola? Studio Julmahuvista, sekä tietysti donnerwetter, HALT... AAAGH sekä muut korkeajännitys-sanastot. (http://koti.mbnet.fi/gabbahey/Aargh!/kielioppi.htm)

Saksa ja olutkulttuuri. Ah. Niin monta biergartenia, niin monta olutmerkkiä, niin halpaa. Vaan en kuskin ja huoltajan ominaisuudessa ehtinyt yhtään olutta Saksan matkalla juomaan.

 

Ja se sää. Nyt eletään 2010-lukua eikä keskiaikaa. Hei hei heinäkuu ja lämpötila +13 astetta. Eikä siinä vielä kaikki. Ihmeellisintä oli sateen ja auringon paisteen välinen agitointi toistensa toimintaan. Valehtelematta n. 10min välein satoi, sitten paistoi. Sitten taas satoi. Sitten taas paistoi. Sitten taas satoi. Sitten taas paistoi. Sitten taas satoi. Sitten taas paistoi. Tätä jatkui koko matkamme ajan. Käsittämätöntä toimintaa. No, ei se sade itseä haitannut, mutta tytär ei tietysti halunnut istua rattaissa sateensuojan alla, vaan halusi sateiden aikana syliin. Toinen sateinen ongelma oli sambaajien puvut, joista höyhenet ja sulat kastuivat.

Niin, ne festarit. Ne olivat isot festarit ne. http://www.samba-festival.de/

Helsinkiläinen sambakoulu Imperio do Papagaio lähti sinne kokonaisvaltaisella paketilla. Festareilla tuntui pääasiassa olevan isoja baterioita, eli rumpuryhmiä, ilman tanssijoita, soittajia tai laulajia. Ei siinä, kuulosti varsin hienolta, itseasialta aika huumaavalta. Toki paikalla oli myös tanssiryhmiä. Osa ryhmistä vain tuntui olevan paikalla ilman mitään taitoa, lähinnä ehkä pitämässä hauskaa, ei väärin sekään. Mutta kyllähän se särähtää korvaan, kun ”soittajat” paukuttavat eri tahtiin. Oli myös tanssijoita, jotka eivät osanneet tanssia, vaan panostivat ...ulkonäköön, voisi sanoa, että ratsastivat seksillä, jos ei ihan pårnålla... mutta liikaa kuitenkin.

Silti on sanottava, jotta paitsi että Papagaion ihmiset osaavat soittaa ja tanssia, myös näyttävät hyviltä. Coburgin seksikkäimmät tytöt olivat Papagaiosta. Paitsi että ihan oikeasti näyttivät hyviltä, osin siksi, että olivat omia itseään, ei liikaa showta, mutta nauttivat tekemisestään ja osasivat asiansa! Toki kyseessä on harrasteporukka, mutta virheitä saakin tulla. Vaimo kun suri (eikä nyt puhuta siitä Cruisen Surista) erästä mokaansa annoin hänelle esimerkin; jos naiselta sattuisi tippumaan yläosa miesjoukon edessä miesjoukolla ei viiden minuutin päästä olisi enää muistissa yhtään miltä ko. nainen näytti, mutta muistaisivat että näkivät tissit! Jos show on hyvä, ei yhtä tai kahtakaan virhettä muisteta! Vaimon virhe ei tosin ollut yläosan putoaminen.

Kaikkia papagaion show’ta en itsekään nähnyt, sillä osa oli kovin myöhään. Tämä tarkoitti sitä, että nukutimme tyttären autoon ja minä istuin autossa shown ajan. Mutta jos showta pääsin näkemään, oli usein odottamassa pyyntö kuvata show. Mikäs siinä, kuvasin kyllä, mutta lapsi sylissä, joka välillä itkien tarvitsi hoivaa ja huomiota, oli kuvaaminen haastavaa. Shown jälkeen pääsin backstagelle, kun oli backstage-passi. Tämä oli hyvä, jotta ei eksynyt tyttären äidistä esitysten välillä. Ja tytär sylissä sitä tietysti sai tanssijoita ympärille siellä backstagella Juhuu!

Kiitos että sain olla mukana.

 

Saavutettu etu

Yritäpä tarjota jotain ilmaiseksi, ns. kaupan päälle. Teepä kerran jotain mukavaa ns. extrana. Ei muuten ole hyvä idea.

