Koominen ahneus

On se ihminen ahne. Ja itsekäs.

Kyllähän sitä ihmisten ahneutta miettii lukiessaan artikkeleita ja uutisia esimerkiksi tuloerojen kasvusta, tai vielä enemmän yritysjohtajien palkoista, osingoista, bonuksista samaan aikaan kun työntekijöiden palkkoja alennetaan ja työntekijöitä pistetään pihalle. Mikä siinä ylipäätään on, että sellainen 65 000 euroa kuukaudessa ei riitä? 

(Tilastokeskus; 38 suurimman pörssiyrityksen toimitusjohtajan vuosiansio on ollut vuonna 2008 keskimäärin 770 000 euroa eli 64 000 euroa kuukaudessa. Mukana ovat rahapalkka ja bonukset, mutta eivät optiot tai osakepalkkiot. Luku on keskiarvo ja johtajien palkkaerot ovat melkoiset: pienin vuosipalkka on 202 000 euroa (kuukautta kohden 16 800 e) ja suurin 2 041 000 euroa (170 000 e).) hs.fi. 

Silti pitää saada lisää, jopa sen kustannuksella, että se kirjaimellisesti otetaan työntekijöiden, jotka ansaitsevat satakertaisesti vähemmän, selkänahasta? Tai yhtälailla viimepäivien mielipidekirjoituksia, jossa 100 000 euroa vuodessa ansaitsevatkin ruikuttavat, että eivät he ole hyvätuloisia, tai ainakaan raha ei riitä. Lisää! Lisää! minäminäminäminä. Houston, we have a problem.

Kateellisen panettelua? Totta munassa! Olisinko itse erilainen suurituloisena? Toivottavasti. Vaan ei huolta, vaikka lottoankin.

Näista asioista voisi varmasti kirjoittaa paljon enemmänkin, mutta tässä kirjoituksessa yllä oleva rikkaiden haukkuminen on kuitenkin vain alustusta tulevaan. Aiheeni kun tällä kertaa on oikeastaan suora jatkumo edelliseen kirjoitukseen ”jonotuksen jalo taito” http://sami-yoto.blogspot.fi/2012/10/jonotuksen-jalo-taito.html

 ja liittyy toki myös kirjoitukseeni ”käyttäytymisestä” http://sami-yoto.blogspot.fi/2010/12/kayttaytymisesta.html

Eli kyllä muutkin, kuin alansa huiput ovat ahneita. Me tavalliset pieni- tai keskituloiset olemme myös ahneita. Ja se ahneus saa usein koomisia piirteitä jos siihen kiinnittää huomiota.

Tinkimisen sinällään ymmärrän, siinä kun parhaimmillaan säästää rahaa ja kuten huomattu, sitä ei ilmeisimmin kenelläkään ole tarpeeksi. Mutta kaikenlaisen ylimääräisen tavaran haalimisen tuomitsen. …tai sitä ainakin ihmettelen. …ainakin osaa siitä haalimisesta. Itse kukin meistä kun kuitenkin joskus syyllistyy sellaisen tavaran haalimiseen, millä ei varsinaisesti käyttöä ole. Inhoan kuitenkin ahnehtimista.

Yksi ahnehtimisen ja itsekkyyden muoto lienee se, kun ilmainen etu ei kelpaa, vaan halutaan jotain parempaa tai enemmän. Usein jonkinlainen kanta-asiakaslahja tai –etu on eri aloilla asiakkaille käytössä. Esimerkiksi rahan arvoinen kuponki. Jo verotuksellisista syistä näissä kupongeissa on jouduttu määrittelemään sen, mitä sillä kupongilla saa. Usein kuitenkin asiakas yrittää saada sillä kaikkea muuta, ”koska mä haluun”. Ja sitten haukutaan koko systeemi kun ei saatu sitä mitä haluttiin, VAIKKA KOKO HOMMA OLI LAHJA!

Eräässä hotellissa sain suuren kunnian toimia vuoroni lomassa myös baarimikkona. En nyt flairtendannut, mutta kyllä perushommat osasin tehdä. Eräällä yrityksellä oli tuossa firmassa juhlat ja työntekijöillä oli drinkkiliput, joissa ei ollut hintakattoa, firman piikkiin. Fiksua? Tiedä häntä. Eräs työntekijä sitten tuli kysymään ”mikäteilonkalleinjuoma?” ja kallein silloin oli jokin konjakki. Valitettavasti en muista mitä konjakkia tuo oli. Ei se Henri IV Dudognon Heritagea ollut, mutta ei toki halvinta Alberrot’akaan. No, tämä kuukauden työntekijä tähän kommentoi, että ei oikein pidä konjakista, mutta otetaan sitä, koska se on kallein. Mitäpä tähän kommentoimaan, asiakas kun kaiketi on oikeassa. 

