Taas on kertynyt muutama idea kirjoituksiin asiakkaiden toilailuista ja lausahduksista. Tulee näissä blogeissa hassuteltua ja arvosteltua asiakkaita aika paljon, joten päätinpä laittaa itseänikin hieman likoon. Minä nimittäin en ole täydellinen. En ole jokaisen anopin toive vävy, vain joidenkin anoppien. En jokaisen naisen unelmien mies, en edes vaimolleni. En lähelläkään, päinvastoin. Vaimo välillä… tai jopa useinkin arvostelee saamattomuuttani ja pieniä, siis pienen pieniä virheitä, joita tulee tehtyä silloin tällöin koko ajan. Eli, valitan muista, mutta myönnän, etten ole ihan täydellinen…
Mainitsinkin Lontoon blogissa, kuinka passi oli jäänyt hotellihuoneeseen. Itseä ottaa päähän, kun asiakkaat jättävät ja unohtavat tavaraa hotelliin ja niitä sitten metsästetään ja lähetellään. Ja kas, itse sorruin tähän. Ja kun sitä passia hotellista hain, sain samalla kotiavaimeni, joiden en edes huomannut olevan hukassa. No ihan kiva. No, näitähän riittää. Nimittän;
Ensimmäinen kv. vuosikokoukseni suomen portieeriyhdistyksen presidenttinä osui Wieniin. Buukkasin lennot ja rekisteröidyin kongressiin. Harmi että buukkasin lennot päivää aikaisemmin kuin itseni kongressiin. Koska puheenjohtajana minut ei majoitettu kongressihotelliin Marriottiin, vaan astetta hienompaan, Hotel Sacheriin, voin kertoa, että saavuttuani sinne päivää etuajassa ja näin ollen maksaessani paikan päällä ylimääräisen huoneen, se ei tullut halvaksi. Hintoja ja tarjontaa voi vaikka käydä ihailemassa osoitteessa www.sacher.com (Tästä mokasta vaimo ei ollut tyytyväinen ja tämä asia ei alun perin tässä kirjoituksessa ollut edes mukana, vasta vaimon ”vaatimuksesta” tämä tähän lisättiin.)
Joukon kanssa kun olimme lähdössä Portugaliin viikoksi rellestämään, lähdin kiltisti lentokentälle. Ajoissa, kuten normaalisti. Lentokentän rampilla tajusin yht’äkkiä, että minulla ei ole matkatavaroita. Olin illalla jättänyt matkalaukun oven eteen eteiseen, jotta muistan sen mukaan ottaa. Vaan tyhmäähän tuo, kuka nyt ei muistaisi ottaa matkatavaroita mukaansa matkalle lähtiessään. Mutta ei, en minä sitä huomannut, en muistanut, sinne se jäi. En edes autolle kävellessä tajunnut että käteni ovat tyhjät. Hirveää kyytiä takasin kotiin aamuruuhkassa ja takaisin kentälle. Kiire tuli ja koneessa olimmekin sitten viimeisinä. Inhoan etuilua, vituttaa suorastaan kun jengi ohittelee ”kun on vaan tää pikku juttu” ”kun on kiire”- minä en sitten etuillut, vaan jonotin ja kone odotti meitä! Tästä pahoittelut veljelleni, joka ehkä hieman joutui stressaamaan yksi (raukka) lentokentällä.
Seuraavalle matkalle, tuonne aurinkoiselle välimerelle (josta siis muutamakin blogikirjoitus tässä blogissa) matkatessamme siirsin samaisen veljeni tilille matkarahat. Menipä yksi numero väärin ja naps, joku muu sai rahat. …sehän ei selvinnyt ennekuin velipoika rupesi kyselemään rahojen perään. Sitä sitten selviteltiin, jotta rahat saatiin takaisin. No, joku onnekas oli hetken aikaa todella rikas kunnes siirsi rahani takaisin. Ja jouko sai rahat ja matka pääsi alkamaan.
Huomasinpa kerran, että bändi nimeltä Sabaton, jonka pieni fani olen, ilmoitti keikastaan Tavastialla. Ei muuta kuin Tikettiin lipun hankintaan… ajattelin ostaa neljä lippua, mutta tiskillä sain tietää, että vain yksi lippu on keikalle jäljellä. No, ei siinä mitään, onnea ja sattumaa tuokin, että saa sen VIIMEISEN lipun keikalle. Lippu taskuun ja keikkaa odottelemaan. Muutaman kuukausi meni odotellessa ja keikkapäivä vihdoin koitti. Fiilistelin tuon lauantain ja ajattelin kohta lähteä kohti kaupunkia, mutta päätin ensin tarkistaa netistä mihin aikaan bändi mahdollisesti aloittaisi keikan. www.tavastia.fi ja etusivulla teksti; ”Tänään CMX” ..mitä v*ttua? Lippu taskusta ja tarkistamaan… Keikka oli edellisenä päivänä. Vitutti. Seuraavaa keikkaa odottamaan.
Kerranpa oltiin järjestämässä isoja, isoja rapujuhlia, n sadalle hengelle eräässä kauniissa ball roomissa. Muutamaa viikkoa ennen kysyin kollegalta josko hän on jo järjestänyt sinne juotavat. Juotavaa kun tuollaisiin juhliin tarvitaan aikalailla ja luonnollisesti juomat tulisi meidän puolesta tarjottavan.. Kollega tähän, että ”sinunhan ne piti hoitaa” ”ai…” Tuli kiire, juomat kun siis sponsseina piti hankittavan.. Onnistuin kuitenkin. Mutta pientä stressiä asiasta tuli.
Mutta, kompensoin näitä taidottomuuksia töissä! J Eikö…?
Ehkä nyt taas uskallan kirjoittaa sattumuksista työuran varrelta, vai?