Kuinkahan moni on tämän huomannut?  Asiakaspalvelijoista ehkä moni.

Annapa asiakkaalle parempi tuote samaan hintaan. Esimerkiksi upgrade parempaan huoneseen. No, siinähän sitten käy niin, että asiakas ei seuraavalla kerralla ole lainkaan tyytyväinen saadessaan vain sen, mitä on tilannut. ”kun viime kerralla…” No mutta herra, kun se oli teille ilmainen etu silloin.. vaan ei, jo armeijassa opittu asia, ”saavutettu etu”, on asia josta ei luovuta! Tottahan jokainen meistä haluaisi parempaa vähemmällä rahalla. Mutta miksi pitää valittaa siitä, että on joskus saanut ilmaisen etuuden?

Voi jos on joskus tehty virhe. Tuote on annettu virheellisesti alemmalla hinnalla. Ja seuraavalla kerralla kun oikeata hintaa pyydetään niin pois oksat ja männyn kävyt. Kun viime kerralla sain halvemmalla. Ei auta, vaikka kerrotaan, että neiti sai tästä virheestä hyötyä viimeksi, palvelun tarjoajan virhe kääntyi asiakkaan eduksi. Ei, nyt on saatava sama virhe. Jos ei natsaa, palautetta huonosta asiakaspalvelusta seuraa.

On olemassa myös tuotteita, joita voi saada ilmaiseksi, jos niitä on jäljellä. Niistä ei siis tarvitse maksaa. Auta armias jos niitä ei ole jäljellä. On muuten huonoa palvelua! 100 lippua mihin tahansa matsiin ilmaiseksi. Kansa hamstraa – suomalainen nimittäin ottaa jos se on ilmaista. Vaikka C kasetin Nickelbackia, tai MC Nikke T’tä, ihan huolimatta siitä onko kasettisoitinta kotona, vai ei. Jos se on ilmaista, ota se! Mutta vaikka olisi ilmoitettu, että kyseessä on rajoitettu erä, tai että ko. asiaa saa ottaa tai lainata mikäli tuotetta on vielä jäljellä tai tarjolla, ei käy päinsä, ettei sitä saa, kun tuote on loppu! ”MINULLE sanottiin että MINÄ saan”. 

 Normaalisti johonkin Honka-JaRo otteluun myydään varmaankin noin 1000 lippua. Anna ilmaiseksi ja paikalla on koko Espoo. Vaan jos ilmaisliput ovat loppu., read my lips.

Hauskaa on toki myös se, että valitetaan kun kaksi viikkoa sitten, kun oli kuolleiden elävien päivä, huoneen sai alle satasella ja nyt kun on olympialaiset niin ei saakaan. Kun minä nyt sitä hiljaisen ajan tarjousta haluaisin käyttää tässä metallican konsertin yhteydessä. Ja kun sen tuotteen sai satasella vielä 80-luvullakin. Ja silloinkin markoilla.

Vielä mielenkiintoisempaa on se, että harmittaa kun B-ryhmän kaupoista ei saakaan sitä mitä Ö-ryhmän kaupoista saa. Tai ainakin kaveri sanoi että saa. On nimittäin koettu. Ei auta, vaikka rouvalle yrittää selittää kuinka me emme ole samaa firmaa. Ei auta. ”mutta kun tänne tulin sen takia että näin sen mainoksen.”

Ymmärrän että kaikki, KAIKKI edut kannattaa ottaa. harva meistä tienaa kuin nalle. Mutta se, kun harmitellaan sitä, miksei oma etukortti käy, ihmetyttää. No tietty firma tekee yhteistyötä tietyn firman kanssa. Sorry.

Lyhyestä virsi kaunis. Itku pitkästä ilosta, vai miten tämän nyt tiivistäisi… ajatelkaa ihmiset, ajatelkaa.  

Omia kämmejä..