Melkeinpä faktana voi sanoa, että suomalainen ottaa jos se on ilmaista. Jos laittaa paskaa tiskille niin kyllä sen joku ottaa. Eräässäkin hotellissa tiskin ns. työntekijäin puolella oli pinossa langattoman verkon tunnuksia, joita asiakkaille jaettiin tarpeen niin vaatiessa. Ja mikäs vaatiessa jos laite oli omasta takaa, langaton yhteys kun suomessa yleensä on ilmainen, niin tuossa hotellissakin. Eräs jo keski-iän ohittanut pariskunta oli lähdössä kotia kohden, kun herra kouraisi tiskin yli mukaansa nipun näitä tunnuksia. Vaimonsa sitten tokaisi siihen hetken kuluttua, että ”et sinä niitä tartte, ei meillä ole konettakaan”. Tässä kuitenkin ilmeisesti päti tuo ”se on ilmaista, ota se”-mentaliteetti. Joskin hän palautti nämä sittemmin.

Toisessa hotellissa tiskillä oli korvatulppia kulhossa, jotkut kun eivät nuku sikeästi ja kokevat normaalin hotelli- ja kaupunkimelun liian suureksi nukkuakseen. Eli kun menet huoneeseen, ota korvatulppia pussi, jossa molemmille korville oma tulppa, nuku hyvin.  Eräskin asiakas maksettuaan huoneen, nappasi niitä kourallisen mukaansa ja poistui ovesta. Vaan tämä oli lähtiessä, ei tullessa. Juuri tähän tarkoitukseenhan ne olivat, eikö? En toki tiedä herran ammattia tahi kotitarvetta näille korvatulpille, mutta olin uskaltautunut ajattelemaan jokaisen tajuavan korvatulppien tarkoituksen tässä hotelli-tapauksessa. Vaan ei, ahneudessaan joku sitten päätti niitä kotiin ottaa. Toivottavasti oli hyötykäyttöön. Ei jälleenmyyjille.

Yhtälailla ihmettelen ns. omimista. Jo omalle lapselle yritän opettaa, että leluja ei saa omia. Ei että itse niillä haluaisin leikkiä, en ainakaan kovin usein. Mutta hienon huono esimerkki oli herra joka halusi lukea iltapäivälehden. Tai lehdet. Baarien yms. ovilla usein on päivän lehdet asiakkaille luettaviksi. Lehtiä ei ole yhtä paljon, kuin asiakaspaikkoja. Kuitenkin juuri vähän aikaa sitten näin, kun herra käveli ravintelin ovelle ja otti kaikki kolme lehteä; molemmat nimeltämainitsemattomat iltapäivälehdet, sekä pääkaupungin sanomat. Yksin. Itselleen. Siinäpä ei sitten kukaan muu lukenut lehtiä. Hurjinta kaikessa oli se, että eipä lukenut kukaan lehtiä herran jälkeenkään, sillä herra vei lehdet mukanaan. Joskus törmää ajatellutapaan, että ”jos en minä, niin ei kukaan muukaan.” Tässä vallalla oli ajattelutapa ”Minä, mutta ei kukaan muu”.

Oma lukunsa on tietysti ne, jotka eivät halua maksaa minibaarista. Täyttelevät sitten vodkapullot vedellä ja konjakki- ja viskipullot... niin, millä lie. Limupullot avataan niin, ettei korkista huomaa lain avaamista. Tietyllä tapaa ajattelen, että kun tuollaisen effortin näkee, olkoon, pitäkööt rahansa. Mutta vaikka nämä ehkä ajattelevatkin, että ei siinä kukaan tappiota tee, iso kansainvälinen kapitalistifirma pärjää kyllä, ei taaskaan ajatella isoa kuvaa. On hyvin ikävää seuraavalle asiakkaalle, jos hän vahingossa menee maistamaan tällaista tuotosta, paha mieli tulee joka tapauksessa. Kerroitaja saa mahdollisesti kuraa niskaansa huolimattomuudesta ja lisätyötä tulee usealle henkilölle.
 Siinä mielessä "you touch you buy" käytäntö sopisi kyllä allekirjoittaneelle.

Vaikka aihe on kirjoituksissani eri, asia on sama. Ovatko näissä esiintyvät ihmiset samoja? Usein varmaankin näin. Tohtori Joutsenvuo kuitenkin opastaa edelleen: ajatelkaa isommin, ajatelkaa muitakin. Itsekkyys on tervettä, mutta vain tiettyyn rajaan asti.

.