Taas on kertynyt muutama idea kirjoituksiin asiakkaiden toilailuista ja lausahduksista. Tulee näissä blogeissa hassuteltua ja arvosteltua asiakkaita aika paljon, joten päätinpä laittaa itseänikin hieman likoon. Minä nimittäin en ole täydellinen. En ole jokaisen anopin toive vävy, vain joidenkin anoppien. En jokaisen naisen unelmien mies, en edes vaimolleni. En lähelläkään, päinvastoin.  Vaimo välillä… tai jopa useinkin arvostelee saamattomuuttani ja pieniä, siis pienen pieniä virheitä, joita tulee tehtyä silloin tällöin koko ajan.  Eli, valitan muista, mutta myönnän, etten ole ihan täydellinen…

Mainitsinkin Lontoon blogissa, kuinka passi oli jäänyt hotellihuoneeseen. Itseä ottaa päähän, kun asiakkaat jättävät ja unohtavat tavaraa hotelliin ja niitä sitten metsästetään ja lähetellään. Ja kas, itse sorruin tähän. Ja kun sitä passia hotellista hain, sain samalla kotiavaimeni, joiden en edes huomannut olevan hukassa. No ihan kiva. No, näitähän riittää. Nimittän;

Ensimmäinen kv. vuosikokoukseni suomen portieeriyhdistyksen presidenttinä osui Wieniin. Buukkasin lennot ja rekisteröidyin kongressiin. Harmi että buukkasin lennot päivää aikaisemmin kuin itseni kongressiin. Koska puheenjohtajana minut ei majoitettu kongressihotelliin Marriottiin, vaan astetta hienompaan, Hotel Sacheriin, voin kertoa, että saavuttuani sinne päivää etuajassa ja näin ollen maksaessani paikan päällä ylimääräisen huoneen, se ei tullut halvaksi. Hintoja ja tarjontaa voi vaikka käydä ihailemassa osoitteessa www.sacher.com (Tästä mokasta vaimo ei ollut tyytyväinen ja tämä asia ei alun perin tässä kirjoituksessa ollut edes mukana, vasta vaimon ”vaatimuksesta” tämä tähän lisättiin.)

Joukon kanssa kun olimme lähdössä Portugaliin viikoksi rellestämään, lähdin kiltisti lentokentälle. Ajoissa, kuten normaalisti. Lentokentän rampilla tajusin yht’äkkiä, että minulla ei ole matkatavaroita. Olin illalla jättänyt matkalaukun oven eteen eteiseen, jotta muistan sen mukaan ottaa. Vaan tyhmäähän tuo, kuka nyt ei muistaisi ottaa matkatavaroita mukaansa matkalle lähtiessään. Mutta ei, en minä sitä huomannut, en muistanut, sinne se jäi. En edes autolle kävellessä tajunnut että käteni ovat tyhjät. Hirveää kyytiä takasin kotiin aamuruuhkassa ja takaisin kentälle. Kiire tuli ja koneessa olimmekin sitten viimeisinä. Inhoan etuilua, vituttaa suorastaan kun jengi ohittelee ”kun on vaan tää pikku juttu” ”kun on kiire”- minä en sitten etuillut, vaan jonotin ja kone odotti meitä! Tästä pahoittelut veljelleni, joka ehkä hieman joutui stressaamaan yksi (raukka) lentokentällä.

Seuraavalle matkalle, tuonne aurinkoiselle välimerelle (josta siis muutamakin blogikirjoitus tässä blogissa)  matkatessamme siirsin samaisen veljeni tilille matkarahat. Menipä yksi numero väärin ja naps, joku muu sai rahat.  …sehän ei selvinnyt ennekuin velipoika rupesi kyselemään rahojen perään. Sitä sitten selviteltiin, jotta rahat saatiin takaisin. No, joku onnekas oli hetken aikaa todella rikas kunnes siirsi rahani takaisin. Ja jouko sai rahat ja matka pääsi alkamaan.

Huomasinpa kerran, että bändi nimeltä Sabaton, jonka pieni fani olen, ilmoitti keikastaan Tavastialla. Ei muuta kuin Tikettiin lipun hankintaan… ajattelin ostaa neljä lippua, mutta tiskillä sain tietää, että vain yksi lippu on keikalle jäljellä. No, ei siinä mitään, onnea ja sattumaa tuokin, että saa sen VIIMEISEN lipun keikalle. Lippu taskuun ja keikkaa odottelemaan. Muutaman kuukausi meni odotellessa ja keikkapäivä vihdoin koitti. Fiilistelin tuon lauantain ja ajattelin kohta lähteä kohti kaupunkia, mutta päätin ensin tarkistaa netistä mihin aikaan bändi mahdollisesti aloittaisi keikan. www.tavastia.fi ja etusivulla teksti; ”Tänään CMX” ..mitä v*ttua? Lippu taskusta ja tarkistamaan… Keikka oli edellisenä päivänä. Vitutti. Seuraavaa keikkaa odottamaan.

Kerranpa oltiin järjestämässä isoja, isoja rapujuhlia, n sadalle hengelle eräässä kauniissa ball roomissa. Muutamaa viikkoa ennen kysyin kollegalta josko hän on jo järjestänyt sinne juotavat. Juotavaa kun tuollaisiin juhliin tarvitaan aikalailla ja luonnollisesti juomat tulisi meidän puolesta tarjottavan.. Kollega tähän, että ”sinunhan ne piti hoitaa” ”ai…” Tuli kiire, juomat kun siis sponsseina piti hankittavan.. Onnistuin kuitenkin. Mutta pientä stressiä asiasta tuli.

Mutta, kompensoin näitä taidottomuuksia töissä! J Eikö…?

Ehkä nyt taas uskallan kirjoittaa sattumuksista työuran varrelta, vai?

yoto & Late matkustaa (taas)

Oli taas aika matkustaa veljeni kanssa. Kreikka ja Portugali on niin nähty, joten suuntasimme iloiseen itäsuomeen. Tavarat, vaimo, lapsi & kissat pakattiin Passattiin ja menoksi. Vaimon, lapsen ja kissat jätimme kyydistä tarpeeksi ajoissa pois, vanhemmille, anoppliaan, mummolaan, you name it.. ja jatkoimme kohti mökkiä. Ah, mökki ilman sähköä ja juoksevaa vettä on kuin vaimo ilman nalkutusta, täydellistä! Lämpötilan ollessa reilusti pakkasen puolella lämmityksessä oli omat haasteensa. Takka ei meinannut vetää, sauna ei meinannut lämmetä ja grillissä ruoat tuppasivat jäähtymään. Ny rillataa sanoi Jutilan Timokin joten jäähtyvä ruoka ei haitannut. 

Hiillos oli kuitenkin kunnossa ja pakko sanoa, että rillin lämmityskin keskellä lumikasaa on oma nautintonsa. Pimeä pakkasilta, tähtitaivas, ulkotulet palamassa ja koskemattomaan hankeen signeeratut helpotukset, se on niin loistavaa! Flunssan ollessa päällä emme kuitenkaan saunoneet kauaa. Hangessa kieriskely munasillaan, saati vaatteet päällä jäi ensi talveen.

Seuraavana päivänä olikin sitten armoton odotus, Saipa-IFK matsi Lappeenrannan kirkonkylällä. Päätimme hieman ulkoilla ja kävellä mökiltä lähimpään paikalliseen, Pölkkybaariin. Kuulemma tiellä oli kävellyt ”jotain koulupoikia” kun Veljeni Joukon (nimi muutettu)  suoritimme IFK fanien marssia kohti areenaa. Pölkkybaarissa yksi asiakas, joka olikin sitten se ainoa asiakas joka siellä oli, uskaltautui juttelemaan ja kehumaan fanipaitojamme, joskin yhden vittuilun uskalsi väliin heittää. Velipoika se sai kuitenkin baarimikottaren pelamaan tulosvedossa IFKta. Lukemin 1-7. Ei tarvitse hetkeen varmaan mennä käymään sielläkään baarissa. Pölkkybaarin tyttö; pyydämme anteeksi, korvaamme sen menetetyn euron.

Vaikka Kisapuistossa pelataankin eteläkarjalaista kusipääkiekkoa, ovat fanit varsin lupsakoita. Vittuilua ei kuule vaan iso osa ihmisistä haluaa tulla haastamaan. Ei riitaa, vaan muuten vaan… Ja mikäs siinä voittoputkessa haastella. No, toivon Saipaa pudotuspeleihin meneväksi, joten pisteet menivät ns. hyväntekeväisyyteen, eli menköön. Hyvä Saipa!

luvan henkilöt eivät välttämättä liity tapaukseen.

Ja se Jouko, se oli kiltisti koko matkan. Sitähän sä kysyit

. ..tämä tosin pilasi blogin – ei jäänyt oikein kirjoitettavaa. Vitun Jouko!

Hard Days Night

Hard days night

Lontoosta kun tulin takaisin, oli olo sellainen, että tiesi olleensa. Ihan huolimatta siitä, että kahtena iltana jopa skippasin kokonaan kaiken actionin ja painuin pehkuihin. Mutta ei, olo ja ulkomuoto olivat silti nukuttujenkin öiden jälkeen kuin olisin jäänyt kaksikerroksisen bussin alle.

Viimeisestä illasta, eli gaala-illasta kertonee tarpeeksi se, kuinka hyvin lahtö hotellista seuraavana aamuna sujui. Pakattuani hyvin huolellisesti tavarani kahteen matkalaukkuun, jotta sain kaiken mahtumaan, huomasin iPodinin puuttuvan. Koin tarvitsevani sitä lentokoneessa, joten purin matkalaukut. Kun sitä ei löytynyt, tajusin, että musiikki soi koko ajan, eli iPod oli poydallä kaiuttimissa kiinni. Ei muuta kun pakkaamaan uudestaan. Oltuani jälleen valmis, huomasin jo kirjoitetut postikortit tulleen jätetyksi laukun pohjalle. Eli siis laukkuja purkamaan. Sain kuin sainkin kaiken sitten mahtumaan laukkuihin, vain tietysti tajutakseni sittemmin lentokentallä, että kasimatkatavarassa on noin puolet liikaa painoa, kuten itsellänikin. Laukkuihin tätä painoa kertyi kaiken maailman lahjoista, kuten Ouzo- ja palinka-pulloista. Eikos ole janna juttu, etta niitä laukkujen painoa ei vain voisi laskea yhteen. Tai etta 250. kg painava painija saa ottaa yhta paljon  - tai vahan – tavaraa kuin 16 kg mäkihyppääjä. No, ei  auta, näin asia nyt vaan on. Onneksi ystävättärelläni oli tilaa ja tavaroitteni ylimeno meni hänen osuudestaan. kiitos Petra!  Sain tosin tuota laukkua kevennettyä turvatarkastusta. Olin huoneessani etsinyt suomesta tuomaani pulloa, jonka lahjaksi piti antamani. Se sitten oli valahtanut jonnekin välikkoon ja turvatarkastajat etsivät sita huolella, monta kertaa. mitään ei meinannut löytyä ja meinasin jo hermostua, mutta etsittyään vielä paremmin, minka siis tekivatkin, pullo sieltä salataskusta löytyi.. Darrenin pullo on siis haettavissa Heathrow’n lentokentaltä. No, ei tuo aika uloskirjautumisen ja lentokentän välilläkään aivan moitteetta mennyt. Lounaalla kun nimittäin muistin, että passia en ole kyllä ottanut mukaan. Hotellilla kun sitä sitten sinne palattuani kysyin, antoivat myös kotiavaimeni. Kilttiä.  Jokatapauksessa pääsin kotiin, nukkumaan tyttäreni viereen, vallan ihanaa.

Ehkä tuosta gaala-illasta kertoo jotain myös ruotsalaisen kollegani aamuvarhaisella lähettämä viesti. Ruotsalaiset jäsenethän ovat osa suomen yhdeistystä ja näin ollen olin otettu ja onnellinen, että yhdistyksemme sai ruotsalaisen jäsenen kokoukseen mukaan. Ajatella, että vielä 1800-luvun alussa suomen hallitsija oli ruotsin kuningas. Nyt ruotsin yhdistyksellä on suomalainen presidentti! Joka tapauksessa tämä kokous oli ruotsalaiselle kollegalleni ensimmäinen. yritin häntä prepata parhaani mukaan, mutta lento-ajat ilmeisesti eivät olleet osuneet oikeaan. Hänen minulle lähettämänsä tekstiviesti nimittäin oli;

*Fuck, fuck, fuckily fuck! I want to speak to the fucking idiot who booked my flight at 09.40 the morning after a gala dinner! God damn retard!*

..ja hän oli siis itse bookannut lentonsa. No, itse gaala-ilta oli…gaala-ilta. Smokit päällä hienossa, hienossa JW Marriott Grosvenor House’n ball room’ssa. Kuninkaallinen soittokunta soitteli alussa ja olipa paikalla jopa kuninkaallista vertakin. Kuten oheisesta kuvasta näkyy, minulla on selvä todistuskin kunkinkaallisesta läsnäolosta.

joka tapauksessa, paikalla oli HRH The Duke of Gloucester, The Lord Lieutenant, Sir Rocco Forte, Mrs. Regine Sixt of Sixt International. Gaala-ilta meni mainiosti, hyvästä ruoasta, pukuloistosta, tanssista ja juomista nauttien. Sainpa jopa kuulla olevani puheenjohtajana legenda. Tämän kertoi yhdistyksen uusimman jäsenmaan, Puolan puheenjohtaja. Ja pakkohan se oli varmistaa, oliko kyse huonosta vai hyvästä asiasta  - hyvästä. kiitos. Jo kokouksen alussa sain kuulla samaa asiaa, olen onnistunut nostamaan suomen yhdistyksen profiilia merkittävästi. Tämä selittynee osittain sillä, että olemme todella aktiivisia. kokouksissa olemme hyvin sosiaalisia. Ja pyrimme aina repäisemään jollain tavalla. Tällä kertaa meillä oli mukana lapin asut, joita pidimme päällä ns. Finlandia partyssa”. tuo party oli pienimutoinen, epävirallinen juhla ystävillemme ympäri maailmaa. Suomesta toi sinne poroa ja finlanndia vodkaa. Lontoossa kävin paikallisessa, suomalaisomistuksessa olevassa ”Nordic Bakeryssa” hakemassa karjalanpiirakoita. Harmittavasti tilaamani riisipiirakat olivatkin loppu, joten jouduimme tyytymään perunaversioihin. Taustalla juhlissa soi Eppu Normaali.

Seuraavana päivänä olympiakylän lähistölle suuntautuneeseen kiertelyyn päätin laittaa tämän saman asun päälle – jos jollain tapaa saa ihmiset tulemaan juttelemaan, se tapa oli tuo!

Kanssa suomalaiset saattoivat hävetä, mutta muilta ihmisiltä tuli kiitosta Olipa järjestäjä organisaatiossa yksi tyttö Seinäjoelta. Hän tuli luokseni ja sanoi; ”sä oot varmaan suomesta?” Olen joo.. Ja ei huolta, tiedämme, että me emme olleet, emmekä vieläkään ole lapista. Puku oli feikki, ei siis aito, mutta käyttäydyimme silti asiallisesti ja asua kunnioittaen. …gaala-illallisella smokin sijasta voi pukeutua kansallisasuun.

Paljon kyseltiin, miksi en pukeutunut smokkini sijasta tähän asuun. No, vastaustan oli juuri tuo edellä mainittu; en ole lapista, eikä puku ollut aito. Ensi vuonna saatan uudenmaan kansallispuvun laittaa, sillä ruotsalaisen toverini kanssa tällaista puhuimme, hän laittaa oman kansallisasunsa, minä omani. Ei paha? Olympiakylästä sen verran, että näimme stadionin joidenkin satojen metrien päästä, kävely tapahtui ostoskeskuksessa ja lounas 02 arenalla.

Itse Generalal Assembly oli mielenkiintoinen, siellä mm. näimme perinteisen Maoritanssin Maori sotureineen ja naisineen. Tämä siksi, että ensi vuoden kokous on Uudessa-Seelannissa. Kokouksia , lounaita ja illallisia oli paikoissa mm. InterContinental on Park Lane, Babbo Restaurant, London Heliport Hotel Verta, Thistle marbel Arch Hotel, yms. yms. Me suomalaiset veimme skandinaaviset ystävämme, joihin lukeutui myös oma-aloitteisesti australialainen ystävämme, Helena Puolakan, tutu tv:stä, ravintolaan, nimeltään Skylon. Suosittelen.

Vietiinpä meitä myös teatteriin. Lontoohan on kuuluisa teattereistaan. valitettavasti tuo 650 ihmistä ei mahtunut yhteen teatteriin, vaan meidän hajoitettiin – vaihtoehdoista ”Phantom of the opera, Mamma Mia, Grazy for you – minun kohdalleni osui jälkimmäinen. Ihan mainio, joskin olisin mieluummin nähnyt jonkin niistä kahdesta muusta. No, vali vali.

Lontoo muuten? Big Benin näin taksin ikkunasta, siinäpä se. Zone Directorin osa on joskus huono. Flunssankin sain.